Miksi Nokiasta pitäisi olla mieltä?

Aamun Kalevassa ja päivällä radiossa Markku Kuisma summasi Nokian matkapuhelintoimintojen myymistä Microsoftille.  Kaupan koko ei siihen anna selitystä, joku vuosi sitten Nokia osti kartta- ja paikkatietofirma Naviteqin 5,7 miljardilla, nyt siis matkapuhelimet menivät 5,4 miljardilla. Suurimmillaan Nokia oli pörssikurssilla mitaten yli sata miljardia, nyt siis meni puolikas kymmenesosalla.

Mutta miksi siis meillä kaikilla pitäisi olla mielipide Nokia-kaupoista? Samasta syystä kuin meidän kaikkien pitäisi olla ylpeitä jääkiekon maailmanmestaruudesta 1995. Lama-Suomen maailmanmestaruutta ja kaikkialla maailmassa kaupaksi menneitä matkapuhelimia ajateltiin ilolla ja menestys antoi uskoa tulevaan.

Laajan kauppauutisoinnin lomaan on siis todettava, että onneksi taloudessakaan kaikkea ei mitata rahalla.

Sataa miljardia Nokiasta kukaan ei olisi koskaan maksanut. Osat maksavat usein enemmän kuin kokonaisuus. Tuoreiden markkinareaktioiden perusteella hyvät kaupat teki Nokia, ei Microsoft. Nokian kurssi nousi kymmeniä prosentteja, Microsoftin pysyi vakaana.

Jääkiekon villepeltoset päättelevät uraansa kotimaan sarjoissa. Niin myös nokialaiset kännykät.


Kuvassa kirjoittajan hyvin palvellut, edelleen käytössä oleva nokialainen. 

Istuttaisin omenapuun

Vaikka tietäisin, että maailma tuhoutuu huomenna, istuttaisin tänään omenapuun! Tämä Martin Lutherin suuhun sijoitettu, toisen maailmansodan jälkeen laajalti levinnyt sanonta tuli mieleen Teemu Takatalon Tampereen keskustorille viime viikonloppuna toteuttamasta installaatiosta Vihreä vapaa-aikayhteiskunta (2013).

Facebookissa leviää tiedote, jonka mukaan Tampereen kaupungin katulupaosasto ei ollut yhtään ilahtunut torille tulleesta taideteoksesta. Se pitäisi poistaa heti, oli virastosta tiedotettu. Installaatioon kuuluu omenapuun lisäksi puistonpenkki ja tekstitaulu.

Kaupungin reaktio teokseen on odotettu. Takatalon mukaan vallan keskittyminen katulupaosastojen kaltaisille virastoille on ongelma, joka luo vaihtoehdottomuutta ja estää ihmisiä toimimasta asioiden hyväksi.

Ympäristökatastrofi on nurkan takana, eikä edes saa istuttaa tulevaisuuden uskoa luovia puita!


* Lisää kuvia teoksesta (limppu.galleria.fi, josta yllä oleva kuva on)

Kansa luottaa Kekkoseen

Tänään vuonna 2000 Pielavedellä paljastettiin Laila Pullisen Urho Kekkosen muistomerkki (yllä). Samaan aikaan Helsingissä paljastettiin Pekka Jylhän Lähde, myös Urho Kekkosen muistomerkki. Vuosikymmen aikaisemmin Kajaanissa paljastettiin Pekka Kauhasen Suuri aika, sekin Kekkosen muistoksi. Patsaalla Kekkosta taidettiin ensimmäisen kerran muistaa 60-vuotispäivinä 1960, jolloin Presidentinlinnan Atriumissa paljastettiin Kalervo Kallion Urho Kekkonen.

Kekkosta on muistettu monin tavoin. Tänään 1980 Helsingin Kampinkatu muuttui Urho Kekkosen kaduksi. Urho-Kekkonen-Straße on Rostockissa, Saksassa.

Kainuun museossa esitellään tunnettuja kainuulaisia. Heti ensimmäisessä vitriinissä on Urho Kekkonen. Kansa luottaa Kekkoseen on taustalla olevan julisteen viesti, Kekkonen tulee, oletko valmis? kysytään t-paidassa.

Vitriinissä ollut suuri maljakko ei taida olla kotimaista tuotantoa, vaan ulkomailta saatu muistolahja.

Tänään ei taideta Kekkosen muistoksi paljastaa tai muuttaa mitään. Korjatkaa, jos olen väärässä.Marja Pyykön Kekkonen tulee! -elokuvan ensi-ilta ehti jo olla elokuun puolivälissä.


Urho Kekkonen syntyi tänään 3. syyskuuta 1900 Pielavedellä. Hän kuoli 31. elokuuta 1986 Helsingissä. Suomen tasavallan presidentti Kekkonen oli 1956-1981.

Haanpään tarinan julkaisutilaisuudessa

Piippolan kirjastossa etsittiin lisää tuoleja ja penkkejä saapuessani Matti Salmisen Pentti Haanpään tarinan (Into 2013) julkaisutilaisuuteen. Kirjastoon oli kokoontunut koko joukko Haanpään sukua, piipposia ja muitakin kiinnostuneita. Viimein kaikille löytyi paikka istua.

Pentti Haanpään seuran järjestämän tilaisuuden ohjelmassa oli kaksi päänumeroa. Ensin kuitenkin Pentti Haanpään veljenpoika Jussi Haanpää soitti haitaria ja muisteli setänsä musikaalisuutta. Kaksi päivää Pentti oli haitaria harjoitellut vintillä, mutta ei ollut saanut aikaan yhtään tunnistettavaa ääntä. Rytmiä hän sentään oli osannut jalalla kiitettävästi polkea. Kalakaverit olivat kertoneet, että joskus pitkääsiimaa koettaessa Haanpää oli lauleskellut ooppera-aariaa: La donna e mobilea sellaisin sanoin ettei perhetilaisuudessa voinut toistaa.

Jussi Haanpää suvun edustajana otti vastaan Eino Kauppisen Haanpään leskeltä vuosina 1955-56 lainaamat alkuperäiset käsikirjoitukset ja muun materiaalin. Palauttajana oli lainaajan poika Matti Kauppi. Matti Salminen luki otteen aineistoon sisältyvästä leski Aili Haanpään kirjeestä, jossa paperit luvattiin Kauppisen käyttöön niin kauan kuin tarve vaatii. Nyt, melkein kuusikymmentä vuotta myöhemmin, oli palautuksen aika.

Professori Eino Kauppinen (vuodesta 1988 Kauppi, k. 2001) toimitti aineistosta Pentti Haanpää jälkeenjääneet teokset (Otava 1956) ja kirjoitti elämäkerran alun Pentti Haanpää 1. Nuori Pentti Haanpää 1905–1930 (Otava 1966). Salmisen mukaan Kauppisella oli jotkosuunnitelmiakin, mutta ne jäivät toteutumatta.

Tilaisuudessa kuultiin Haanpään siskon Heidi Kaurasen (s. 1912) terveiset. Alkujaan oli ajateltu, että Kauranen olisi ottanut Kaupin palautuksen vastaan, mutta 101-vuotiailla on ymmärrettävästi omat kiireensä.

Jussi Haanpää luovutti aineiston edelleen Pentti Haanpään seuran sihteeri Seija Hankoselle kirjaston yhteydessä olevassa Pentti Haanpään museossa säilytettäviksi. 

Hankonen esitteli yleisölle, että Haanpään käsikirjoitukset olivat tosiaan käsin kirjoitettua.

Lopuksi puheenvuoron sai Matti Salminen. Hän puhui kolmivuotisesta urakastaan, salapoliisin työstä eri aineistojen jäljittämisessä. Alkuitu Haanpää-elämäkerralle oli syntynyt juuri Piippolassa, Pentti Haanpää museossa. Erityisesti Salminen oli paneutunut Haanpään lehtinovellien jäljittämiseen, omien sanojensa mukaan jopa maniaksi asti. Teoksensa loppuun Salminen on koonnut 305 Haanpään lehtijuttua julkaisutietoineen. Kaikkiaan niitä on noin 350.

Pentti Haanpään tarina on kirjoitettu kahdesti. Salminen oli pyytänyt Matti Kauppia tarkistamaan isänsä paperit, ja juuri kun hän oli saamaisillaan käsikirjoituksen valmiiksi Kauppi oli soittanut. Jäämistöstä oli löytynyt muuttolaatikollinen uutta aineistoa läpikäytäväksi. Kun Salminen oli alussa päättänyt käydä kaiken läpi, niin päätöstä ei tässä vaiheessa voinut pyörtää. Tuosta muuttolaatikosta oli löytynyt myös nyt palautettu laina-aineisto.

Aikaisemmin kirjoissa julkaisemattomia lehtijuttuja Salminen oli löytänyt kaikkiaan seitsemäntoista. Aikaisemmin kirjoissa julkaisemattomia on siis enemmän kuin se yksi, joka on julkaistu Salmisen Haanpään laatiman sisällysluettelon pohjalta toimittamassa Ilmeitä isänmaan kasvoilla (Into 2013) novellikokoelmassa.

Kriittiset terveiset Salminen lähetti Suomen kulttuurirahaston Pohjois-Pohjanmaan rahastolle. Jos rahasto ei tue latin latilla tärkeän pohjoispohjalaisen kulttuurihenkilön elämäkerran kirjoittamista, niin mitä sitten? Lääketiedettä? Jos kulttuuria ei harrasteta, niin silloin on kyllä tarve lääkkeille, Salminen kuittasi.



Tänään Matti Salminen on kertomassa teoksestaan Oulun pääkirjastossa. Kaupunginkirjastossa on myös Salmisen lehtijutuista kokoama näyttely.

Salmen ruusuja

Oulun keskustan muutamille kaduille on viime päivät levittäytynyt Kaisa Salmen Ruusuteos. Monien rakennustyömaiden runtelemaan keskustaan teos on ollut piristys, ja sellaisena kaupumkilaiset ovat ottaneet sen vastaan. Kalevan mukaan kukaan ei ole valittanut edes autojen parkkipaikkojen väliaikaisesta menettämisestä. Tästä Salmen teoksesta tuskin nousee sellaisia jälkiporinoita kuin Fellmanin pellosta (2013).

Keskustassa oli eiliseen saakka kaikkiaan 34 000 ruusupensasta, arviolta noin satatuhatta ruusunkukkaa. Ne on lahjoittanut ruusuntuotantoa viimeisenä harjoittanut Huiskula, jonka lopetuspäätöksen myötä kaupallinen ruusunkasvatus on Suomessa päättymässä. Tätä kautta Ruusuteos sai vahvan poliittisen ulottuvuuden oli Salmi sitä suunnitellut tai ei.

Tänään kello kymmenen alkaa teoksen purkaminen. Kaikki halukkaat voivat hakea ruusuja omaksi ilokseen.