lauantai 13. lokakuuta 2007

Miten sikoja saa terhometsään laskea

Suomessakin on julkaistu kokoelmia yhdysvaltalaisista hassuista laeista ja järjestyssäännöistä. Joskus pohdin, voisiko suomalaisesta lainsäädännöstä tehdä samanlaisia kokoelmia? Ja voin finlexissä selailun perusteella vastata: ei voi.

Ajantasaisesta lainsäädännöstä löytyy yksi hassuhko tapaus, edelleen voimassa olevasta vuoden 1734 rakennuskaaresta. Pääosa rakennuskaaren luvuista on kumottu uudemmalla lainsäädännöllä, esimerkiksi 13 luku Mikä sakko on hedelmäpuitten luvattomasta hakkaamisesta ja miten toisia on sijaan istutettava on korvattu metsälailla 12.12.1996/1093 ja 18 luku Kruunun yksityisistä kalastuksista ja yleisestä kalastuksesta on kumottu kalastuslailla 28.9.1951/503.

Mutta tämä seuraava on edelleen Suomen tammimetsissä varteen otettava:

12 Luku
Miten sikoja saa terhometsään laskea
1 §
Jos useammilla on yhteinen terhometsä, niin sopikoot keskenänsä oikealla ajalla, kuinka monta sikaa siinä voipi elättää, ja laskekoon sitten kunkin sinne sikoja metsäosansa mukaan. Jos joku heistä laskee sinne useampia, olkoon toisilla valta ottaa ne kiinni, ja hän vetäköön sakkoa [markan joka sialta] ja korvatkoon vahingon. Jos hänellä itsellänsä ei ole niin monta sikaa, kuin hän osallensa saisi elättää, olkoon hänellä valta vuokrasta laskea sinne muiden sikoja. Jos hän ei sitä tee, käyttäkööt toiset vapaasti hänen osansa.

2 §
Joka ottaa maksusta toisen sikoja elätettäväkseen, toimittakoon ne takaisin taikka korvatkoon sen arvon, mikä niillä ottaessa oli. Jos hän voipi näyttää, että ne ovat tautiin kuolleet tahi muusta sattumuksesta hukkaan joutuneet, ja havaitaan, ettei hän ole ollut siihen syypää, niin olkoon vastuusta vapaa. Sama olkoon laki, jos karjaa otetaan maksusta laitumelle tahi ruokolle.

3 §
Jos siat juoksevat yhdestä metsästä toiseen, joka ei ole sen yhteydessä, niin käskeköön metsän omistaja ensimmäisellä ja toisella kertaa sikain omistajaa ottamaan ne pois ja pidättämään ne sieltä. Jos ne sitten siellä tavataan, saakoon metsän omistaja ottaa ne kiinni ja arvauttakoon uskottavilla miehillä, mitä niistä on maksettava, jolleivät omistajat keskenänsä siitä sovi.

4 §
Joka tahallansa laskee sikoja toisen aidattuun terhometsään, [menettäköön ne metsän omistajalle]. Jos sikoja taikka muita terhonsyöviä eläimiä muutoin sinne tulee, käyköön niinkuin 9 Luvussa on säädetty. Jos surmataan tahi lyödään sikoja, olkoon sakko ja korvaus niinkuin muista eläimistä 22 Luvussa säädetään.

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset