Omakuva ja omakuva

Kun Privaattidosentti ihmettelee omia liikennevirtojaan, niin pitää minunkin jakaa oma ihmetykseni. Viikonloppuna laitoin kaksi omaa kuvaani blogimerkintään, niin sivulle alkoi kertyi heti runsaasti kävijöitä.

Niinkö kiinnostuneita kasvonpiirteistäni ollaan? Vai taide ja taidehistoriako kiinnostaa?

Ei sentään. Ns. aikuisten "kansalaisjournalistien" ottamista omakuvista oli kyse, valkeni juuri äsken.

Laajarinteen "Polyfemoksen uhri" hakuihin en osaa kuin arvailla. Jossakin ristikossa/tietovisassa ollut kysymys?

Ja olisiko vielä pyydetty, ettei googlattaisi vastauksia niinkuin Rokkiusauksessa?

Päätelkää itse!

Hyllyjä Ikeasta

Posti toi eilen Ikean uuden kuvaston. Joku kapakassa heitti väitteen, että Ikean kuvastot olisivat jo maailman levinnein julkaisu painosmääriltään, mutta tuskin Raamatun valta-asemaa tässä suhteessa yksityinen yritys kykenee koskaan kampeamaan.

Kuvastoilla on jännä vaikutus. Muiden mainosten tapaan ei tuollaista paksua liimasidottua painotuotetta osaa suoraan paperinkeräykseen viedä, sitä pitää ainakin muutama päivä olohuoneen pöydällä säilyttää. Sama on pätenyt Bilteman tai Clas Ohlsonin kuvastoihin.

Jos vaikka vaimo haluaa niitä katsoa, olen itselleni perustellut.

Bilteman osalta ainakin perustelu ontuu, ja leimallisesti Clas Ohlsonkin on "miesten Tiimari".

Kunnioitus kuvastoja kohtaan tulee varmaan suvun naisten Anttilan kuvaston kohtelusta. Sitä piti pienenä kohdella kuin kirjaa, sitä säilytettiin koko vuosi ja uuden ilmestyttyä saatettiin jopa vertailla hintojen nousua.

Viimeksi Anttilan kuvaston olen nähnyt Anttilassa kaupan. Siitä pyydettiin hintaa, jonka olisi toki saanut takaisin tilauksen yhteydessä.

Kun Ikean kuvasto tuli pöydälle kannettua, niin tulihan sitä selattua. Vahtauksen kohteena olivat, kuinkas muutenkaan, kirjahyllyt. Vaikka niitä on kuinka paljon ennestään, tarvetta uusille olisi.

Ikean kuvastossa oli useita kiintoisia hyllyratkaisuja. Jo alkusivuilta löytyi Bestå-säilytyskokonaisuus, korkeus 256 cm. Muutama sivu eteenpäin, Billy-kirjahylly, korkeus 237 cm.

Mikä tuska ja vaiva taannoin on ollut löytää edes kaksimetrisiä mappihyllyjä, kun on varansa mieluimmin sijoittanut hyllyjen sisältöön kuin Billnäs-puitteisiin. Ongelma kun on seinien leveyden puute ja korkeudessa yli kahden metrin on päässyt ainoastaan puusepäntaitoisten sukulaisten avulla.

Ruotsalaiset ovat näköjään markkinaraon löytäneet.

Tarkempi selaus eteenpäin sivulle 75 kertoo, että kyseessä on kirjastohyllyjärjestelmä. Korkein tarjolla oleva hylly on 202 senttiä, oikeat osat valikoimasta valiten ja seinilleen järjestellen saisi tuon 256 tai 237 sentin korkeuden käyttöönsä.

Ei sittenkään ihan niin yksinkertaista.


* Billy -kirjahyllyjärjestelmä
* Bestå -säilytyskokonaisuus

Humala

Humala (Humulus lupulus) on perinteinen suomalaisilla maatiloilla kasvatettu kasvi. Nykyisin se on pääasiassa koristekasvi, vaikka edelleenkin sen kukintoja käytetään oluen valmistuksessa. Humala antaa oluelle tuoksun ja maun.

Aikoinaan 1700-luvulla tämän hamppukasvin kasvatusta pidettiin niin tärkeänä, että vuoden 1734 rakennuskaaressa omistettiin kokonainen luku humaliston hoidolle (luku 7):

[Miten humalisto on istutettava ja kunnossa pidettävä]

1 §
[Jokaisessa talossa pitää olla humalisto, ja istuttakoon talonpoika joka vuosi hyviä juuria neljänkymmenen salon varalle, kunnes näitä tulee kaksisataa kokonaiseen taloon. Joka ei sitä tee, vetäköön sakkoa kultakin vuodelta [talarin], ja istuttakoon kuitenkin niinkuin on sanottu, jollei havaita, että humalistoa ei voi siihen istuttaa taikka siinä voimassa pitää.]

2 §
[Nimismies pankoon syyskäräjissä syytteenalaiseksi sen, joka ei ole humalistoa näin istuttanut, ja ottakoon sakon ulos ennen Tuomaanpäivää. Jos nimismies sen laiminlyö, maksakoon itse sen sakon.]

3 §
[Jos talonpojalla jo on kaksisatasalkoinen humalisto, pitäköön sen voimassa, ja enentäköön sitä, jos voipi. Jos hän laskee humaliston rappiolle, vetäköön sakkoa [talarin] kustakin neljästäkymmenestä salosta. Jos hän sen ihan autioksi jättää, vetäköön sakkoa [kymmenen talaria] ja tehköön humaliston uudestaan.]

Rakennuskaari on edelleen ajantasaista lainsäädäntöä, mutta koko luku seitsemän on laitettu sittemmin hakasulkeisiin, eli sen noudattamista ei enää valvota/edellytetä. Saman lain 12. luku on edelleen lainkuuliaisuuden nimissä huomioon otettava.

Pari kymmentä vuotta myöhemmin Israel Reinius laati kirjoituksen nimeltä Yxikertaiset Kysymyxet Juopumisesta (1755), jota pidetään suomalaisen raittiusvalistuksen ensimmäisenä painotuotteena.

En tiedä onko tapauksilla ollut vaikutusta toisiinsa.

Kuvan humalisto on päättänyt itse lisätä salkojensa määrää. Suikertanut maata pitkin, kunnes on löytänyt parempaa varastointia odottavat putkenpätkät. Niitä myöten on päässyt hyvin ylöspäin, aina pajan naulakkoon saakka ja myös takaisin valoisalle seinustalle.

Omakuva

[Ns. aikuisten omakuvat ovat omakuva.orgissa. Omakuvapostimerkit Itellan sivuilla]

Yksi suosituimmista maalaustaiteen kuvauskohteista ovat taitelijoiden itsestään tekemät kuvat. Jeanne Ivyn mukaan omakuvien tekemisen syyt ovat moninaiset, taiteilija saattaa kokeilla uusia tekniikoita tai mallin puutteessa maalata sitä mitä peilissä näkee. Joka tapauksessa omakuvan tekeminen asettaa tekijän oman persoonallisuutensa pohtimiseen sekä ulkoisesti että sisäisesti.

Alla on kaksi bloginpitäjästä otettua valokuvaa. Tunnistan niistä itseni, mutta tunnistan myös kuvaajien antaman panoksen. Ylemmän kuvan on ottanut valokuvauksen jatkokurssilla Ilona Reiners ja jälkimmäisen Petri Korpimäki ravintola Alvarissa.



Kuvaparin voisi nimetä myös yliopisto-opiskelun vaikutuksiksi nuoreen mieheen, koska ensimmäinen kuva on otettu syksyllä 1987 toisen opiskeluvuoden alkupuolella ja toinen 1992 tai 1993 opintojen loppuvaiheessa.

Omakuva itsestä noina aikoina poikkeaisi huomattavasti toisten muotokuvauksista. Omakuva kuuluisi aika ajoin tehdä, jotta muistaisi miten on itsensä milloinkin ajatellut.

Lisäys:

Sain tehtyä tällaisen omakuvan.

Jeanne Ivy: The Exploration of Self: What Artists Find When They Search in the Mirror

Kokoelma taiteilijoiden omakuvia wikimediassa.

Ristiriitaisia tietoja

Näinä olympian aikoina media, niin Suomessa kuin maailmallakin, on aloittanut kertomaan kahta uutistarinaa. Median kannaltahan parhaita ovat lukijat/katsojat koukuttavat jatkokertomukset, jotka kulkevat tietyn hallitun tarinakaavan mukaisesti. Niissä on hyvä ja paha, ja tarinan lopuksi paha saa palkkansa. Näiden kahden aloitetun tarinan nimet ovat Tiibet ja Etelä-Ossetia.

Tiibet tarina alkoi jo hyvissä ajoin ennen Pekingin kisoja. Soihtukulkuetta ympäri maailman piti suojata. Etelä-Ossetiassa alkoi tapahtua avajaispäivänä. Pahan viitat asetettiin olympiaisäntä Kiinan ja pientä Georgiaa alistavan Venäjän harteille.

Tarinoilla ei välttämättä ole mitään tekemistä totuuden kanssa. Kunhan uutisvirta vain pysyy kiinnostavana, katharsiksen tuottavana.

Toisaalta tässä esitetty kritiikki voi olla, kuten hyvä ystäväni taannoin muotoili, samanlaista kuin journalismin tutkijain kritiikki Keski-Maan mediaa kohtaan, koska se on demonisoinut Sarumonin.

Nähdäkseni Etelä-Ossetian tapahtumista on Wikipediaan koostettu kelvollinen artikkeli. Georgia hyökkäsi, sen uuslibaralistinen johtaja Saakashvili laski väärin. (Aiheesta kirjoittaa myös Immanuel Wallerstein: Geopolitical Chess: Background to a Mini-war in the Caucasus.)

Tämän paljastuminen vei pohjan mediassa aloitetulta tarinalta. Georgilaisten vetoaminen Talvisotaan on laajalti uutisoitu, mutta samaisissa julisteissa mainittu Venäjän pahat teot Suomessa 1921-22 ovat jääneet uutiskuvan varaan. Mitä pahaa Venäjä Suomessa 1921-22 tekikään? Ajoi pois Itä-Karjalasta sinne kansannousua tekemään eksyneet suomalaiset heimosoturit.

Tilanteen rauhoituttua Etelä-Ossetian tarinaa on yritetty jatkaa "tulitauon rakoiluna" tai "ristiriitaisina tietoina" alueelta. Wikipedian mukaan kriisi on alkanut jo 1989.

Tiibetin puolesta kerrottava tarina ei ole edennyt yhtä hengästyttävään tahtiin kuin Etelä-Ossetian. On voitu hyvinkin jättää tarinaan sopimattomia uutistapahtumia kertomatta.

London Review of Booksin kirjepalstalle Tiibetin tarinasta on kirjoittanut otsakkeella No Shangri-La kulttuurintutkija-filosofi Slavoj Žižek. Hänen mukaansa median tarina kertoo, että hiljaisesti olemme hyväksyneet taloudellisen käytännöllisyyden nimissä Kiinan julmuudet Tiibetissä.

Mutta mikä on tuo Tiibet? Žižek kirjoituksessaan muistuttaa, että Kiinalla ja Tiibetilla on monimutkainen yhteinen historia. Useimpina aikoina Tiibet on ollut vähintään Kiinan "suojeluksessa". Tiibet ei ollut ennen Kiinan kansantasavaltaan liittämistä 1949 ollut oikeastaan itsenäinen valtio ja tuo kuviteltu rauhan tyyssija, jossa keskimääräinen eliniän odotus oli nippanappa yli 30 vuotta, oli sisällissodassa vielä niinkin myöhään kuin 1948. Ei siis mikään Tralla La.

Žižekin mukaan Kiinan viime vuosien politiikkana on ollut tehdä tiibetiläisistä (Pohjois-Amerikan) alkuperäiskansojen kaltaisia. Tällaisessa asemassa länsimaat eivät enää olisi kykeneväisiä arvostelemaan, puolustamaan "demokratiaa".

Löytyykö lännestäkään kohta demokratian puolustajia. Kommunismin ja kapitalismin liittoutuma näyttää toimivan Kiinassa niin hienosti, että pitäneekö meidänkin seurata samaa tietä?

Following this path, the Chinese used unencumbered authoritarian state power to control the social costs of the transition to capitalism. The weird combination of capitalism and Communist rule proved not to be a ridiculous paradox, but a blessing. China has developed so fast not in spite of authoritarian Communist rule, but because of it.

There is a further paradox at work here. What if the promised second stage, the democracy that follows the authoritarian vale of tears, never arrives? This, perhaps, is what is so unsettling about China today: the suspicion that its authoritarian capitalism is not merely a reminder of our past – of the process of capitalist accumulation which, in Europe, took place from the 16th to the 18th century – but a sign of our future? What if the combination of the Asian knout and the European stock market proves economically more efficient than liberal capitalism? What if democracy, as we understand it, is no longer the condition and motor of economic development, but an obstacle to it?

Mitä jos demokratia aletaankin nähdä taloudellisen kehityksen esteenä täällä lännessäkin Kiinan taloudellisen kasvun innoittamana?


(Kuva: venäläinen juliste vuodelta 1922, wikipediasta)