Toimituksen työpöydältä

Entisaikoina lehdissä oli yleisesti palstoja, joissa kerrotiin toimitukseen saapuneista lehdistä ja kirjoista. Edelleenkin muutamat kulttuuri- ja tiedelehdet julkaisevat niitä. Näin on helppo kertoa, että toimituksessa tiedetään uutuuksista vaikka niistä ei arvostelua ole ilmestynytkään. Laiha lohtu kirjoittajalle.

Kokeillaan tapaa blogissa.

Särö 26-27/2014 on tuplanumero muutenkin kuin numeroinniltaan. Tosin Frankfurtin kirjamessuja varten toimitetussa numerossa samat jutut kahteen kertaan, suomeksi ja saksaksi. Maaria Päivinen ehti jo kehua, että Säröstä oli oikeasti hyötyä. Siinä julkaistun novellinsa avulla hän sai myytyä julkaisuoikeudet pariin maahan. Lukemisen arvoinen novelli.

Oululaisia kiinnostanee kaketsulaisen kirjailija Katri Rauankosken haastattelu. Hänen Muurinsa (Torni 2012) sai hylkäyskirjeen kustantajalta vuosi julkaisun jälkeen... Arvosteluja Rauankoski odottaa edelleen, liekö missään mainittu kirjan edes tulleen toimituksen pöydälle?

Frankfurtissa ja Saksassa ollaan Sarjainfossakin (n:o 164). Hannele Rickert hahmottelee Saksan sarjakuvakarttaa. Jyrki Vainio puolestaan haastattelee Martti Sirolaa, jonka Apassit innoittivat aikoinaan monenlaisiin metsäleikkeihin. Sirolalle on myönnetty taiteilijaeläke tästä vuodesta alkaen. Se on herättänyt tekemisen kipinän uudelleen. "Tuntuu, että minulle on löytynyt uusi innostus tekemiseen", kertoi Sirola Vainiolle.

Arvostus antaa intoa, se on totta.

Taide- ja kulttuuriyhdistys ArsLiminka on parin vuoden tauon jälkeen nimeään kantavan lehden. Lehti esittelee Limingan alavassa maalaismaisemassa olevaa Galleria Heiskaria ja kyselee mitä taide on. "Taide merkitsee vapautta, iloa, kärsimystä, myös vankilaa", kertoo kuvataiteilija Jaakko Heikkinen. "Oikeassa taiteilijuudessa on kyse rakkaudesta, jos ei ole rakkautta siihen mitä tekee, ei oikeastaan kannata tehdä." Taidemaalari Marjukka Kaminen puolestaan ajattelee, että maalaaminen on ikäänkuin säveltämistä. "Sävellän väreillä ja parhaimmillaan taulu soi silmissä kuin musiikki korvissa."

Keksijä ja soitinrakentaja Tatu Salmela puolestaan luo uudenlaisia soittimia. Lehdessä on esitelty hänen luomansa kuminauhabasso.

Päivän tuoksuvalla hetkellä on Matti Hagelbergin Läskimooses n:o 20:n alaotsikkona. Ohto ilmestyi Äijölle ja sai vakuutettua, että hänen kansansa oli muutettava Suojan maahan. Siellä he olisivat turvassa Läskimoosekselta. Kansanperinteestä ammentava tarina vie lähes koko lehden.

Kerhopalstalla Kerhomestari kertoi Harton voittaneen lehdessä aikaisemmin julistetun Läskimooseksen superjättilakanajulistekilpailun. Lehden mukana tulikin luvattu superjättilakanajuliste.


Näin tällä kertaa. Ehkä jatkamme toiste.

Esa Holopaisen näyttely

Eilen Muhoksen Koivussa ja tähdessä oli Esa Holopaisen sarjakuvien ja kuvitusten näyttely. Samalla hieman varkain Oulun sarjakuvafestivaalit saivat alkunsa, Oulussa tapahtuu 6.-8.11.2014. Holopainen on lauantaina Oulun pääkirjaston lasten ja nuorten osastolla pitämässä sarjakuvapajaa.

* Esa Holopaisen sarjakuvia ja kuvituksia. Koivu ja tähti, Muhos
* Oulun sarjakuvafestivaalin ohjelma
* Verikoirat

Laikan menolippu

Tänään 1957 sekarotuisesta kulkukoira Laikasta tuli maailman kuuluisin koira. Neuvostoliitossa oli suuria suunnitelmia avaruuden suhteen. Yksi askel sen valloittamisessa oli varmistaa, että insinöörien laitteet toimivat. Neuvostoliitto lähetti avaruuteen koiria, Yhdysvallat apinoita. Ensimmäisenä avaruuteen lähti Laika, "haukkuja", 3. marraskuuta 1957 Sputnik II mukana.

Laikalle oli luvassa vain menolippu. Testauksen tuossa vaiheessa oli tärkeätä päästä maan kiertoradalle ja selvittää miten elollinen voi pärjätä kosmisessa säteilyssä. Paluumatkaa testattiin myöhemmin, Strelka ja Belka koirat palasivat takaisin maahan elokuussa 1960. Maaliskuussa 1961 Tshernuska teki samanlaisen menopaluun kuin Juri Gagarin kuukautta myöhemmin.

Luultavimmin Laika pysyi hengissä viidestä seitsemään tuntiin. Haukkuja hiljeni nopeasti. Kuoleman syy oli kuumuus ja stressi. Sputnik II palasi maahan huhtikuussa 1958 kierrettyään maan 2570 kertaa 162 päivässä.

Laikaa on sittemmin muistettu monin eri tavoin. Sillä on muun muassa patsas avaruuskeskuksessa Moskovan liepeillä. Populaarikulttuurissa koirasta tulee mieleen esimerkiksi rautalankabändi Laika & The Cosmonauts ja Nick Abadzisin sarjakuvaromaani Laika (2007).

Esa ja Jukka seikkailevat

1960-luvun alussa Suomessa julkaistiin neljän albumin sarja Esan ja Jukan seikkailuja. Itse albumeissa on hyvin niukasti tietoja julkaisusta, takakannen alalaidassa kerrotaan "Import C 299" ja "Copyright for Finland Kirjoja koteihin Oy, Helsinki". Kansalliskirjasto on arvioinut julkaisuvuodeksi 1962.

Esa ja Jukka ovat 12-14-vuotiaita kaveruksia, jotka onnistuvat jokaisessa seikkailussaan tarkkanäköisyytensä ansiosta auttamaan viranomaisia ratkaisemaan rikoksia. Kukin seikkailu on kuudentoista sivun mittainen. Tyyliltään ne ovat ranskalais-belgialaista sarjakuvaa, eivät erityisen taidokkaita, mutta eivät aivan surkeitakaan. Aakkosjärjestyksessä albumit ovat Aarrekätkö, Kauhea lumimies, Seikkailu Afrikassa ja Silmälappumies. Kaikki tarinat voi lukea itsenäisinä, mutta viittausten perusteella muodostuu kolmen tarinan jatkumo: Aarrekätkö, Seikkailu Afrikassa ja Kauhea lumimies. Pojista Esa on tummatukkainen ja Jukka vaalea.

Kustantajan Kirjoja koteihin Oy pyöritti ilmeisimmin lastenkirjakerhoa. Se julkaisi 1958-1965 Kirjoja koteihin -lehteä ja 1960-1966 73 kappaletta lastenkirjoja. Suuri osa nimekkeistä oli Nalle Kippari -satukirjoja, joukossa oli myös perinteisiä satuja (Peukaloinen, Punahilkka, Saapasjalkakissa jne) ja lapsille suunnattuja tietokirjoja (esim. Ajoneuvot kautta aikojen). Esan ja Jukan seikkailut vaikuttaisi olevan ainoa sarjakuva kustannusohjelmassa.

Kirjat oli painettu ulkomailla. Pari teosta paljastaa luultavasti kaikkien alkuperän: "painettu Hollannissa".

Alankomaissa on julkaistu nämä samat neljä albumia vuonna 1964. Hollannin kansalliskirjasto (www.kb.nl) on niistä saanut kokoelmiinsa kaksi. Peter Bonten julkaisema De StripDatabank vahvistaa albumeja olevan hollanniksikin neljä (Het verdwenen miljoen, De man met de ooglap, Avontuur in Afrika ja De verschrikkelijke sneeuwman). Esa Koski ja Jukka Meri kulkevat Joepie Meloen ja Jelle Pompoen nimillä.

Tähän jäljet päättyvät. Hollantilaisilla on sarjakuvasta vähemmän tietoja kuin suomalaisilla. Jopa kustantajan kohdalla on tieto "onbekend", tuntematon.

Huolimatta erilaisista teksti- ja kuvahauista muuta ei selviä. Piirtäjä ja käsikirjoittaja pysyvät arvoituksina. Luultavimmin sarjakuvat on julkaistu muuallakin, mutta ei erillisinä omina julkaisuinaan, vaan osana jotakin aikakaus- tai sarjakuvalehteä.

Lisätietoja otetaan mielellään vastaan.


* Joepie Meleon en Jelle Pompoen. StripInfo.be

O. Jauhiaisen taidemuseon viimeiset hetket

Eilen lokakuun 31. päivä O. Jauhiaisen museo oli viimeisen kerran auki yleisölle. Kuvanveistäjä Oskari Jauhiaisen työt eivät yleisöltä katoa, ne tulevat ensi vuonna esille Syke-taloon toisaalle Kiimingin kirkonkylässä. Myös vaihtuvat näyttelyt jatkuvat Sykkeen tiloissa. Oma Jauhiaiselle omistettu museo jää historiaan.

Viimeisen aukiolotunnin alkaessa museossa on jo valmistauduttu tuleviin römppäjäisiin. Museosihteeri Anne Pelttari pahoittelee niitä varten aseteltua tuolirivistöä. 

Museon viimeiseksi vaihtuvaksi näyttelyksi jäi virolaista nykytaidetta esittelevä kiertonäyttely Seinästä seinään (1.10.-31.10.). Ylemmässä kuvassa näkyy Tiit Päätsuken töitä, alemmassa Valeri Vinogradovin Forest XXI.

Kuvanveistäjä ja akateemikko Oskari Jauhiaisen (1913-1990) syn­ty­mä­kun­taan Kiiminkiin perustettu taidemuseo avattiin yleisölle 3.7.1997.  Museo sijaitsi punatiilisessä vuonna 1966 valmistuneessa, funkkistyylisessä entisessä seurakuntasalissa, jonka oli suunnitellut arkkitehtitoimisto B. Heng & Pystynen.

O. Jauhiaisen taidemuseon peruskokoelman muo­dos­ti­vat hänen vaimonsa Kyllikin ja tyttären, kuvaamataidon lehtori Anna-Leena Aarnion Kiimingin kunnalle säi­ly­tet­tä­väk­si annetut 60 teosta.

Viimeisen parin viikon aikana museossa oli normaalia enemmän kävijöitä, kertoi Pelttari. Emmekä mekään olleet viimeisen tunnin viimeisiä asiakkaita. Ainakin yksi nimi vieraskirjaan tuli meidän jälkeemme.


* Museon tiedote