Ylioppilaiden lempisarjakuvahahmoja

Tänään olin Oulun yliopistolla ylioppilaskunnan järjestämässä Vulcanaliassa esittelemässä Oulun sarjakuvafestivaalia. Opiskelijat saivat haalarimerkkejä suorittamalla eri pisteillä tehtäviä, meidän pöydällä sai leiman paperiin piirtämällä lempisarjakuvahahmonsa. Tässä osa tuotoksista.

Muumit olivat ehdoton ykkönen. Wagner, Kiroileva Siili, Nalle Puh, Karvinen, Simpsonit ja Aku Ankka saivat useampia fanipiirroksia.

Kiroilevan Siilin vieressä on Mestari Peruna.

Surullinen planeetta

Vuonna 2013 julkaistiin Valerian-albumi Surullinen planeetta. Se on kooste ranskalaisen Pilote-lehden pokkarisarjassa julkaistuja 16-sivuisia tarinoita vuosilta 1969 ja 1970. Ajallisesti ne sijoittuvat Liikkuvien vetten kaupungin ja Tuhannen planeetan valtakunnan väliseen aikaan. Valerianin saagan kokonaisuuden kannalta niillä ei ole merkitystä, lähinnä ne kertovat erilaisista kommelluksista joihin avaruudessa kuljeksivat ihmiset voivat joutua törmätessään erilaisiin kulttuureihin ja olentoihin.

Eurooppalainen sarjakuva kukoisti 1960- ja 1970-luvuilla. Menekkiongelmana oli lähinnä tyydyttää ostavan yleisön tarpeet, Piloten ratkaisu kasvavaan kysyntään oli pokkarisarjan lanseeraaminen. Lehdestä tutut sankarit, kuten muun muassa Asterix, tuotiin saataville jatkotarinoiden lisäksi erillisissä tarinoissa. Tähän joukkoon otettiin mukaan myös aloittelevat Valerian ja Laureline.

Suomessakin julkaistiin Super Pokkaria viiden kappaleen verran vuosina 1974-1975. Noissa suomennoksissa ei kuitenkaan ole mukana kaikkein nimekkäimpiä sarjakuvasankareita, eikä myöskään Valeriania. Pääosan Valerianin ja Laurelinen lyhyemmistä seikkailuista julkaisi Ilta-Sanomat vuonna 1986. Yksi jäi kuitenkin suomentamatta, ja se on nostettu kokoelman nimitarinaksi.

Surullisessa planeetassa Valerian kohtaa ydintuhoon itsensä ajaneen planeetan. Asian selvittyä Valerian tarjoaa apua. Tuolloinhan maapallo oli menossa kohti vuonna 1986 tapahtuvaa ydintuhoa. Tuolloisessa aikajanassa tuho oli saatu korjattua ja tuota tietotaitoa tarjottiin Flammilin hyväksi.

Tuolloisen Valerianin maailmankaikkeus oli täynnä monilla motiiveilla toimivia muukalaisia. Pahantahtoisin keräilijä oli hyönteinen, humanoidit olivat pääsääntöisesti ystävällisiä ja hyväntahtoisia. Myös toisten puolesta uhrautuvia olentoja sattui Valerianin reiteille.

Lyhyet tarinat ovat kestäneet aikaa yllättävän hyvin. Kokonaisuudesta tulee mieleen Star Trekin varhaisempien sarjojen jaksojen rakenteet. Välillä juonta ei viedä eteenpäin vaan kerrotaan jotakin matkan varrella sattunutta ja tapahtunutta.

Ihmisroska

Tätä kirjoitettaessa nelisen tuntia sitten keskustan entinen kansanedustaja, nykyinen Oulun Pihlajalinnan toimitusjohtaja, kaupunginvaltuutettu Riikka Moilanen valtuustopuheessa tuli sanoneeksi "ihmisroska". Valtuustossa keskusteltiin kaupungin keskustan siisteydestä, ja roskaamisen estämisestä puhumisen jälkeen Moilanen kiinnitti valtuutettujen huomion toisenlaiseen keskusta-alueen ongelmaan, kaduilla loisiviin ammattimaisesti viinaa ja huumeita käyttäviin.

Ensimmäiseksi sanaan ilmeisesti tarttui perussuomalaissankari, myös valtuutettu Sebastian Tynkkynen. Nyt #ihmisroska taitaa trendata twitterissä. Moilanen pyysi anteeksi jo valtuustosalissa

”Pyydän anteeksi, jos loukkasin jotakuta täällä salissa.”

Ja myöhemmin twitterissä:

"Pyydän anteeksi aiheuttamaani kohua tänään valtuustonkokouksessa! Tapahtui virhe, josta otan opikseni. Jokainen ihminen on arvokas ja haluan kaikille oululaisille hyvän elämän!"

Myös työnantaja Pihlajalinna on irtisanoutunut lausunnosta, tai ainakin sanavalinnasta.

Myönnän, että on stereotyyppistä ajatella kadulla viihtyvien alkoholistien olevan yhteiskunnan sosiaalitukia saavia. Tiedän, että joukossa on ollut hyvinkin varakkaita ja vuosikausia kokonaisia ryyppyporukkoja juottaneita ihmisiä. 

Tässä syksyn aluksi on paljastunut, että sosiaalitukia tarvitsevat mahdollisesti tulevassa sotessa ohjataan julkisten palveluntuottajien asiakkaiksi. Tukipäätökset ovat viranomaistoimintaa ja siten yksityiset yritykset eivät niitä voi tehdä. Pihlajalinnan ei siis tarvitse oikeasti huolehtia, että asiakassegmentistä olisi sille huolta.

Ehkä sanavalinta on ollut myös tarkkaan harkittua yritysviestintää. Mielikuvien mukaanhan valintoja tehdään. 

Jeesuksen esinahka

Yle on nostanut päivän yhdeksi uutisteemaksi intersukupuolisten leikkaukset. Eli lapsi, jolla syntyessään on molempien sukupuolien tuntomerkkejä, edelleen leikataan mielellään tytöksi tai pojaksi. Leikkausten määrä on laskussa, mutta vahvana perusteluna elää edelleen kiusaaminen liikuntatunnilla pukuhuoneessa tai uimahallissa.

Samaan aikaa transsukupuolisten korjausleikkaukset on lopetettu. Väärän sukupuolen ruumiiseen syntyneille ei enää julkisena palveluna tarjota ruumiin korjaamista, vaan ainoastaan keskusteluapua itsensä hyväksymiseksi.

Molemmissa tapauksissa kyse on terveiden ihmisten muokkaamisesta toisenlaiseksi. Ruumiissa ei ole korjattavaa vikaa, ja siksi leikkaukset ovat tuottaneet eettisiä ongelmia monille kirurgeille. Voi olla, että inter- ja transihmisten hoitokäytännöt muuttuvat samanlaisiksi nopeastikin.

Yksi ihmisen ruumiiseen liittyvä eettinen pohdinta alkoi keskiajalla kun Euroopan kirkkoihin kerättiin reliikkejä. Useassa kirkossa on pyhäinjäännöksenä Jeesuksen esinahka. Tämä Jeesuksesta vauvana poistettu pieni nahanpala aiheutti merkittävän teologisen keskustelun.

Jos uskomme ruumiin ylösnousemukseen, niin mitä tapahtuu ruumiille irrotetulle osalle ylösnousemuksen yhteydessä? Onko taivaassa esinahaton Jeesus? Eikö esinahan olisi pitänyt nousta taivaaseen Jeesuksen mukana? Jos ylösnousemuksessa pääsee vaivoista ja vajavaisuuksista, niin onko Jeesus saanut taivaaseen päästyään uuden esinahan?

Keskiajan teologit pyörittelivät kysymystä moneen suuntaan, ja samalla tulivat miettineeksi ruumiin olemusta laajasti. Ihmisyys alkoi näyttäytyä hyvin moninaisena ilmiönä, oli kaikenlaista eläjää pohjoisen lintukotolaisista päiväntasaajan varjojalkoihin.

Ihmisen valjastaminen koneeksi uudella ajalla latisti käsityksen ihmisen ruumiista. Eiköhän olisi aika palata esinahkapohdintoihin.

Ensimmäiset kuussa

Yle Teema esitti viikolla mielenkiintoisen "dokumentin" ensimmäisestä ihmisestä kuussa. Aleksei Fedortshenkon ohjaama Ensimmäinen kuunkävijä (Venäjä 2005) on dokumentin muotoon tehty fantasia 1930-luvun lopulta. Nuori Neuvostoliitto oli innokas ja kunnianhimoinen, ja saikin ihmisen kuuhun jo 1938. Tieto siitä vain häilääntyi Stalinin vainojen varjoon.

Mukadokumentti alkaa Etelä-Amerikasta. Vanhat kansatieteelliset filmit paljastivat tutkijoille jotakin todella hämmästyttävää, jota ryhdytään pala palalta paljastamaan Moskovan filmiarkistojen avulla. Mutta lopullinen totuus jää vielä varmistettavaksi.

Fedortshenkolla on hyvin hallussa kuva-aineiston todistavuuteen uskovan dokumentaristin tyyli. Ehkä kuitenkaan tämä ajatus ei saa ympärilleen salaliittoteorioita, ainakaan samoissa mittasuhteissa kuin kuunatsit ja amerikkalaisten kuumatkalavastus.

Vielä katsottavissa Areenassa.


* Kino: Ensimmäinen kuunkävijä. Yle Areena