sunnuntai 5. lokakuuta 2008

John Helenan kunnianpalautus


Olen seurannut Pikon ja Fantasion seikkailuja pienellä viiveellä, jostakin syystä niin on käynyt vaikka toimittajaparivaljakko on yksi suosikkejani. Viimeksi sain käsiini Egmontin julkaiseman sarjan osan 36, Virus (alk. 1984, suom. 2007), joka on Tomen ja Janryn tekemä. Tuorein julkaistu on tietääkseni numeroltaan jo 39 ja käsittelee Zorbulin maailmanvaltaa.

Kustantajan lehdistötiedotteen mukaan uusimmassa "aika on laitettu lukkojen taakse". Aikaparadokseista kiinnostuneena hankkinen tuon nopeammin työpöydälleni lukuun kuin nyt käsillä olevan Viruksen.

Virus on John Helenan kunnianpalautus. Hämäräperäisestä hylystä (nimellä Murenan pesä NonStopissa) ja Kuplamiehistä tuttu konna John Helena palaa kuvioihin kärsittyään vankeusrangaistuksensa.

Helenan vankila-aika oli ohjannut kaidalle tielle. Fantasio suhtautuu tyyppiin pitkän ajan jälkeen edelleen epäluuloisesti, mutta Helena teoillaan osoittaa muuttuneensa. Lopussa hänelle löytyy kunniallinen leipätyökin, joskaan ei ihan tavallisista elämän ympyröistä.

Pääjuoni tappavien virusten ja niitä Etelänapamantereella säilyttävän viruslaboratorion ympärillä. Sieninevan kreivi tietää miten ongelma ratkaistaan ja sankarimme vastustuksesta huolimatta hoitavat toteutuksen.

Ihan kelvokas seikkailusarjakuva.

ps.
Albumissa on hauska yksityiskohta aina silloin tällöin pinnalle pulpahtavasta populaarikulttuurin miesparien (Batman ja Robin, Tintti ja kapteeni Haddock jne) keskinäisen suhteen laadusta:

Vierekkäiset ruudut osoittavat myös albumin heikon kohdan: toiminta kulkee katkonaisesti katuojien yli.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset