Oma maa mansikka

Tuore Aku Ankan taskukirja, numeroltaan jo 338, on nimetty vanhan, hokemaksikin jo muotoutuneen säeparin alkuosan mukaan. Siis Oma maa mansikka, muu maa mustikka. Myös ensimmäinen taskukirjan tarina on nimetty samoin. Siinä Roope Ankka (taas kerran) päättää perustaa oman valtion välttääkseen verojen maksamisen, mutta eihän se tietenkään onnistu.

Oma maa mansikka / muu maa mustikka runoilu on oululaisen Samuli Kustaa Bergin (käytti myös Kallio -nimeä, 1803-1853) kehitelmä Oma maa runon motoksi tai johdannoksi. Ensimmäisen kerran se julkaistiin Oulun Wiikko-Sanomissa huhtikuussa 1834.

Bergin tuotanto ei ole järin laaja, seitsemän runoa ja tutkielma runomitoista. Ei se määrä vaan laatu. Bergiä pidetään yhtenä 1800-luvun tärkeimmistä lyyrikoista.

Perässä seuraavaa kotiseutukaipuuta on kehuttu siitä, ettei se äidy imeläksi, ummehtuneeksi isänmaan ylistykseksi. Ehkäpä siksi, ettei tarkoituskaan ollut isänmaata ylistää, vaan omia synnyinseutuja.

Ei vielä tuohon maailman aikaan ollut suomalaisille mitään 'isänmaata' jota olisi voitu patrioottisesti ihailla ja ylistää. 1809 tapahtunut "kohottaminen kansakunnaksi" keksittiin vasta myöhemmin. Professori Israel Hwasser neljä vuotta Bergin runoa myöhemmin 1838 heitti tuon ajatuksen ilmoille, että Suomi voisi olla oma itsenäinen maansa, mutta ei Hwasserin puheista kukaan juurikaan välittänyt. Samainen mieshän oli todennut, että naisen oli huolehdittava lisääntymisestä ja suvunjatkamisesta, eikä kilpailtava miehen kanssa työelämässä.

Suuriruhtinaskunnan eliitti moiset heti kättelyssä tyrmäsi, ja palasi ajatuksiin vasta puolueiden synnyttyä ja puoluepolitikoinnin alettua.


Oma maa

Oma maa mansikka;
muu maa mustikka.

Vallan autuas se', jok' ei nuorena sortunut maaltaan,
hyljätty, onnensa kans', urhoin hauvoilta pois.
- Ei sopis' miehenä näin mun nuhtella taivahan töitä;
kuin minä muistan sen yön, jona rakkailta rannoilta luovuin,
nousevat silmiini nyt vielä'in viljavat veet.
Ei mun mielestä, ei, mee Pohjolan tunturit, joilla
lassa ma kuuntelin kuin sampo ja kantelo soi.
Siell' eli toimessa mies, ja Väinöstä lausuvat urhoot,
poijat ja karhut puun juurella painia löit.
Raittihit talviset säät, revon tult' ovat taivahat täynnä,
kauniimmat kattoa kuin aamulla alkava koi.
Oi Te' pohjolan kesäiset yöt, jona aurinko loistaa
myötensä päillyen veen vienosa taivahan kans'!
Teille jos Onnitar sois mun vielä, niin tuntisin kaikki
saaret ja salmet ja myös taivaalla tähet ja kuun.
Siellä mun huoleni on, ja siellä ne muinosat muistot,
- sinne mun kultani jäi, sinne mun ystävät myös. -
Huoleti kiitelkööt muut Alppein seutuja kauniiks';
kauniimpi, kalliimpi on mulla mun syntymämaa.

Aku Ankan lisääntymistarpeet Hamiltonin sukulaisvalintateorian valossa

Varmasti jokainen meistä on joskus pohtinut, miksi Aku Ankka ei mene Iineksen kanssa naimisiin ja hanki omia lapsia. Eikö tikanpoika osaa kiivetä puuhun? Nykyinen tilanne, jossa Aku hoitaa veljenpoikiaan Tupua, Hupua ja Lupua vaikuttaa pinnallisesti tarkasteltuna perin epäitsekkäältä, mutta William D. Hamiltonin sukulaisvalintateorian mukaan se onkin Akulle ihanteellinen keino taata oman perimänsä säilyminen.

Hamilton loi sukulaisvalintateoriansa pohtiessaan, millaisin ehdoin luonnonvalinta voi suosia perinnöllisiä ominaisuuksia, joiden avulla eliö tekee uhrauksia toisen eliön hyväksi. Miksi isoäiti rakastaa lastenlapsiaan, miksi työläismuurahainen huolehtii kekonsa munista ja toukista? Kummassakaan tapauksessa huolehdittavat eivät ole omia jälkeläisiä, mutta kuitenkin lähisukulaisia.

Hamiltonin teorian peruslause kuuluu Heikki Sarmajan muotoilemana seuraavasti: ”luonnonvalinta suosii mutaatiota, jonka vaikutuksesta eliö auttaa lähisukulaistaan lisääntymään, kunhan tästä uhrautuvasta käyttäytymisestä koituva haitta omalle lisääntymisnäkymälle on pienempi kuin autettavalle lähisukulaiselle koituva etu.” Kaavana esittäen Br > C, jossa Br on etu/hyöty kerrottuna sukulaisuusasteella ja C haitta/kustannus.

Olennaista veljenpoikien hoitamisessa on se, että tosiasiassa Tupu, Hupu ja Lupu ovat sisarenpoikia. Tällöin Aku voi olla varma poikien perimän samankaltaisuudesta, sillä veljen pojathan voisivat hyvinkin olla jonkun kolmannen osapuolen siittämiä. Kukin Akun siskonpoika kantaa neljänneksen (25 %) samaa perimää. Oma lapsi taas kantaisi 50 % samaa perimää.

Kolmen siskonpojan hoitaminen toteuttaa kaavan 3 x 25 % > 50 %, eli Akun lisääntymisnäkymien kannalta nykytila on edullisempi. Yksi siskonpoika ei riittäisi ja kaksi asettaisi puntit tasan. Jos taas Aku voisi olettaa saavansa Iineksen kanssa kaksi tai enemmän lapsia, lisääntymisnäkymien kannalta siskonpojat jäisivät tappiolle. Ankathan saavat kerralla kokonaisen pesueen poikasia, joten eikö avioliiton tavoittelu olisi Akulle edullisempaa? Pelkääkö Aku Hannu Hanhen mahdollista väliintuloa, joka hyvän onnensa avulla saisi Akun kasvattamat perilliset?

Tilannetta mutkistaa se, että ankkoja on olemassa kahta eri lajia. Toinen on Euroopassa sinisorsasta jalostettu tavallinen ankka ja toinen Amerikasta peräisin oleva myskisorsa (Muscovy duck). Eri ankkalajit voivat risteytyä keskenään, mutta hedelmöittymisen mahdollisuus on pieni. Nämä mahdolliset jälkeläiset ovat kokonaan lisääntymiskyvyttömiä.

Akun tiedämme olevan skotlantilaista sukujuurta. Iineksen tausta on hämärän peitossa: ensitapaamisen aikoihin Iines oli tulinen meksikolainen, siis ilmeisesti amerikkalaista syntyperää. Aku ja Iines ovat eri ankkalajeja. Näin ollen sukulaisvalintateorian kustannuspuoli (C) on oleellisesti pienempi kuin 50 %. Akun ja Iineksen perhe tuottaisi ainoastaan steriilejä lapsia. Kokonaan hedelmätön Iines ei voi olla, koska hänen sisarensa on muninut Leenun, Liinun ja Tiinun. Siskonpoikien kasvattaminen on siis Akun lisääntymisnäkymien kannalta kaikin puolin kannattavampi vaihtoehto, ainakin Hamiltonin teorian mukaan. Saavathan kaikki siskonpoikien lapset 12,5 % Akun perimästä.

Hamiltonin kaavassa sukulaisuuden aste (r) on selkeä ja pysyvä kerroin. Sukulaisen saama hyöty (B) ja auttajalle koituva kustannus (C) ovat sen sijaan mutkikkaita asioita, kuten esimerkiksi Roope-sedän tapaus osoittaa.


Hamiltonin teoriasta tarkemmin: Heikki Sarmaja. Ihmislajin perheenmuodostuksen evoluutiopsykologinen perusta. Yhteiskuntapolitiikka 68(2003):3, 223-243.

[julkaistu aiemmin Ankkalinnan Pamauksessa n:o 18]

Kenelle perusturvaa?

Kansaneläkelaitos, tuttavallisemmin Kela, aloitti toimintansa 1.1.1938 voimaan tulleen kansaneäkelain toimeenpanemiseksi. Laitos juhli viime vuonna, olihan voimaantuloon valmistauduttava. Luotiin koko maan kattava organisaatio, piiriasiamiehistä, tutkintalautakunnista aina pääjohtajaan saakka. Mittava prosessi. Vakuutusmaksuja kerättiin kaikilta töissä olevilta 18-55 -vuotialta, sitä vastaan vuonna 1884 tai sen jälkeen syntyneet saivat vanhuuseläkettä vanhoiksi tultuaan, tarvitseville maksettiin työkyvyttömyyseläkettä ja leskille hautausavustusta.

Aluksi laissa oli paljon ehtoja. Varakkaat eivät tietenkään saaneet mitään, koska heillä oli omia varoja. Kätensä sahalla menettänyt ei tietenkään saanut työkyvyttömyyseläkettä, koska hän saattoi työllistyä toisessa ammatissa, esimerkiksi portinvartijana. Ja jos oli maksueriä joskus syystä tai toisesta jäänyt tilittämättä, ei tietenkään voinut odottaa mitään saavansakaan.

Kansaneläkelaitoksen virkailijoiden oli luonnollisesti tarkastettava eläkettä tai muuta korvausta hakevan tilanne. Tarkkaan syynättiin varat, asuintilat ja muut mahdollisesti eläkekelpoisuuteen vaikuttavat seikat. Muutoksista omissa olosuhteissa oli luonnollisesti raportoitava Kelalle. Eihän yhteiseksi hyväksi kerättyjä varoja saanut haaskuun vääränlaisille ihmisille antaa.

Vuonna 1947 Kela keräsi 2,2 miljardia maksuina, mutta palautti siitä vain 0,0089 miljardia tarvitseville. Siis nuo tarkat seulat läpäisseille.

Yleistä oikeustajua alkoi jurppia tällainen pakkomaksusysteemi, josta juuri kukaan ei tuntunut hyötyvän. Lakiin alettiin ajaa muutosta.

Todellinen kansaneläke syntyikin lakimuutoksen jälkeen vuoden 1957 alusta. Vakuutusmaksu muuttui osaksi veroja. Eläkettä alkoi saada ilman tarkkaa syynäystä ja tutkintaa täytettyään 65 vuotta, olessaan vanha.


Nykyisin pohditaan toimeentulotukea, erityisesti työttömille. Sosiaaliturvaan kuluu hyvinvointiyhteiskunnassamme huikeita määriä rahaa. J. P. Roos pohtii lukuja Sosiaalitapaus -blogissaan.

Kovasti on toimeentulotukitilanne samanlainen kuin kansaneläkejutut 50-70 vuotta sitten. Ja siis kaikista sosiaaliturvaan käytetyistä varoista vain alle prosentti, Roosin sanoin, "ruhtinaalliset 0.9% kuluu toimeentulotukeen".

Mediaa seuraava kuvittelisi osuuden olevan isompi.

Gräfenbergin piste

[Tuoreemmin aihetta käsitellään merkinnässä G-pistettä ei ole?]

Kun Raamatun käännöskomitea istui ja laati nykyistä virallista Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen vuonna 1992 käyttöön ottamaa suomennosta, niin yksi keskustelua herättänyt sana oli 'neitsyt'. Käännöskomitea ehdotti sen korvaamista uuteen suomennokseen sanaparilla 'nuori nainen', joka vastaisi nykykielessä paremmin muinaista heprean sanaa. Kirkolliskokous kuitenkin päätti seurata traditiota, ja käyttää vakiintunutta 'neitsyttä'.

Syyn muistaakseni sanottiin olevan opilliset.

Ihan ymmärrettävää. Neitsyt Maria on ihan eri asia kuin nuori nainen Maria.

Katselin illalla G-pistettä, tyttöjen omaa ohjelmaa, ehehehee, seksistä. Kovin laimeaksi jäi siihen verrattuna, mitä sain kuulla koti-isyyttä aloittaessani vuosikymmen sitten. Hiekkalaatikon äärellä korvat (ja posket) punotti monesti.

Jotkut pitävät koko g-pistettä olemattomana. Wikipediassa tiedetään, että sen olemassaoloa ei ole "tieteellisesti todistettu". Ei tietenkään. Ei sellaisia asioita tieteellisesti todisteta, joita ei tieteellisesti tutkita. Liekö Kinseyn jälkeen seksuaalianatomiaa tutkittu lainkaan? Ernst Gräfenberg (1881-1957) teki tutkimuksiaan samoihin aikoihin ja julkisti löytämänsä pisteen 1950. Kinseyn instituutin toiminta näyttää nykyisin keskittyvän pelkästään seksuaalisuuden kokemiseen.

Hiekkalaatikolla sen sijaan tiedettiin g-pisteen todellinen olemus. Raamatun mukaan paratiisista karkoituksen jälkeen synnyttämisestä tuli raskas homma (engl. labour). Hiekkalaatikolla oletettiin g-pisteen olevan homman keventäjä, eihän muutoin järkevä olento toistamiseen moiseen alkaisi.


Pentti Saarikoskikin olisi halunnut osallistua käännöskomiteaan, mutta elämä kulki toisin. Matteuksen evankeliumi Saarikoskelta on kuitenkin (1969):

Jeesus Kristus tuli maailmaan näin. Hänen äitinsä Maria oli annettu vaimoksi Joosefille, mutta jo ennen kuin he olivat muuttaneet yhteen, huomattiin Marian olevan selittämättömästä syystä raskaana. Kun hänen miehensä Joosef oli lakia kunnioittava mies mutta ei kuitenkaan halunnut saattaa Mariaa julkisesti merkityksi, hän ajatteli kaikessa hiljaisuudessa purkaa avioliittosopimuksen. Niin hän oli jo päättänyt tehdä, kun hänen luokseen unessa tuli herran lähetti sanoen:
-- Joosef Daavidin poika, älä arastele ottaa kotiisi asumaan Mariaa, sillä ei häntä ole tehnyt raskaaksi kukaan mies vaan jumalan tahto. Maria saa pojan, ja sinä annat sille nimeksi Jeesus - hän näet maksaa kansansa puolesta sen velat.

Robin Hood, esitaistelija

Valtakunta tuntui joutuneen häiriötilaan. Kuningas oli ristiretkellä Pyhällä maalla ja valtionhoitaja prinssi Juhana apureineen tuntui käyttävän tilannetta hyväkseen. Sherwoodin metsistä Robin Hood iloisine joukkoineen taisteli veroja kiskovaa Juhanaa ja Nottinghamin sheriffiä vastaan. Robin miehineen odotti hyvää kuningas Rikhardia takaisin, hän tekisi lopun alaistensa riistämisestä.

Sillä välillä Hood tekisi valtionhoitajien tehtävän mahdollisimman vaikeaksi.

Rikhard Leijonamielen (1157-1199) toimet Jerusalemin pelastamiseksi länsimaiden haltuun sujuivat heikosti. Saladin pääsi niskan päälle ja hän oli riitautunut liittolaistensa kanssa. Perääntyessään takaisin kohti valtakuntaansa Itävallan herttua Leopold otti Rikhardin vangiksi ja luovutti hänet keisari Henrikille. Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan Henrik VI oli saanut tarpeekseen riitelevästä Rikhardista ja ajatteli pääsevänsä hänestä eroon vaatimalla sellaiset lunnaat, joita Englanti ei kykenisi maksamaan.

Lunnassumma oli 150 000 markkaa, kaksi kertaa Englannin kruunun vuosittainen tulo.

Hovi alkoi kerätä huimia veroja. Ensin määrättiin neljänneksen omaisuusvero, ja sen päälle vielä pari kolme muuta veroa. Viimein 1194 Rikhard saatiin lunastettua Henrikiltä sadallatuhannella markalla.


Jos valtion johdolla ja kansanliikkeellä on sama tavoite, niin miksi ne eivät kyenneet toimimaan yhteisen päämäärän toteuttamiseksi?


No, käytännön hallintotoimia johtanut Juhana keräsi veroja, jotta Henrik pitäisi Rikhardin vankeudessa ja valtakunnan äiti Eleonoora Akvitanialainen keräsi veroja hänen vapauttamisekseen. Juhana sai kasaan 80 000, eli vähemmän kuin äiti. Juhanan vallankaappaussuunnitelma epäonnistui.

Rikhard palasi, ja hänen kuolemansa jälkeen (Rikhardin hautapaasi on muuten Angoulêmessa, josta eilen oli puhetta) tuli Juhanan vuoro nousta valtaan, tosin vain puolessa valtakuntaa. Mantereen puoleisen osan johtoon tuli veljenpoika Arthur.

Juhana oli katkera ja pitkävihainen. Hän myrkytytti kansanliikkeen johtaja Robin Hoodin, vaikka tämä oli armahduksen saanut ja haudannut jousensa ja nuolensa.

Ei voi Juhanasta koko kansan presidenttiä tulla.