Hyvät kuuntelijat

Helsingissä Galleria Katariinassa on vielä muutaman päivän Hanneriina Moisseisen Hyvät kuuntelijat. Näyttelyssä on esillä valokuvia Saastamoisen kokoelmista ja Moisseisen toukokuussa ilmestyvän sarjakuvakirjan originaaleja. Moisseinen on Eero Grundströmin kanssa luonut osaksi näyttelyä oman äänimaailmansa, Salakuljetettua Karjalaa -ääniteoksen. Näyttelyn viimeisenä päivänä 14.2. on vielä taiteilijatapaaminen (klo 14-16), jossa Moisseinen kertoo näyttelystään.

Näyttelyn ja tulevan sarjakuvan keskeisessä osassa ovat sota ja lehmät. Jatkosodan kesänä 1944 ihmiset ja lehmät joutuivat jättämään kotinsa. Moisseinen on luodannut uutta näkökulmaa sotaan.

* Hyvät kuuntelijat. Helsingin taiteilijaseura

Nurinaa Sarjakuva-Finlandiasta

Eilen julkistettiin Sarjakuva-Finlandian ehdokkaat. Valintalautakunta oli koonnut hienon kymmenen albumin joukon, josta näyttelijä Heli Sutelan sopii poimia mikä tahansa voittajaksi. Haastattelun mukaan Sutela toivoo voittajalta yllättävyyttä, mutta tuon lausunnon perusteella on vaikea ennustaa mihin valintaan hän päätyy. Millaista sarjakuvaa hän pitää yllättävänä?

Sarjakuva-Finlandia on Tampere Kuplii-festivaalin ja Tampereen kaupungin jakama tunnustus. Ehdokaslistan selvittyä ruodittiin onko Suomessa riittävästi tekijöitä ja sarjakuvajulkaisuja Finlandia-palkintoa varten. Kaikkiaan suomalaisilta tekijöiltä julkaistaan noin 80 albumia vuosittain ja niistä 59 oli ilmoitettu kisaan. Aamulehden pilapiirtäjä Juha Sihto kommentoi otsikolla Tutut tekijät jylläävät:

Tämän vuoden Finlandia-ehdokkaiden tekijöistä osa on jo ehtinyt saada Puupäähatun, ja osa olisi sen hyvinkin ansainnut. Moni on ollut aiemmin, jopa useasti, myös Finlandia-ehdokkaana.

Tämä voi kertoa ainakin kahdesta asiasta. Ensinnäkin: hienoa, että kovan luokan taitajat pystyvät jatkuvasti tekemään laadukasta sarjakuvaa. Toisaalta: onko alan huippu turhankin kapea, kun samat nimet toistuvat kärkikymmenikössä vuodesta toiseen.

Kieltämättä JP Ahonen on nyt viidettä kertaa ehdokkaana, kun palkintoa jaetaan yhdeksättä kertaa. Silti hän ei ole voittanut kertaakaan. Tämä on Finlandia-diktaattorijärjestelmän ongelma. Sarjakuva-Finlandiassa on sentään kerran ollut valistunut diktaattori, joka jätti ensimmäisen palkinnon jakamatta ja antoi sen sijaan kaksi toista palkintoa. Vuosi oli 2011 ja diktaattori M.A. Numminen.

Sihvo kommenttinsa lopuksi hyvin lyhyesti lohduttelee, että on tulevaisuuden tekijöitäkin nousemassa ja hänen maalailunsa on aiheetonta. Silti se on pitänyt kirjoittaa julki.

Palkintoa voisi kehittää. Yksinkertaisinta olisi antaa valintalautakunnan päättää kuinka monta teosta nostetaan diktaattorille valittavaksi. Tai antaa liukuma, 5-10 vuoden parasta jatkoon. Kymmenen teosta joka vuosi on ehkä liikaa.

Voittaja selviää 18. maaliskuuta. Sitten kuullemme lisää.

Sähkökirjan arvonlisävero

Aamulla Kalevassa oli oikaisu, jonka mukaan Esari ei myy mittauslaitteita vaan tarjoaa markkinoille mittauspalveluita. Ero on olennainen ja oikaisunsa ansainnut.

Kirja-ala valittaa laajasti sähkökirjan tavallista kirjaa korkeammasta arvonlisäverosta. Sähkökirjalle on määrätty yleinen 24 % arvonlisäverokanta ja painetuille kirjoille alennettu 10 % verokanta.

Verohallinto on sähkökirjan verokantaa määritellessään ollut tarkka. Sähkökirjat eivät ole samassa merkityksessä myynnissä kuin painetut kirjat, sähkökirjaa ei voi "ostaa" vaan myyjät tarjoavat ainoastaan lukupalvelua ja pidättävät itsellään kaikki omistusoikeudet. Myyminen ja palvelun tarjoaminen ovat luonteeltaan eri asioita, vaikka kyseessä olisikin itsepalvelu.

Arvonlisäverotuksen kannalta erolla ei suurimmalla osalla toimialoja merkitystä. Tietyille aloille (kirjat, lääkkeet, liikuntapalvelut, elokuvanäytökset, kulttuuri- ja viihdetilaisuuksien sisäänpääsy, henkilökuljetus, majoituspalvelut ja televisio- ja yleisradiotoiminnasta saadut korvaukset) annetulla alennetulla verokannalla on haluttu tukea kulttuuria ja pienituloisia.

Sähkökirja voisi päästä alennettuun verokantaan jos sen myyntiehtoja muutettaisiin. Tämä on kirja-alasta itsestään kiinni. Laki ei edellytä kirjalle tiettyä muotoa vaan omistusoikeuden siirtymistä. Jos sähkökirjatiedosto myytäisi samoin ehdoin kuin painettu kirja, niin verokantakin olisi sama.


Tabloidikokoinen Kaleva täyttää vuoden, sitä juhlitaan Rotuaarilla lauantaina. Uudistuksen myötä pikku-uutisten joukkoon tuli uusi otsikko, Kaleva oikaisee. Tällä otsikolla on vuoden ajan julkaistu juttuja lähes joka päivä.

Lehtimies Tintin seikkailuja

Hergé
Musta saari / Lohjennut korva
Lehtimies Tintti seikkailee
suom. Heikki Kaukoranta
Otava 2015


Tinttien julkaisemisen suhteen Suomi kuuluu B-kategoriaan. Monet Tintin ystävät ovat harmitelleet sitä, että tarjonta meille on ollut paljon niukempaa kuin esimerkiksi ruotsalaisille. Vuosikymmenten mittaan länsinaapurissa on saatu Tintin arkistosarja ja Hergén Kootut teokset. Suomessa näitä ei ole julkaistu, täällä on saatu tyytyä ns. suurelle yleisölle suunnattuihin albumeihin.

Hergé (1907-1983) toivoi, että Tintin julkaisua ei jatkettaisi hänen jälkeensä. Tintti kumppaneineen on silti säilynyt lukijoiden suosikkina, albumeita on myyty enemmän tekijän kuoleman jälkeen kuin elinaikana. ”Uutta” tarjottavaa on kaivettu arkistoista ja vanhoista julkaisuista. Nyt siis 1930-luvulla tehdyt mustavalkeat pitkät albumit on saatavilla suomeksikin ”kansanpainoksina”.

Aikaisemmin Hergén 1930-luvun jälkeä on nähty Tintti Neuvostojen maassa -albumissa. Lehtimies Tintin seikkailut -sarjassa julkaistut Lohjennut korva ja Musta saari vuosilta 1937 ja 1938 osoittavat taitojen kehittyneen jo myöhemmin tunnetulle tasolle.

Ensimmäinen kustantajan määräämään standardimittaan ja väreihin tehty Tintti-seikkailu oli Salaperäinen tähti (1942). Mustavalkoisia, yli satasivuisia albumeja ilmestyi yhdeksän. Neuvostojen maata lukuunottamatta Hergé muokkasi nämä albumit pääosin 1940-luvulla uuden standardin mukaisiksi. Tässä työssä tehdyt muutokset on tarkkaan dokumentoitu Benoît Peetersin ja Michael Farrin suomennetuissa Tintti-tietokirjoissa.

Musta saari ja Lohjennut korva ovat juoneltaan ja kuvituksiltaan pääosin samanlaiset Mustan saaren salaisuuden ja Särkyneen korvan kanssa. Sivutaitolla on kuitenkin suuri merkitys tarinoiden rytmiin ja mustavalkoisuus tuo ruutuihin enemmän tilaa kuin uskoisikaan. Muutamat pois jätetyt kohtaukset rikkovat tuttua ja urautunutta lukukokemusta. Heikki Kaukorannan suomennoksen vanhahtavat sadatukset tuovat mukavaa poikamaista henkeä.

Ranskassa on menty vielä askel taaksepäin Tinttien historiassa. Casterman on aloittanut kirjasarjat siitä, millaisilta Tintit näyttivät ensimmäisissä julkaisupaikoissaan aikakauslehdissä tai studioilta lähtiessä. Ainakin Seitsemän kristallipalloa ja Auringon temppeli on saatavissa version d´originalena (nimellä La Malédiction de Rascar Capac).



* Julkaistu aikaisemmin Sarjainfossa 4/2015.

Sarjakuvasankari David Bowie

Ylen Uutiset kertoivat, että David Bowien urasta ilmestyy sarjakuva. Näytteiden perusteella Blue Water Productions -yhtiön tuote ei vaikuttanut kovin kaksiselta. Sen sijaan innostuneita kehottaisin metsästämään Bowien aikaisempia visiittejä sarjakuvamaailmaan.

Rokkitähtenä Bowie alan lehtien sarjakuviin. Suomessa Mauri Kunnas piirsi Nyrok Cityyn Bowien koirana Diamond Dogs-levyn kannen mukaan. Maailmalla Bowie on esiintynyt samanlaisissa yhteyksissä Comicvinen tilastojen mukaan 16 kertaa ja lisäksi kerran Madissa (#433, syyskuu 2003).

Huomattavammat sarjakuvaroolit Bowie on saanut toista kautta. Kun Neil Gaiman herätti Sandmanin 1980-luvun lopulla uuteen eloon, niin hän pyysi piirtämään sivuhahmo Luciferin Bowien näköiseksi. Kirjoihin ja kansiin merkittiin, että tämä hahmo oli alkujaan John Miltonin (1608-1674) kuuluisan runoelman Kadotettu paratiisi Lucifer. Tosiasiassa Marvel oli jo aikaisemmin ehtinyt "luoda" sarjakuvahahmo Luciferin, joten DC Comicsin piti selittää samannimisen hahmon olemassaolo rauenneilla tekijänoikeuksilla. Bowielta tuskin lupaa kysyttiin. Sittemmin Sandmanin Lucifer on muuttanut ulkonäköään.

Bowie pääsi sarjakuviin myös elokuvarooliensa kautta. Aikoinaan monista filmeistä tehtiin sarjakuvaversiot, etenkin nuoremmalle väelle suunnatuista. Disney-filmeistä on lähes poikkeuksetta saatavissa myös sarjakuva. Vuonna 1986 Bowie oli toisessa pääroolissa Jim Hensonin Labyrintissä. Elokuvasta julkaistiin kolme sarjakuvalehteä, joista viimeisen kannessa oli tuttu hahmo.


Alkuvuodesta on ollut paljon esillä Bowien sadan suosikkikirjan lista. Sille mahtui kolme sarjakuvalehteä: Beano, Raw ja Viz.