Utra - mitä se on?

Joensuussa on Utra -niminen kaupunginosa ja pitkin Pohjois-Karjalaa ja Etelä-Savoa on runsaasti Utra-alkuisia paikannimiä. Lönnrot Kalevalan muutamien säkeiden (esimerkiksi 'Ukko utra') päätteli sanan tarkoittavan kurjaa, raukkaa, poloa.

Joensuun Utra oli 1700-luvulla perustetun vesisahan ympärille kasvanut tehdasyhteisö, jonka kukoistuskausi oli 1800-luvun lopulla. 1880-luvulla Utrassa oli kirjoilla viitisen sataa henkeä, mutta jo 1900-luvun alussa sahan toiminta lakkasi. Uusi omistaja vei puun Kotkaan sahattavaksi.

Utra jäi ilman ilman tehdasta, siitä tuli asuinalue toisaalla töissä käyville. Voi kurjat, raukat ja polot. Uitto sentään jonkun työllisti.

Näinkö nimi oli enne?

Kotuksen Etymologinen viitetietokanta ei tiedä utralle merkitystä kertoa. Olli Nuutinen on kirjoituskokoelmassaan Hetkisen pituus (SKS 1994) intoutunut selvittelemään mitä utralla oikeastaan tarkoitettu.

Nuutinen on saanut kokoon Lönnrotia paljon suuremman esimerkkiaineiston. Muun muassa sellaisen sananpläjäyksen kuin 'oli humalassa kuin utru' Säämäjärveltä.

Erilaisten yhteyksien kautta hän päätyy päätelmään, että utra on saukkoa tarkoittava sana. Tuo vedessä sulavasti liikkuva nisäkäs on maalla kovin kömpelö, siitä tuo humalaiseen vertautuminen. Latinaksi lutra lutra.


Kun saukko on kovasti harvinaistunut, on pariinkiin otteeseen sukupuuton partaalla käynyt, niin vanhemman rinnakkaisnimen merkitys on unohtunut.

Kovasti uhanalaisilta nuo tehtaiden ympärille rakentuneet yhteisöt nyt vaikuttavat. Kalevan taloustoimitus viikolla vakuutteli, että meren rannalla oleva tehdas on turvassa.

Tiedä sitten. Olihan se Summakin meren äärellä.

Antropologien julkikuva

Oletteko koskaan miettineet miksi useammissa televisiosarjoissa tätä nykyä (rikos)patologin hommia hoitaa kulttuuriantropologi? Ette varmaankaan, mutta joskus humanististen tieteiden julkikuvaa pohtiessa olen niin tehnyt.

Syy on Ötzi.

Tänään 1991 löydettiin Itävallan ja Italian rajalta jäätiköstä muumioitunut 160 senttinen mies, joka osoittautui tarkemmissa tutkimuksissa hyvin, hyvin vanhaksi äijäksi. Tuollaiseksi kolmevitoseksi tatuoiduksi menomieheksi.

Joskus 3300 eKr. Ötzin matka päättyi vasemman keuhkon puhkaisseeseen nuoleen. Sitä ennen hän oli tapellut ainakin neljää häiskää vastaan.

Veitsellään ihan viime hetkillä Ötzi oli pistänyt jotakuta, mutta sulanut jäätikkö ei kerro miten tuolle pistetylle on käynyt.

Löydetyn jäämiehen saama maailmanlaajuinen julkisuus on kertonut kaikille, millaisia asioita arkeologien ja antropologien tutkimuksissa selviää. Ötzin kaksi viimeistä ateriaa oli gemssiä ja saksanhirveä, molemmilla aterioilla hän oli syönyt myös leipää, juureksia ja hedelmiä.

Siis äijät söivät juureksensa ja hedelmänsä kiltisti jo 3300 eKr. Turha tulla puhumaan salaatinpuputtajista ja muista nykyajan vouhotuksista.

Tarkassa ja huolellisessa tutkimuksessa ensin osoitettiin paikannustutkimuksin, että Ötzi löydettiin pari metriä Italian puolelta. Tämä ei tv-käsikirjoittajia ole innostanut, samaahan jo muinaiset egyptiläiset joka kevät tekivät.

Kun arkeologit ovat jo Indiana Jonesiin hahmoutuneet, niin -- huolimatta Stargaten Daniel Jacksonista -- poliisit alkoivat pestata tv-sarjoissa kulttuuriantropologeja johtolankojen selvittäjiksi.

Siitepöly, hyönteiset, lyöntien ja iskujen mallinnukset. Kaikki Ötzin tutkimuksista.


(Kuva Bolzanon arkeologisen museon sivuilta, jossa Ötzi nykyisin on)

10 000 metriä

Eilen vuonna 1939 Taisto Mäki juoksi Helsingin olympiastadionilla ensimmäisen kerran 10000 metrin juoksun alle puolen tunnin. Maailmanennätys parani yhdeksällä sekunnilla ja uusi ennätys kirjattiin lukemiin 29.52,6. Edellinenkin ennätys oli Mäen nimissä, vuotta aiemmin Tampereella juostu.

Tuo juoksu ja kaikki muutkin maailmassa alle puolen tunnin juostut 10000 metrin tulokset on Esa Laitinen koonnut kirjaksi 10000 m - tulokset ja tilastot (1985). Kirjailija itsekin on tuon aikoinaan maagisena pidetyn rajan alittajia.

Esa Laitisella on maine tilastonikkarina. Reijo Häyrisen kirjoittamaan Suomen yleisurheilun historiaan (1987) hän laati 600-sivuisen tilasto-osan, josta löytyy kaikki oleellinen ja vähän enemmänkin.

Ilmeisesti tuota teosta tehdessään Laitinen havaitsi puutteen suomalaisen yleisurheilun tilastoinnissa. Tuloksia löytyi puutteellisesti 1930-luvulta ja kootusti vain vuodesta 1913 lähtien.

Laitinen päätti korjata asian. Syntyi Suomen yleisurheilu -kirjasarja, johon hän kokosi sanoma- ja muista lehdistä urheilutulokset vuodesta 1900 alkaen. Vuodesta 1987 alkaen vuoteen 1996 Laitinen julkaisi yhteensä 14 osaa, joissa aikajärjestyksessä esitellään erilaisten urheilukisojen tuloksia: etenkin vuosilta 1900-1912 on mukana paljon paikallisia kilpailuja.

Vinkki urheiluhistorioiden kirjoittajille ja miksei sukututkijoillekin: nämä kannattaa käydä läpi, jos haluaa saada vihiä varhaisten yleisurheilijoiden tulostasosta.

Laitinen on julkaissut myös kaksi osaa 100 metrin tuloksia 100 m tulokset 1-2 (1989-90) teoksessa.

Näinä internetin aikoina suomalaiset yleisurheilutulokset kirjautuvat tilastopaja.org -tietokantaan, jota täydennetään myös ajallisesti taaksepäin. Nyt löytyy jo paljon 1970-luvunkin tuloksia. Jos baarissa joku keski-ikää lähentelevä kehuskelee nuoruuden tuloksillaan ja mitaleillaan, niin puheiden oikeellisuuden voi tarvittaessa tilastopajasta tarkistaa.

Täydentämisessä on vielä kuitenkin pitkä matka, ennen kuin Laitisen kokoamia 1900-luvun alun tuloksia sinne saadaan.

Taisto Mäen (1910-1979) uran sotki sota. Toivotut olympiamitalit jäivät saamatta. 50 vuotta myöhemmin 1989 urheilutoimittajat kokoontuivat kuitenkin paikkaamaan aikoinaan tekemättä jääneen valinnan. Vuoden 1939 urheilijaksi tuolloin valittiin ylivoimaisella ääntenenemmistöllä kestävyysjuoksija Taisto Mäki.


(kuva ylen sivuilta)

New Yorkin Finntownit

Siirtolaisvirtojen myötä New York rakentui erilaisten etnisten kortteleiden kaupungiksi. Ellis Islandin kautta Yhdysvaltoihin tuli parhaimmillaan viisi tuhatta ihmistä päivittäin, osa heistä jäi heti New Yorkiin yrittämättäkään kauemmaksi kultaa vuolemaan. 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa suomalaisvirta oli suurimmillaan ja tästä joukosta noin kaksikymmentätuhatta löysi uuden kodin kaupungista, johon ensimmäisenä Amerikan mantereella astui.

Kaikkien italialais-, irlantilais- ja liettualaiskortteleiden oheen New Yorkiin syntyi myös Finntown. Kieltä osaamattomien siirtolaisten oli helppo jäädä oman kielisten keskuuteen, niin arki sujui paremmin kielten sekamelskassa. Niin New Yorkiin syntyi Finntown. Tai itse asiassa kaksi Finntownia.

Työväen Finntown syntyi nykyisen Harlemin keskusalueille. Vuonna 1917 valmistui 5. ja 127. kadun kulmaan Finntownin keskelle valmistui työväentalo, työväenhaali. Iso rakennus, jossa oli kahdeksansataa ihmistä vetävä juhlasali.

Uutispäivä demarissa (16.9.2008) Mikko Majander kirjoittaa Suomalaisen siirtolaisuuden jäljillä -sarjassa tuosta talosta. Se on edelleen paikoillaan, julkisivut hienosti restauroituina ja kunnostettuina. Katto on kuitenkin kokenut tuoreissa muutostöissä suuria muutoksia penthouse -asuntojen ja niiden terassien rakentamisen myötä.

"Sydän suree ja silmiä särkee" kirjoittaa Majander nykyisestä ullakkokerroksesta. Tilannetta ei voi tarkistaa, vaikka Google Maps New Yorkista katumaisemia tarjoileekin. Mapsin katukuvissa talon remontti on vielä kesken, "Luxury homes" kyltit kyllä näkyvät. (kuva yllä kuvankaappaus Mapsin katunäkymistä)

Majanderin kertoman mukaan asuntojen neliöhinta on yli viidentuhannen euron.

Se toinen, Finntown New Yorkissa oli Brooklynissa Sunset Parkissa, 40. kadulla. Kadun lisänimenä on Finlandia Street. Suomalaisten rakennuttamia taloja on siellä edelleenkin parisen kymmentä, sellaisia kuin Moskova, Mannerheim, Kyöpeli, Kiusala ja Hikipisara. Pitkään tunnusmerkkinä toiminut New Yorkin Uutisten toimitus (lehden ilmestyminen lakkasi 1996) on nykyisin kiinalainen ravintola.

Majanderin mukaan sieltä saa hyviä kevätrullia.

The New York Timesissa Sunset Parkia asuinalueena arvioidaan turvalliseksi. Suomalaisten jälkeen puertoricolaiselle siirtynyt alue on saamassa uudet asukkaat. The New York Timesissa (29.1.2006) vuonna 2005 alueelle muuttanut Elizabeth Norman kertoo:

Because it's very working class, there are always people out, I've been surprised at how safe it is.

Lisäys 21.8.2008:
Löysinpä Harlemin työväenhaalista havainnekuvia talon asuntoja esittelevältä sivustolta:


Katolle rakennettu lisäkerros ja penthouset eivät tosiaankaan mikään kaunistus ole. Enemmän kuvia Rhapsody on Fifth -sivuilla.

Viitatar ja Roosa Pippuri

Edellisessä Aku Ankan taskukirjassa (344 Samassa veneessä) Iines Ankan superminä Viitatar (ex-naistaikaviitta) teki paluun. Uusimmassa tuplataskarissa Tähtihetki esitellään Taikaviikan historiasta Iinekselle uusi naamioasuhahmo, Roosa Pippuri.

Edellisen taskarin Viitattaren paluu (käsikirjoitus Riccardo Secchi, piirrokset Vitale Mangiatordi) oli kokonaisuudessaan hieman haparoiva tarina, jossa jäi arvoitukseksi miksi Viitatar oikeastaan palaa. Iineksellä on harmeja Roopen ja Akun machoasenteiden vuoksi, niiden vuoksihan hahmo alkujaan syntyi (Pyssyllä ei rahaa saa, AATK 56).

"Pääfeministi" Hanhikki Hanhen jouduttua (syyttömänä) telkien taakse Iines on superminänsä kanssa kovin epäröivä, mutta juttu ratkeaa kuitenkin.

Tarinasta jää uupumaan juju. Ilmaan jää tuntuma, että nainen hoitaa homman ainoastaan miehen poissaolon vuoksi.

Marco Gervasion Roosa Pippurin aarteen Roosa Pippuri on Taikaviitan esihahmon Fantom Ankan tyttöystävä ja tuleva vaimo. Kreivitär Eriskumman järjestämä aarteenetsintäkilpailu perustuu hänen sukuhistoriaansa, johon Taikaviitta ja Pippuri liittyvät.

Roope tuntee aarretarinat ja lähtee Riitta Hanhen kanssa mukaan etsintään. Akun ja Iineksen on tarkoitus olla pari, mutta Roope järjestää hänelle vartiointi töitä siksi aikaa. Näin samalla mahdollistuu Taikaviitan läsnäolo.

Aku on siis kuitenkin läsnä kaksoissala-asussa, kuten viime aikaisissa tarinoissa yleensäkin. Aku on pukeutunut Taikaviitaksi, joka on pukeutunut esi-isäkseen Fantom Ankaksi. Roosa Pippuriksi naamioitunut Iines luulee etsinvänsä aarretta Hannu Hanhen kanssa.

Salaiseksi jää myös tieto aarteen oikeasta piilopaikasta ja Fantom Ankan ja Roosa Pippurin pariutumisesta. Onnellinen loppu jää vain Akun tietoon.

Roosa Pippurin aarre asettautuu Ankka universumiin oivallisesti. Tarinalla on onnellinen loppu, mutta vakiohahmojen keskinäisiä suhteita ei muuteta. Kaikki voi alkaa taas seuraavassa tarinassa alusta, ilman että lukija itse siirtäisi hahmot alkuruutuunsa.