Phth - Hergé James Joycea lainaamassa (hypoteesi falsifioitui)

On melko tunnettua, että kapteeni Haddockin ranskankielinen perushaukkuma 'tonnere de Brest' on kirjallinen laina Marcel Proustilta. Ainakin Tintin-lehden artikkelissa muinoin asia näin esitettiin ja itsekin olen sen (lainausmerkeissä) toistanut. Aimo Sakarin toimittamissa WSOY:n kovakantisissa Tinteissä Haddock (Capu) päräyttelikin 'Brestin jyräystä', joka siis tulee Kadonnutta aikaa etsimässä -sarjan osasta 7 Sodoma ja Gomorra. Inkeri Tuomikoski on suomentanut lausahduksen 'Brestin ukkoseksi'.

Pitkään mielessä on pyörinyt, olisiko Hergé lainannut jotain James Joycelta Haddockin suuhun. Potentiaalisena tapauksena olen pyöritellyt 'Phth' pärskäystä. Heikki ja Soile Kaukorannan Tintti ja picarot -suomennoksen (Otava 1976) sivulla kolme kymmenennessä ruudussa kapteenimme kakoo 'PHHH!'

James Joyce tunnetaan sanankäytöstään ja sanojen kehittelystään. Yksi hänen spesialiteeteistaan oli saattaa onomatopoeettisia ilmaisuja kirjalliseen muotoon. Siis ilmaista kirjaimin se, mikä oli kirjaimin ilmaisemattomissa.

A Portrait of the Artist as a Young Man (1916, suomeksi Taiteilijan omakuva nuoruuden vuosilta) -teosta varten Joyce kehitti sylkemistä ilmaisevan sanan 'phth'. Alex Matsonin suomennoksessa (Keltainen kirjasto, Tammi) 'phth' on kääntynyt 'phyi' muotoon (kolmannessa painoksessa vuodelta 1982 sivulla 39). Kirjassa syljetään naista silmään, mikä ei todellakaan ole hyvien tapojen mukaista.

Käännyin siis Hergén alkukielisten teosten pariin. Tintin et les Picaros -albumi tuotti pettymyksen. Kolmannen sivun kymmenennestä ruudusta ei löydykään kaipaamaani sanaa 'phth'. Siellä lukee 'PFFF!'

Tarkistin vielä englanninkielisen laitoksen, josko tarkkaa työtä ja Hergén kanssa yhteistyötä tehneet brittikääntäjät Michael Turner ja Leslie Lonsdale-Cooper olisivat 'korjanneet' alkutekstiä hypoteesin mukaiseksi.

Eivät olleet. Englanniksi lukee myös 'PFFF!'

Kehittelemäni yhteys Hergén ja Joycen välillä osoittautui siis paikkaansa pitämättömäksi. Näiden tarkistusten myötä hypoteesi valitettavasti tuli falsifioiduksi. 'PFFF!'

Neiti-luutnantti Emelie Schvalm

Historian tarkastelu yksittäisen ihmisen näkökulmasta tuottaa aina silloin yllättäviä näkökulmia maailmaan. 1900-luvulla maailmansotien välinen aikakausi näyttää yhden- ja säännönmukaistaneen yksilöiden mahdollisuuksia toimia elinympäristössään. Vielä 1800-luvulla monenlaiset asiat ovat olleet persoonallisia ominaisuuksia ajatellen mahdollisia, näitä asioita erityisesti naiset ovat taistelleet takaisin itselleen koko 1900-luvun loppupuolen. Ajateltakoon vaikkapa naisia armeijassa.

Käkisalmessa ilmestynyt Itä-Karjala kertoi maaliskuun 26. päivä 1901 Ranskan-Saksan sodan (tai Ranskan-Preussin sodan) 30-vuotismuistamisjuhlista Belfortissa.

Vuosien 1870-71 sodan aikana Preussin armeija piiritti kaupunkia 103 vuorokauden ajan kuitenkaan valtaamaan sitä. Sodan jälkeen Elsass liitettiin Saksaan, mutta Belfort ympäristöineen jäi Ranskalle. Vuonna 1880 valmistui vastarinnan ja kaupungin tunnusmerkiksi Frédéric Bartholdin veistämä Belfortin leijona.

Itä-Karjala ei kuitenkaan kirjoita näistä, vaan ranskalaisten joukoissa palvelleesta luutnantti Emelie Schvalmista (naimisiin mentyään Hobitz).

Niitä näitä.
— Nainen upseerina. Helmik. 16 p. pitivät vielä elossa olevat sotavanhukset Belfortin sankarillisesta puolustusjoukosta ranskalais-saksalaisen sodan ajoilta mainitun puolustuksen 30 vuotisen muistojuhlan. Tässä tilasuudessa kohotettiin malja erään naisen, rouva Hobizin kunniaksi, joka vapaa-ampujain luutnanttina oli ottanut osaa puolustukseen ja nyt ollen juhlassa saapuvilla sai vilkkaita suosionosotuksia osakseen.

Hänen historiastaan kertoo muuan Belfortin lehti seuraavaa: Elokuussa 1870 oli rouva Hobitz, eli niinkuin hänen tyttönimensä silloin oli, neiti Emelie Schvalm, ottanut pestin sotaväkeen koko sodan ajaksi Belfortin kuvernöörin kenraali Crouzotin suostumuksella. Neiti Schvalm oli silloin 23 vuotias, osasi ratsastaa, oli mainio ampuja ja ymmärsi hyvin saksaa. Näitten ominaisuuksiensa nojalla hänet nimitettiin luutnantiksi Mirecourtin komppaniaan, jonka päällikkönä oli kapteeni Bastien. Tämä komppania oli juuri tullut Belfortiin ja lähetettiin kohta sen jälkeen Mülhauseniin ottamaan osaa Neuf-Brisacin puolustukseen.

Mülhansenin asemasillalla esitti kapteeni Bastien joukollensa sen uuden luutnantin. Tämä astui komppaniian rivien ohi puettuna vapaa-ampujain siniseen puseroon ja garibaldihattuun, ja sotilaat tervehtivät häntä innostuneilla huudoilla: ”Eläköön luutnantti Mimile (=Emelie)!”

Neiti Schvalm tuli sitten Neuf-Brisaciin. Mutta ei viipynyt kauan, ennenkun kaupunki oli pakotettu antautumaan ja sen puolustusväki heittäytymään vihollisen armoille. Vapaa-ampujien täytyi sen vuoksi pukeutua säännöllisen jalkaväen univormuun etteivät joutuisi saksalaisten sotalakien alaisiksi. Sitä ennen oli neiti Schvalm lähetetty Neuf-Brisacista viemään salasia kirjeitä kenraali Cambrielsille Belfortiin. Se oli kunniakas ja vaarallinen toimi, sillä matkalla oli tavan takaa kulettava vihollisten joukkojen ohitse. Neiti-luutnantti suoritti tehtävänsä kuitenkin onnellisesti. Mülhausenissa hänen piti ottaa ylimääräinen juna, jota matkalla pyyhkäsi enemmän kuin yksi laukaus saksalaisten puolelta.

Haavoittumatta saapui neiti Schvalm Belfortiin ja tapasi siellä kapteeni Bastienin, joka oli pukeutunut papiksi voidakseen hankkia rahaa palkanmaksuksi joukollensa. Hänen luutnanttinsa neuloi ison määrän kultarahoja hänen papin kauhtanaansa ja tahtoi nunnanpuvussa seurata häntä, kun kapteeni yön aikaan lähti kaupungilta, mutta hänen perheensä ei sitä sallinut. Kun hän täten oli pakotettu jäämään Belfortiin, perusti hän omalla kustannuksellaan kotiinsa sotasairaalan. Koko piirityksen aikana hän siellä hoiti haavoitettuja ja mustaan ruttoon sairastuneita, joiden joukossa oli eräs hra Hobitz, josta sittemmin tuli hänen miehensä. (Itä-Karjala no 24 26.03.1901)

1800-luvun Ranskassa nainen, ainakin sotaoloissa, saattoi nousta upseeriksi saakka. Mutta rajoitukset olivat ajan mahdollisuuksissa, koska perhe (isä?) saattoi upseerilta kieltää työhön liittyvien velvollisuuksien hoitamisen.

Tänään 1789 Ranskassa tapahtunut säätyjärjestelmän purkaminen ei poistanut sukupuolijärjestelmää.

Nykyrunouden nykytilasta

Suomalainen nykyrunous elää toistavaa kukoistuskautta. Leevi Lehdon Päivää (Kirja kerrallaan 2004) on verrattu Marcel Duchampin Lähteeseen (1917) käsitetaiteen merkkiteoksena. Kari Aronpuron Lehmän henkäys (Tammi 2008) nimettiin Nuoren Voiman arvostelussa suoraan vuoden parhaaksi kokoelmaksi. Henriikka Tavin Esim. Esa (Teos 2007) palkittiin Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnolla.

Tällainen 'kokeellisen' runouden voittokulku on saanut eräät (mm. Marko Niemi) huolestumaan voiko maassa enää tehdä hyvää perinteistä runoutta?

Pikemminkin kysymys kuuluisi, osataanko hyvää perinteistä runoutta enää lukea?

Tämä on tietenkin kärjistys.

Jenni Haukiolta pian ilmestyy uusi kokoelma 'perinteistä' rakkaus- ja luontolyriikkaa, Sinä kuulet sen soiton (Savukeidas 2009). Teos on jo etukäteen herättänyt suurta huomiota, kollegat ja kriitikot ovat kommentoineet teosta muutamien näytteiden perusteella.

Uutispäivä Demarin kulttuuritoimittaja Rolf Bamberg arvelee (31.7.2009) Haukion teoksen ympärille syntyvän uuden saleontologisen runokritiikin lajin. Samaa hahmottelee Karri Kokko:

Sillä siitähän tässä luultavimmin oli kysymys: saada "asiantuntija" tulkitsemaan runoa ja etsimään siihen piilotettuja merkkejä pariskunnan intiimielämästä.

Perinteisessä runoudessa ei (enää) kiinnosta ilmaisu, vaan sen takana olevat tapahtumat.


* * *

Kokeellinen runous on laajassa mitassa lyömässä läpi, sen koetaan heijastavan parhaiten yhteiskunnallista todellisuutta. Hyvä taide aina antaa välineitä vallitsevan todellisuuden ymmärtämiseen. Yhteiskuntamme on todellinen yhteiskumma, kuten Jukka Laajarinne kirjoitusvirheensä kautta havaitsi: "postmodernissa yhteiskummassa tekstit kertovat teksteistä ja audiovisuaalinen viihde audiovisuaalisesta viihteestä".

Kokeellisuudesta, älyttömyydestä, nonsensesta on tullut keino tajuta vallitsevaa yhteiskummaa. Pari satunnaista esimerkkiä viime päiviltä seuraamistani blogeista:

* Peteer: Työelämän jousto ja Konjunktioita passiivissa kahdellekymmenelle harpulle. Opus 1.
* J'ai le réveil difficile: Kärsittekö huonosta taloudesta?

Kokeellisuus, älyttömyys, nonsense on täyttää jonkin yhteiskummasta heijastuvan ilmaisutarpeen.


* * *


Jos upotettu video ei pelitä, niin kokeile:
Shatner Does Palin (07/27/09)


Shatner Reads Palin's Tweets (07/29/09)

Nykyrunouden nykytilasta kirjoittaessa pitää mainita myös asiain tilasta maailmalla. Conan O'Brien on Tonight Show'ssa lausuttanut William Shatnerilla Sarah Palinin puheita ja twitter-merkintöjä.

Pari vuotta sitten syntynyt palintologiaksi nimetty tiede (Entisen Alaskan kuvernöörin Sarah Palinin sanomisia selvittelevä tiede) on saanut uuden tutkimushypoteesin Conan O'Brienin perehdyttyä asiaan. O'Brien on tekstejä tutkiessaan oivaltanut, että ne ovat runoja.

William Shatnerin avulla toteutettu hypoteesin testaus on saanut myötäsukaisen vastaanoton muun muassa runoguru Ron Sillimanilta.

Sillimanin mukaan Palinin runous on, satiirisista elementeistään huolimatta, jopa parempaa kuin perinteinen luterilainen preerialuontokuvaus.

Pilvien ihailijoiden kerho

"Katso ylös, ihaile hetkellistä kauneutta ja elä pää pilvissä."

Kesän mittaan olen aikaisempaa enemmän seurannut taivaan tapahtumia päiväsaikaankin. Pilviä on tullut kuvattua enemmänkin, ehkä pari kuukautta on mennyt edellä siteeratun Pilvien ihailijoiden kerhon (The Cloud Appreciation Society) moton mukaisesti. Kesän kuvamateriaalia selatessa havaitsen usein olleen hyvät pilvien bongauskelit.

The Cloud Appreciation Society on brittiläisen Gavin Pretor-Pinneyn tammikuussa 2005 perustama yhdistys. Kiitos netin seuralla on jo yli 18 000 jäsentä yli 70 maasta. Suomalaisia jäseniä tätä kirjoitettaessa yhdistyksessä on 59.

Seuran nettisivuilla on kuvarikas pilvigalleria, on myös pilvien innoittamaa runoutta ja taidetta. Taidehistorian mestareiden pilvikuvauksia myös löytyy. Ja tietenkin (pakollinen) keskustelupalsta.

Seuran perustaja on julkaissut myös pilvien ihailuoppaan, The Cloudspotter’s Guiden. Pretor-Pinneyn teos on julkaistu seitsemällä eri kielellä, myös suomeksi. Pilvibongarin oppaan suomalainen kustantaja on Atena (suom. Ulla Lempinen, 2007). Pilvikuvia sisältävää lahjakirjaakin on saatavilla (A Pig with Six Legs (the UK name) / Hot Pink Flying Saucers (the US name)).

Jos satutte olemaan 16. elokuuta Lincolnshiressa Tattershallin linnan lähettyvillä, olisi tarjolla ohjattua pilvibongausta. Ian Loxley opastaa siellä iltapäivällä pilvien ihailun saloihin. Tilaisuus on lapsillekin sopiva, mutta eläimistä ainoastaan opaskoirat suvaitaan.

* The Cloud Appreciation Society

Savonlinnan torilla

Lisää kuvia kesäreissuilta. Savonlinnan torilla oltiin 16. heinäkuuta.