Kummituslapsi

Terhi Ekebom
Kummituslapsi
Asema 2013


Terhi Ekebomin uutuus on tyyliltään aivan erilainen kuin edellinen teos Uusissa maisemissa (Asema 2005). Sisäisten kokemusten ja niiden käsittelyn maailmoissa edelleen ollaan. Nyt kertomus vaatii toisenlaisen kuvaston.

Kummituslapsessa tarina etenee verkkaisesti, kullakin sivulla on vain yksi ruutu. Päähenkilö muuttaa Hylkäysmetsän laitaan paikkaan johon kukaan muu ei ole suostunut asumaan. Metsä ei anna muuttaneellekaan rauhaa. Sieltä kaikuva ulvonta vaatii toimia.

Ekebom ei avaa sisäisen kokemuksen reaalimaailmallisia taustoja lainkaan. Sellaiseen ei ole tarvetta. Lukija voi vapaasti hakea kehyksen omista kokemuksistaan, ja näin päästä koskettavaan, terapeuttiseen tekemiseen mukaan.

Tekijä on ilmeisen pitkään miettinyt ja hionut ilmaisuaan. Silti lopputuloksesta henkii samoja teemoja kuin kahdesta muusta tänä vuonna julkaistusta suomalaisesta sarjakuvasta. Henkien tarvitsema opastus ja viitoitus oli esillä myös Hanneriina Moisseisen Isässä (Huudahuuda 2013). Karjalaisen kansanperinteen käspaikat ohjasivat vainajan henkeä oikeaan suuntaan. Ekebomin keinot ovat yleismaailmallisempia.

Mari Ahokoivun Talviunessa (kaksi osaa, Asema 2013) suomalainen design loi mielenmaisemaa. Samoin on Ekebomin teoksessa. Jos Ahokoivua innoitti Tove Jansson, niin Ekebomin työstä henkii Camilla Mickwitz.

Ekebomin teos on lohdullinen. Sen kaikkein suurimman ja syvimmälle piiloutuneenkin voi metsän syövereistä huokutella valoon. Helppoa se ei ole, mutta mahdollista. Sen jälkeen voi ryhtyä miettimään nimiä asioille.

 
* Kummituslapsi kustantajan sivuilla.
 

Laiton kiitos poliisille

Sosiaalinen media innostaa kaikenlaisiin tempauksiin. Kaksi tamperelaista naista on päättänyt kerätä kiitoksen poliiseille virkatoimessa olemisesta perjantaisessa itsenäisyyspäiväjuhlassa. Paradoksaalista tässä on, että teko on laiton. Kiakkovierasjuhlat sen sijaan olivat täysin laillinen tapahtuma.

Mielenosoitukset ovat vapaa sananvapauden muoto. Mielenilmaisujen järjestäminen on käytännössä vapaata, ilmoitus poliisille riittää. Joissakin tapauksissa poliisi voi siirtää tapahtumapaikkaa yleisen turvallisuuden varmistamiseksi. Ilmoitus tarvitaan myös siksi, että poliisi voi oman arvionsa mukaan tulla suojaamaan yleisön ja/tai mielenosoittajien turvallisuutta.

Rahankeräykset sen sijaan ovat tarkasti lailla säädeltyä toimintaa. Lupaa pitää anoa etukäteen, ja vasta sen saatuaan voi keräyksen aloittaa. Lisäksi lupa voidaan antaa pääsääntöisesti vain Suomessa rekisteröidylle yhteisölle tai säätiölle, jolla on yksinomaan yleishyödyllinen tarkoitus. Poliisi tarkentaa: "Lupa voidaan antaa myös tietyin laissa määritellyin edellytyksin Suomessa toimivalle rekisteröimättömälle yhteisölle, jolla on myös oltava yksinomaan yleishyödyllinen tarkoitus. Rahankeräyslupaa eivät voi saada valtio, kunta tai kuntayhtymä taikka evankelisluterilainen kirkko tai ortodoksinen kirkkokunta taikka niiden seurakunta tai seurakuntayhtymä."

Aamulehti on jo pestautunut tamperelaisten naisten keräyksen avustajaksi uutisoimalla. Joku nettipoliisi olisi voinut valistaa kerääjiä ja paikallista maakuntalehteä ettei tällainen ole laillista. Tai joku lahjoitusvetoomukseen kommentoineista poliiseista. Naiset tuntuvat itsekin tietävän, etteivät ole aivan asiallisessa toimessa. "Rahankeräyslupaa tähän lahjaan ei ole", he kertovat Facebook-sivullaan.

Etukäteen ilmoitettu mielenosoitus ei voi olla laiton, siihen osallistuneet ihmiset saattavat tehdä laittomuuksia. Keräykseen osallistuva ei syyllisty laittomuuksiin, kerääjät sen sijaan saattavat saada ankarat rapsut. Ja rikoksella saatu hyöty päätyy valtiolle.

Kiakkovieraat

Tampereella Sauli ja Jenni Haukion järjestämien itsenäisyyspäivänjuhlien ulkopuolella kahakoitiin. Juti-naamareihin sonnustautuneet #kiakkovierasjuhlat -tapahtumaan osallistuneet eivät välittäneet poliisin turva-aidoista vaan pyrkivät Tampere-talon läheisyyteen. Poliisi esti pääsyn pampuin ja kaasuin, taisipa joku jäädä poliisihevosen jalkoihin. Poistuessaan kiakkovieraat rikkoivat kauppojen ja laitosten ikkunoita. Tapahtumia seurattiin takku.net kisastudiossa ja twitterissä. Tapahtumien arviointi on jo täydessä käynnissä, selitystä on kysytty muun muassa sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamolta.

Teeman elokuvafestivaaleilla esitettiin Slavoj Žižekin elokuva Zizek ja elokuvan kätketty ideologia (The Pervert's Guide to Ideology, Britannia 2012). Filmi oli jäädä katsomatta, koska se oli nimetty niin lähelle Žižekin aikaisempaa elokuvaa (The Pervert's Guide to Cinema, 2006). Onneksi on Areena (20.11. saakka).

Žižek käsittelee elokuvassa Lontoon vuoden 2011 mellakoita, joissa pääministeri David Cameronin mielestä kauhistuttavinta oli tavaroiden varastaminen, ei niinkään rähinöinti ja mellakointi. Tampereella kiakkovieraat eivät päässeet myymälöihin sisälle, mutta tilanne oli lähellä.

Mistä tällaiset mellakat syntyvät? Siihen vastausta on Hiilamolta haettu. Hän onkin oikeilla jäljillä todetessaan ettei kiakkovierailla ollut poliittista viestiä. Kiakkovieraat olivat reaktio elitististä juhlaa vastaan.

Žižek saattaisi tulkita tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän juhlallisuudet eksklusiiviseksi kulutusjuhlaksi. Nykyisessä kapitalismissa on vain kuluttajia, vain kuluttamalla on mahdollista päästä osalliseksi valitsevaa ideologiaa.

Joskus aikaisemmin yhteiskuntaa vastaan nouseminen tai sen sääntöjä vastaan pullikoiminen on tulkittu ihmisten taustasta, heidän vanhempiensa yhteiskunnallisesta asemasta, heidän saamastaan kasvatuksesta ja koulutuksesta, mahdollisuuksista osallistua yhteiskuntaan tyydyttävällä tavalla. Nykyisin noilla mainituilla tekijöillä ei ole enää niin suurta merkitystä. Kuluttajalta ei kysytä mistä hän on rahansa saanut, millainen yhteiskunnallinen asema tai toimi ne hänelle on tuonut. Konsumerismista, kuluttajuudesta, on tullut vallitseva ideologia.

Mellakoitsijat Žižekin tulkinnan mukaan ovat vallitsevan ideologian vankeja. He haluaisivat olla kunnollisia kuluttajia, mutta syystä tai toisesta heillä (omasta mielestään) ei siihen ole mahdollisuuksia. He eivät voi toteuttaa sitä mitä vallitseva ideologia heiltä odottaa. Tämä suuntaamaton energia purkautuu kahakointina, mellakoina ja ryöstelynä.

Mitä muuta pettynyt kuluttaja voi tehdä? Parhaansa on vallitsevan käsityksen mukaisesti yrittänyt, mutta se ei ole mihinkään riittänyt.


* Slavoj Žižek. Zizek ja elokuvan kätketty ideologia. Areena 20.11.2013 saakka.

Tekijänä ...

Kuka onkaan tekijä, kun nimiösivulla tai artikkelin alla lukee Algoth Tietäväinen, Algot Untola, A. Rantala, Väinö Stenberg, Maiju Lassila, Irmari Rantamala, J. I. Vatanen, Liisa Vatanen, Antti Iisalo, Aino Kerpola, Liisan Antti, Tanssi-Antti, Sota-Antti, Johtaja tai jotakin muuta? Tätä pohtii Kaisa Kurikka väitöskirjassaan Algot Untola ja kirjoittava kone (Eetos 2013).

Kuka on tämä henkilö, joka tekee kirjoja kolmella nimimerkillä ja sanomalehtikirjoituksia yli neljälläkymmenellä eri nimellä?

Syntymässä tämä henkilö sai nimen Algoth Tietäväinen, mutta hän vaihtoi sen virallisesti Algot Untolaksi. Tekijä on ottanut oman nimensä haltuunsa, siitä on tullut hänen omien peliensä väline.

Osa nimimerkeistä oli suosittuja (Maiju Lassila), osa hämmentäviä (Irmari Rantamala) ja osa poliittisesti epäilyttäviä (Algot Untola). Osa nimimerkeistä (Liisa Vatanen) kirjoitti sellaisia teoksia etteivät ne kelvanneet kustantajille. Niihin voi tutustua SKS:n Maiju Lassilan käsikirjoitukset -kokoelmassa. Mielenkiintoinen on myös taannoin SKS:ssä tehty arkistoa määrittelevä nimimerkkivalinta.

Tekijä oli moniniminen. Hän oli eksessi-kone. Hän hyödynsi sepitteen voimaa laaja-alaisesti.



* Kaisa Kurikka. Algot Untola ja kirjoittava kone. Doria.

Itsenäisyyspäivää!

Tyyntä ja rauhallista Oulussa. Tuuli muistaa lippuja hieman laiskasti. Siitä huolimatta hyvää itsenäisyyspäivää.