Suomalainen nykyrunous elää toistavaa kukoistuskautta. Leevi Lehdon Päivää (Kirja kerrallaan 2004) on verrattu Marcel Duchampin Lähteeseen (1917) käsitetaiteen merkkiteoksena. Kari Aronpuron Lehmän henkäys (Tammi 2008) nimettiin Nuoren Voiman arvostelussa suoraan vuoden parhaaksi kokoelmaksi. Henriikka Tavin Esim. Esa (Teos 2007) palkittiin Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnolla.
Tällainen 'kokeellisen' runouden voittokulku on saanut eräät (mm. Marko Niemi) huolestumaan voiko maassa enää tehdä hyvää perinteistä runoutta?
Pikemminkin kysymys kuuluisi, osataanko hyvää perinteistä runoutta enää lukea?
Tämä on tietenkin kärjistys.
Jenni Haukiolta pian ilmestyy uusi kokoelma 'perinteistä' rakkaus- ja luontolyriikkaa, Sinä kuulet sen soiton (Savukeidas 2009). Teos on jo etukäteen herättänyt suurta huomiota, kollegat ja kriitikot ovat kommentoineet teosta muutamien näytteiden perusteella.
Uutispäivä Demarin kulttuuritoimittaja Rolf Bamberg arvelee (31.7.2009) Haukion teoksen ympärille syntyvän uuden saleontologisen runokritiikin lajin. Samaa hahmottelee Karri Kokko:
Sillä siitähän tässä luultavimmin oli kysymys: saada "asiantuntija" tulkitsemaan runoa ja etsimään siihen piilotettuja merkkejä pariskunnan intiimielämästä.
Perinteisessä runoudessa ei (enää) kiinnosta ilmaisu, vaan sen takana olevat tapahtumat.
* * *
Kokeellinen runous on laajassa mitassa lyömässä läpi, sen koetaan heijastavan parhaiten yhteiskunnallista todellisuutta. Hyvä taide aina antaa välineitä vallitsevan todellisuuden ymmärtämiseen. Yhteiskuntamme on todellinen yhteiskumma, kuten Jukka Laajarinne kirjoitusvirheensä kautta havaitsi: "postmodernissa yhteiskummassa tekstit kertovat teksteistä ja audiovisuaalinen viihde audiovisuaalisesta viihteestä".
Kokeellisuudesta, älyttömyydestä, nonsensesta on tullut keino tajuta vallitsevaa yhteiskummaa. Pari satunnaista esimerkkiä viime päiviltä seuraamistani blogeista:
* Peteer: Työelämän jousto ja Konjunktioita passiivissa kahdellekymmenelle harpulle. Opus 1.
* J'ai le réveil difficile: Kärsittekö huonosta taloudesta?
Kokeellisuus, älyttömyys, nonsense on täyttää jonkin yhteiskummasta heijastuvan ilmaisutarpeen.
* * *
Jos upotettu video ei pelitä, niin kokeile:
Shatner Does Palin (07/27/09)
Shatner Reads Palin's Tweets (07/29/09)
Nykyrunouden nykytilasta kirjoittaessa pitää mainita myös asiain tilasta maailmalla. Conan O'Brien on Tonight Show'ssa lausuttanut William Shatnerilla Sarah Palinin puheita ja twitter-merkintöjä.
Pari vuotta sitten syntynyt palintologiaksi nimetty tiede (Entisen Alaskan kuvernöörin Sarah Palinin sanomisia selvittelevä tiede) on saanut uuden tutkimushypoteesin Conan O'Brienin perehdyttyä asiaan. O'Brien on tekstejä tutkiessaan oivaltanut, että ne ovat runoja.
William Shatnerin avulla toteutettu hypoteesin testaus on saanut myötäsukaisen vastaanoton muun muassa runoguru Ron Sillimanilta.
Sillimanin mukaan Palinin runous on, satiirisista elementeistään huolimatta, jopa parempaa kuin perinteinen luterilainen preerialuontokuvaus.
4 kommenttia:
Kiitosta vaan huomiosta.
Hieman taustaa.
Kirjoittelin "Työelämän jouston" valtiovar.minist. radioesiintymisen innoittamana. Hän kun oli näetsen sitä mieltä, että tupoja ei tarvita, vaan sen sijaan lisää (työelämän) joustoa.
Kaikkihan me tiedämme mitä se merkitsee. Vai tiedämmekö? Tämä on kysymys.
No, jotain minä kyllä arvelen käsittäväni sellaisista joustoista ja joustamisista. Sitä on tullut opeteltua toistakymmentä vuotta. Ja lisää tulee koko ajan, vaikka putoaisi joustohommien ulkopuolelle kokonaan. Oikeastaan juuri silloin sen merkityksen todella joutuukin oppimaan.
Tuli mieleen, että pitäisikö sellaisen henkilön, joka oikein kovasti on joutunut joustamaan, saada jonkinlaista lisäkorvausta henkisistä kärsimyksistä? Muutakin kuin työttömyyskorvauksen, joka menee asumiseen ja ruokaan, eikä riitäkään. - Niin, niin, eihän sitä saisi palkan alennusta sekoittaa täystyöttömyyden kanssa. Sehän on eri asia. Mutta kun oikein paljon palkkaa alennetaan, voi se muuttua miinusmerkkiseksi tuloksi.
Olkoon se alkeellinen kotimainen lähestymisyritys, ei Palinin ajatusmaailmaan, vaan meikäläiseen vapaamieliseen poliitikointiin. Parasta monissa sellaisissa lausunnoissa on se, että ne ovat niin monimerkityksisiä.
Olenkin muuten jo vajaan viikon yrittänyt saada aikaan postausta erään korkea-arvoisen virkamiehen viimeviikkoisesta lausunnosta, joka on psykedelisyydessään niin haastava, että siihen on pakko reagoida. Saa nähdä...
Kiitän selvityksestä, ja pahoittelen motiivien kartoitusarvoittelusta.
Itsestähän sitä aina kuitenkin kirjoittaa, vaikka muuksi muun yrittäisi muuttaa.
Tilanne on siis Taru Taipaleen kuvaaman kaltainen: Suomi selviää vain työtä tekemällä (Talouselämä 31.7.2009).
Taipale heti aluksi toteaa, että "Veroja ei voi loputtomasti korottaa" (milloin niitä viimeksi on korotettu, kuinka kauan tällainen kurimus on Suomea vaivannut?).
"Suomea uhkaa työvoimapula jo lähitulevaisuudessa", on nostettu kolumnin johtoajatukseksi. (lausunto on viettänyt kaksikymmenvuotisjuhlansakin).
Ihmiset on saatava pidettyä töissä, muutoin hukka Suomen perii. Ei pitäisi yli 55-vuotiaita eläkeputkiin laitella. (ei siis palkata nuorempia, eikä varsinkaan oppimaan mitään).
Taipale tuntuu tajuavan kolumnisna surrealistisuuden itsekin: "Jotenkin järjestelmämme on myös kestänyt sen, että iso osa väestöstä on jatkuvasti työmarkkinoiden ulkopuolella opiskelemassa, työttömänä tai kotona hoitamassa lapsia."
Vilahtiko siellä työtön-sana? Kyllä. Moiset ovat jatkuvasti työmarkkinoiden ulkopuolella työttöminä järjestelmää kuormittamassa.
* * *
Kokeellinen sanankäyttö on lyönyt läpi, eikä pelkästään runoudessa.
Aloitin tämä blogin pitämisen siksi, että saisin purettua kertyneitä ajatuksia. Välillä blogikirjoituksille tyypillisesti purettu ajatus ilmiintyy keskeneräisenä, joskus taas hiotumpana.
Tämä käsittelyyn otettu aihepiiri on tietenkin valtava. Useimmat asiat maailmassa ovat.
Varsinaista tekstiä kirjoittaessa aloin jarruttaa ja lopetin sen kesken. Päivän lisää mietittyä sen voisin lisätä: O'Brienin ja Shatnerin esitysten myötä surrealististen kokeilujen kausi on (hetkeksi, riippuen tulevaisuudesta) ohi. Tonight Show'n julkisuuden jälkeen runouden on etsittävä yhteiskunnallista (tai oikeastaan edelleen yhteiskummallista) vaikuttavuuttaan ja ilmaisuaan toisin keinoin.
Mutta tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö metodeja voisi edelleen käyttää ja niistä nauttia. Eihän mikään käyttöön otettu kirjallisuudessa ole koskaan jäänyt pois käytöstä kokonaan.
Mielihyvällä pistetään merkille, että ilmeisesti Runokorjaamo on käynyt innoitusta täältä hakemassa.
Lähetä kommentti