Miksi markkinoiden luottamus ei palaa?

Maailman valtioiden hallitukset, kansanedustuslaitokset ja keskuspankit ovat tehneet kaiken ja vähän enemmänkin rauhoittaakseen markkinoita, jotta yhteiskunnat pääsisivät takaisin vakaaseen tilaan. Tästä huolimatta markkinatoimijat eivät löydä keskinäistä luottamusta ja pörssien alamäki jatkuu.

Albert Camus toteaa eräässä mietteessään, että luottamus edellyttää ettei tiedä toisesta liikaa.

Kansainvälisillä finanssimarkkinoilla toimijoita on rajallinen määrä ja heidän asemansa perustuu pitkälti samojen yritysten omistamiseen. Kaikki tuntevat toistensa omistukset ja omistamiensa osakkeiden takana olevan. Asuntoluottokriisin myötä omistusten sisältö on valtion rahoitustarkastajien työn myötä tullut vielä piinallisemman selväksi.

Lasku jatkuu niin kauan, kunnes konkreettinen, oikea odotusarvoista vapaa hinta saavutetaan. Jos luottamusta ei ennen sitä toisiin saada.

1970-luvun lopulta lähtien yhtiöt ovat vähentäneet oman kiinteän omaisuutensa määrää. "Kaikkea ei tarvitse osata tai tehdä itse", on ollut iskulause. Ulkoistaminen tuli muotiin perusteollisuudessakin 1990-luvulla ja kiihtyi 2000-luvulla.

Kun yritykset ovat ulkoistaneet raaka-aineensa, tuotantolaitoksensa ja myyntiorganisaationsa, taseeseen omaisuudeksi on jäänyt vain erilaisia arvostuseriä: tuotemerkkejä, patentteja, tekijänoikeuksia jne. Kun odotusarvot riisutaan pois, ei konkreettista omaisuutta jää juuri lainkaan. Ainakaan niin paljoa, että toiselta saisi luottamuksen jatkaa toimintaansa entiseen tapaan.

Raaka-aineita ja energiaa toimittavien yritysten omistukset eivät kestä nekään tarkastelua. Energiajättien omaisuus koostuu futuureista, joilla voi esimerkiksi vuoden päästä ostaa öljyä 140 dollarin barrelihintaan. Raaka-aineiden hintojen romahdettua varsinaisilla markkinoilla, jälkimarkkinapapereiden arvo on nolla.

Konkreettinen omaisuus on ketjutettujen alihankintaorganisaatioiden hallussa. Pieniin osiin jaettu omaisuus ei ilman keskinäistä yhteistyötä kykene palauttamaan vakautta markkinoille, alihankkijoilta puuttuu isännän ääni jota kuunneltaisi. Tällainen rakenne on syntynyt siksi, että emokonsernit eivät olisi saaneet kilpailijoita ulkoistamistaan tuotantolaitoksista.

Suuryritykset ovat globaalissa taloudessa kasvaneet niin suuriksi, etteivät valtiot yhdessäkään voi taata niiden tulevaisuuden odotusarvoja, varsinkaan jälkimarkkinainstrumenttien avulla moninkertaistettuja, ollaan siinä missä ollaan.

Odotusarvoilta on odotettu liikaa. Tällä hetkellä käydään veristä taistelua vähistä konkreettisista arvonmuodostajista. Luultavasti palattaneen ainakin hetkeksi kansallisiin, suojattuihin markkinoihin. Niin paljon on viime viikkoina globaalin finanssitalouden omistuksia kansallistettu, että talouden maapalloistamista yritettäneen uudelleen vasta sitten kun sille on kunnollinen säätelyjärjestelmä saatu kehitettyä.

...ja yksi kommunistijohtaja

Tänään 1910 syntyi Cherryn kylässä Pohjois-Minnesotassa Arvo Gustav Hallberg, jonka maailma tuli tuntemaan Gus Hall nimisenä, ay-aktivistina, Yhdysvaltain Kommunistisen Puolueen johtajana ja nelinkertaisena presidenttiehdokkaana. Kuriositeettina Gus Hall sai viimeisinä vuosinaan enemmän huomiota kuin puolueen kannatus olisi edellyttänyt, Hall esiintyi muun muassa Michael Mooren TV-Nation -televisio-ohjelmassa. Kuriositeettina, kuinkas muuten.

Hallin vanhemmat olivat suomalaisia siirtolaisia, jotka olivat Puolueen perustajajäseniä. 15-vuotiaana Gus aloitti työt metsätyömailla, työkämpät -- niin täällä Suomen kuin Yhdysvaltojenkin syrjäseuduilla -- olivat aatteen opinahjoja. 17-vuotiaana hän sai jäsenkirjan.

Yhdysvaltain Kommunistinen Puolue oli hyvin suomalaisvoittoinen. 1920-luvulla jäsenistöstä yli 40 prosenttia oli suomalaissyntyisiä, Gus Hallia lukuunottamatta harva kuitenkaan sai merkittävää asemaa johdossa.

Lisäoppia Hall haki Moskovasta, jossa hän opiskeli Lenin instituutissa 1930-luvun alussa. Julkisuuteen Hall nousi vuoden 1937 Little Steelin lakon yhteydessä. Itse lakko oli surkea epäonnistuminen, tavoitteita ei saavutettu ja väkivaltaisuuksissa kuoli moni.

McCarthyn kommunistivainojen ajan Gus Hall oli melkein kokonaan vankilassa. Vainot alkoivat 1948 ja kahdeksan vuotta mielipiteidensä vuoksi sellissä istuttuaan hän vapautui vuonna 1959. Puolue kasattiin uudelleen ja Hall toimi aktiivisesti sen laillistamisen puolesta.

60- ja 70-luvut Hall kiersi puhumassa yliopistojen kampuksia. Presidenttiehdokkaana hän oli vuosina 1972, 1976, 1980 ja 1984. Sittemmin puolue on kannattanut demokraattiehdokkaita, kuten meneillään olevissa vaaleissakin. Ei siksi, että Obama edustaisi heidän vasemmistolaisuuttaan, vaan siksi, että McCainin valinta olisi huonompi vaihtoehto amerikan työläisille.

Presidenttiehdokkuuksien ja tietovisainnostuksen myötä Hall tuli 1990-luvulla Suomessakin tiedetyksi triviaksi. Jyrki Otila televisiossa kyseli ja vaikka vastaajat eivät tietäneet, katselijat tulivat tietoiseksi Gus Hallin olemassaolosta.

Viiden päivän päästä 13. lokakuuta tulee kuluneeksi kahdeksan vuotta Hallin kuolemasta. Glasnostia tai perestroikaa hän ei koskaan hyväksynyt ja loppuun saakka toimi aatteensa hyväksi.

Aino Ackté Bianca Castafioren esikuva?

Uudessa Helsingin Sanomien kuukausiliitteessa Severi Nygård kirjoittaa mahdollisuudesta, että Milanon satakielen Bianca Castafioren esikuvana olisi ollut suomalainen oopperadiiva Aino Ackté. Suorat näytöt asiasta lymyilevät vielä Hergén valtavan kuva-arkiston uumenissa, mutta vakuuttavia aihetodisteita Nygård esittää.

Acktén rooleihin kuului Gounodin Faustin Koruaaria, jota Castafiorekin esittää. Ackté oli Faust-tuotannoissa muun muassa Pariisin Grand Operassa ja New Yorkin Metropolitanissa. Jälkimmäisessä Ackté esiintyi vuosina 1904-1906. Jalokiviaarian Ackté levytti ensimmäisen kerran 1901/02, myöhemmin neljästi uudelleen.

Moni on roolissa esiintynyt, kuten Soile Isokoski yllä videolla. Mutta sattuipa niin, että Metropolitanin valokuvaajafirma, joka otti Acktésta markkinointikuvan, sattui olemaan nimeltään Aimé Dupont. Kuvaajan nimi mainitaan 1900-luvun alun tapaan itse kuvassa, itseasiassa kahteenkin kertaan, jos kovikepohjan teksti huomioidaan.

Castafioren esikuvana on yleensä pidetty Maria Callasta, josta esimerkiksi Michael Farr Bianca Castafiore -kirjassaan kertoo (Egmont UK 2007). Callas on kuitenkin syntynyt vasta 1923 ja teki läpimurron 1951. Castafiore oli syntynyt jo 1939 pelastamaan Tintin tienposkesta Syldaviassa.

Muita mainittuja nimiä ovat olleet Elisabeth Schumann, Renata Tebaldi ja Nellie Melba. Numa Sadoulille kertoman mukaan Hergé ei koskaan oppinut pitämään oopperasta, johon osaltaan vaikutti hänen laulua harrastava Ninie -tätinsä. Sadoulille Hergé kertoi oopperan pitkästyttävän häntä, tai mikä pahempi, se sai hänet nauramaan.

Ackté aloitti Savonlinnan oopperajuhlat, ja näyttämö, Olavinlinna, on arkistoista todistetusti toiminut Kuningas Ottokarin valtikan Kropowin linnan esikuvana. Nygård kehittelee ajatusta, että yksi torneista voisi olla Viipurin linnasta ja Kropow saattaisi olla Wyborg takaperin.

Bianca Castafioren palvelija Irma olisi saattanut saada nimensä Aino Acktén siskolta, Irma Achté Tervanilta. Hänkin oli laulaja ja esiintynyt laajalti Euroopassa.

Jos Aimé Dupontin kuvaamon Aino Acktésta ottama kuva jostakin Hergén hyvin järjestetyistä kuva-arkistoista löytyy, Castafioren esikuvaa voitaneen pitää ratkaistuna. Mutta jos kuva on ollut oopperaa ihailevan Ninie -tädin, niin silloin todistetta olisi haettava muista jäämistöistä.

Valokuvauksen ja tekijänoikeuksien hienouksia tuntematonta pientä katsojaa on saattanut ihmetyttää miksi kuvaaja Dupontin nimen pitää olla siinä kaksi kertaa?

Uusiokäyttöä VHS-kaseteille

Mitä tehdä VHS-videokaseteille sen jälkeen kun ei enää ole laitettakaan, jolla katsella niitä? Meillä lapset havaitsivat, että ne ovat erinomaisia rakennuspalikoita.

Viimeisin muoto, joka kaseteista on koostunut, on Little Petsien kerrostalo.

John Helenan kunnianpalautus

Olen seurannut Pikon ja Fantasion seikkailuja pienellä viiveellä, jostakin syystä niin on käynyt vaikka toimittajaparivaljakko on yksi suosikkejani. Viimeksi sain käsiini Egmontin julkaiseman sarjan osan 36, Virus (alk. 1984, suom. 2007), joka on Tomen ja Janryn tekemä. Tuorein julkaistu on tietääkseni numeroltaan jo 39 ja käsittelee Zorbulin maailmanvaltaa.

Kustantajan lehdistötiedotteen mukaan uusimmassa "aika on laitettu lukkojen taakse". Aikaparadokseista kiinnostuneena hankkinen tuon nopeammin työpöydälleni lukuun kuin nyt käsillä olevan Viruksen.

Virus on John Helenan kunnianpalautus. Hämäräperäisestä hylystä (nimellä Murenan pesä NonStopissa) ja Kuplamiehistä tuttu konna John Helena palaa kuvioihin kärsittyään vankeusrangaistuksensa.

Helenan vankila-aika oli ohjannut kaidalle tielle. Fantasio suhtautuu tyyppiin pitkän ajan jälkeen edelleen epäluuloisesti, mutta Helena teoillaan osoittaa muuttuneensa. Lopussa hänelle löytyy kunniallinen leipätyökin, joskaan ei ihan tavallisista elämän ympyröistä.

Pääjuoni tappavien virusten ja niitä Etelänapamantereella säilyttävän viruslaboratorion ympärillä. Sieninevan kreivi tietää miten ongelma ratkaistaan ja sankarimme vastustuksesta huolimatta hoitavat toteutuksen.

Ihan kelvokas seikkailusarjakuva.

ps.
Albumissa on hauska yksityiskohta aina silloin tällöin pinnalle pulpahtavasta populaarikulttuurin miesparien (Batman ja Robin, Tintti ja kapteeni Haddock jne) keskinäisen suhteen laadusta:

Vierekkäiset ruudut osoittavat myös albumin heikon kohdan: toiminta kulkee katkonaisesti katuojien yli.