lauantai 5. maaliskuuta 2011
Howard Pyle, kuvittaja, kirjailija ja sarjakuvantekijä
Tänään 1853 Yhdysvaltain Delawaressa syntyi Howard Pyle. Hänen kuolemastaan tulee tänä vuonna sata vuotta (9.11.1911). Pyle tunnetaan lastenkirjoistaan ja erityisesti niiden kuvituksesta. Hän kertoi ja kuvasi merirosvoja ja keskiaikaisen Englannin legendoja: kuningas Arthuria pyöreine pöytineen ja Robin Hoodia iloisine veikkoineen. Väreissä ja mustavalkoisena.
Pylen tyyli ja kuvasto vaikutti moniin myöhempiin taiteilijoihin ja kuvittajiin. Kirjojen lisäksi aikakauslehtiin tehdyt kuvitukset takasivat laajat lukija- ja katselijakunnat.
Aikoinaan suursuosittujen lastenkirjojen taustalle on jäänyt, että Pyle teki myös sarjakuvia. Tarjottakoon syntymäpäivän kunniaksi yksi netistä löydetty. Sivutaittoa olen tähän pohjaan sopivaksi muuttanut.
Linkkejä:
* Howard Pyle, Project Gutenberg
* Howard Pyle, Ian Schoenherrin blogi
perjantai 4. maaliskuuta 2011
torstai 3. maaliskuuta 2011
Agnotologit tupakkatauolla
Olette varmaan kuulleet ja nähneet elokuvissa miten paha tupakkateollisuus ostaa tiedemiehiltä itselleen myönteisiä lausuntoja, ja miten paha professori omantunnon tuskia lievittämään tilille ilmestyy huomattava summa rahaa. Eilen kuulin, että tällaista tapahtuu Suomessakin ja historiantutkimuksessakin.Nimittäin Heikki Hiilamo oli kirjoittanut Tieteessä tapahtuu -lehteen (1/2011) artikkelin Historioitsijat tupakkateollisuuden palveluksessa. Artikkelilla on lyhyt ja tyly tiivistelmä: "Tupakkateollisuus on alkanut palkata asiantuntijatodistajikseen lääketieteen edustajien lisäksi myös historioitsijoita. Tämä strategia toi voiton Suomen kevytsavukeoikeudenkäynnissä."
Hiilamo ensin kansainvälistä tupakanvastustuksen tilannetta summattuaan miten tupakkateollisuus tilasi historian laitokselta tutkimusprojektin 61,000 eurolla ja sitten tuo suuri raha summa tuotti vain professorin kirjallisen todistajan lausunnon. Mitään muuta ei julkaistu ja tutkimusaineisto salattiin.
Suomalaista historiankirjoitusta seuranneet saattavat hämmästyä siitä, mikä yliopisto ja kuka professori oli kyseessä. Minä ainakin. Tampereen ja Pertti Haapala.
Historiantutkijat ovat yleisiä todistajia keskiaikaan saakka ulottuvissa maanomistuskiistoissa. Aikaisemmin ennen kuin poliisin rikostekninen tutkinta kehittyi, vanhoihin käsialoihin perehtyneet historioitsijat todistivat silloin tällöin allekirjoitusten yhteneväisyyksistä. Historiantutkija ammattinsa puolesta siis saattaa todistajana olla.
Sosiaalihistorian asiantuntija Haapala oikeudelle todisti yleisestä tietoisuudesta tupakanpolton vaarallisuudesta Suomessa 1950-luvulta 1970-luvulle. Tämä siis tapahtui vuonna 2006. Jo sosiaalihistoriaan erikoistuminen kertoo, että ihminen ei ole erityisen perso kasaamaan omaisuuksia.
Asia ei näytä olevan nyt ensi kertaa julkisuudessa. Maaliskuussa 2009 Hesarin kuukausiliite on kertonut samoista asioista, ja Agricolan keskustelupalstalla tuolloin aiheesta keskusteltu ja Haapala itsekin kommentoi. Hän kertoi saaneensa todistajanpalkkiota 1200 euroa ja tilaajaa laskutetun "tutkimustyöstä ... siihen käytetyn ajan mukaan samoilla ehdoilla kuin muutakin tilaustutkimusta" (viite).
Hiilamo hyökkää nyt Haapalaa ja historioitsijoita vastaan, koska korvausoikeudenkäyntien tie on noussut pystyyn menneiden vuosikymmenien "yleisen tietoisuuden" vuoksi. Oikeudenkäynneissä ihmisten huijaamisen perusteeksi ei riittänytkään mainosten antama kuva ja se, että tupakkateollisuus vuosikymmenet kiisti keuhkosyövän ja tupakoinnin yhteyden. Tarvittaisi todiste, että "terve järki" olisi pitänyt tupakointia haitattomana.
Artikkelissaan Hiilamo esitteleekin uuden tieteenalan, agnotologian. Se on tieteenhistorioitsija Robert Proctorin vuonna 2008 perustama tieteenala, joka tutkii tarkoituksellisesti luotua välinpitämätöntä tai epäilevää asennetta, hämmennystä, joilla suurilta massoilta yritetään salata tosiasioita kertomalla heille asioiden oikea laita. Agnotologia tutkii myös tilanteita, joissa tuotetaan uutta oikeaa tietoa hämmennyksen, eikä selvyyden luomiseksi.
Proctorin uusi tieteenala vaikuttaisi olevan oikea taivaanlahja kiihkomielisille. Kaikille omaan totuuteensa uskoville, ei ainoastaan tupakoinnin vastustajille. Miten Proctor lieneekään uuden tieteen kehittänyt viimeksi mainittujen kannalta sopivaan aikaan.
Kuvassa juttu Turun Lehdestä 21. syyskuuta 1889. - ks. Kieltotauluja kouluille.
lisäys: Kemppinen kirjoittaa myös samasta aiheesta otsikolla "Sirpaleet".
keskiviikko 2. maaliskuuta 2011
Ikämagia
Lauantain Kalevan (26.2.2011) kulttuurisivuilla esiteltiin ja arvosteltiin Antti Leikkaan (s. 1967) esikoiskirja Melominen (Siltala 2011). Kriitikko Pauli Tapio toteaa, että Leikas kirjoittaa vahvasti Veikko Huovisen hengessä, esikuvansa useasti mainitenkin. Loppukappaleen tuomiona on "ei täysin toimiva" vaikka onkin "hupaisa kauttaaltaan".
Leikas on it-ihmisiä, ohjelmistotuotetalo Jidean toimitusjohtaja, jolla on tunnetusti kulttuuriharrastuksia. Oululaisen Kaltion päätoimittajanakin oli muutaman vuoden Jussi Vilkunan jälkeen.
Kalevan kirjailijahaastattelussa Leikas kertoo asettaneensa tavoitteekseen, että 42-vuotiaana hän julkaisisi jotakin. Vuodella hän siitä kuitenkin myöhästyi, tämä viivästys ilmeisesti tuli kustantajan toivomia korjauksia tehdessä.
Leikkaan asettama tavoite on tuttu. Itsekin aivan samanlaisen asetin lukion loppuvaiheessa.
Koska Leikas on ikätoveri ja kotoisin myös Savosta (selvennykseksi sanottakoon, että emme tunne, emmekä ole tavanneetkaan) mielessäni alkoi hahmottua, että ikätavoite voisi olla jokin 1980-luvun loppupuolen ilmapiirissä liikkunut käsitys elämäntavoitteiden asettamisesta.
Ainakin 1980-luvun humanistien maailmassa alle nelikymppisenä väitteleminen olisi ollut sensaatio. 40-50 -vuoden haarukassa pätevöityminen varsinaiseksi tutkijaksi olisi ollut yleisten käsitysten mukaisesti sopiva aika.
Nimenomaan 42-vuotiaana julkaisemisen toive juontuu varmasti jotenkin Linnunradan käsikirjaan liftareille. Senhän Yleisradio esitti ensimmäisen kerran nimenomaan 1980-luvulla. Kirjasarjan ensimmäinen osa ilmestyi vuonna 1981 (Fantasy).
Tunnettu ja puhuttu ikä jo tuolloin oli 27 vuotta. Elää lyhyt, mutta sisältörikas nopeasti itseä säästelemättä. Ja sitten kuolla kaiken nähneenä ja saaneena Jim Morrisonin, Jimi Hendrixin, Brian Jonesin ja Janis Joplinin tapaan.
Me turvallisuushakuisemmat asetimme ikätavoitteet toisin. Siihen hiukan absurdiutta sotkien.
tiistai 1. maaliskuuta 2011
Äänestämättömyyden syitä
Eilisillan tv-kolumnissaan Timo Harakka esitteli käppyröitä äänestysprosentin ja muutamien puolueiden kannatuksen suhteesta. Viime vuosikymmeninä aina kun äänestysprosentti on ollut korkea, on SDP voittanut. Vastaavasti sen oltua alhainen, Kokoomus on voittanut.
Reilua puolta tuntia aikaisemmin muistui mieleen yksi monille 1970- ja 1980-luvun alun lapsille traumaattinen politiikkakokemus. Näiden äänestäjäpolvien aikanahan äänestysaktiivisuus on alkanut laskea.
Perheen nuoriso käänsi television toiveikkaasti puoli yhdeksän aikaan kakkoselle. Piti alkaman Pasilan, Kyösti Pöystin, Rauno Repomiehen ja kumppaneiden kivat seikkailut.
Mutta ei alkanutkaan. Tuli kertauksena joidenkin hiihtokisojen päivän tuloksia.
Nuorison pettymys oli suuri. Hiihtoa, ketä kiinnostaa.
Muistan itsekin asettautuneeni television ääreen odottamaan Pätkiksen alkua. Itänaapurista oli kuitenkin tullut suruviesti, että Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteeri Juri Andropov (vai oliko se Konstantin Tshernenko?) oli kuollut, ja amerikkalaisten piirroselokuvien sijaan televisioon tulikin Mauno Koivisto pitämään puhetta hänen muistolleen.
Jäi Pätkis kokonaan näkemättä.
Lasten ja nuorten odotusten pettäminen politiikan tai kansallisen itsetunnon kohottamisen varjolla on vaarallista. Ainakin jos demokratiaa mitataan osallistumisen määrällä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)







