Sitä kuusta kuuleminen

Suomalaiset aina ovat, tai ainakin suurin osa meistä, asuneet metsässä. Ei siis ihme, että metsiin liittyy paljon kansanperinnettä, vanhaa ja uutta. Kun kuusen juurella kerta asumme. Metsälehti on haastanut suomalaiset kertomaan kuulemiaan ja lukemiaan sanontoja metsistä. Tulokset professori Matti Kärkkäinen on koonnut nyt käsillä olevaksi teokseksi Suomalaiset metsäsanonnat (Mestäkustannus 2018).

Metsäluontokuvilla terästetty opus on jäsennelty aiheittain. Ensin määritellään mitä metsä on.

"Joka metsässä kasvaa, se metsään katsoo."

"Eivät kaikki puut ole petäjiä."

"Kaiku kantaa, metsä vastaa."

"Kyllä metsä itse itsensä korjaa."

"Metsä ei vastaa pahoille."

Kansien väliin on päässyt myös palindromi:

"Uupuva haapa vapisi: oispa vapaa havupuu."

Kiinnostavin osa koostetta on metsien arvoja käsittelevä.

"Ei metsässä ilman ihmettä."

"Mene metsään, löydät itsesi."

"Metsä palkitsee kulkijansa."

Lukijoilta kyselyn lisäksi teosta tehdessä olisi kannattanut käydä myös kansanrunousarkistoissa. Uskoisin niiden kokoelmien tarjonneen kokoelmaan yllättävämpiä ja jo osin unohduksiin päässeitä viisauksia. Toki kirja kokoaa 2010-luvun ajatukset.

Homo religiosus

Yle Puheella alkoi kuukausi sitten uusi ohjelmasarja Homo religiosus. Olavi Seppäsen radioesseissä käsitellään ihmiselämän eri ilmiöitä ja asioita uskonnollisesta näkökulmasta. Uskonnollinen näkökulma tuntuu tunkkaiselta ja ajallisesti kaukaiselta, mutta Seppänen on löytänyt ohjelmalleen raikkaan katsannon. Ei kerrota miten asioita pitäisi uskon kannalta tehdä, vaan miten uskonnollisuus näkyy siellä missä sitä emme uskoneet olevankaan.

Tähän mennessä neljässä ohjelmassa Seppänen ja hänen vieraansa ovat arvioineet James Bondia, teknologiaa, Tuntematonta sotilasta ja rock-musiikkia. Seppänen ensin puhuu omat uskontotieteelliset pointtinsa auki, ja sen jälkeen erikseen haastatellut vieraat tuovat aiheeseen oman lisänsä.

Suosittelen. Ohjelma on näyttänyt tuttuja asioita kokonaan uudessa valossa.



* Homo religiosus. Yle Areena

Sipilän hallituksen kärkihankkeet alkavat toteutua

Tyytyväinen maatalousministeri Jari Leppä.
Kuva: Laura Kotila, valtioneuvoston kanslia

Tänään valmistui yksi Sipilän hallituksen kärkihankkeista. Ympäristöministeriö sai valmiiksi ohjeet, joiden mukaisesti tuotantoeläinten lantaa saa polttaa. Kyseessä on hallitusohjelmaan kirjattu tavoite hevosenlannan polttamisen vapauttamiseksi. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan tämä olisi toinen hanke, jonka Sipilän hallitus on saanut päätökseen saakka. Ensimmäinen oli parkkikiekon muodon ja värin vapauttaminen.

Ympäristöministeriöltä, maa- ja metsätalousministeriöltä ja Elintarviketurvallisuusvirasto Eviralta kului reilut kolme ja puoli vuotta yhdeksän sivuisen Lannanpoltto-ohjeen laatimiseen. Ympäristöministeriön kautta tullut tiedote iloitsee otsikossaan, että lannan poltto helpottuu huomenna.

Itse asiassa hevosenpaskan polttaminen ei vapaudu. Se ainoastaan helpottuu. Huomenna tuskin kukaan vielä voi lantaläjiään hävittää polttamalla. Polttouunin koosta ja laadusta riippuen polttamiseen vaaditaan vähintään kunnaneläinlääkärin lupa. Sitä voi hakea verkosta tulostettavalla lomakkeella. Mutta muistakaa:

Ennen kunnaneläinlääkärin hyväksynnän hakemista kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselta on pyydettävä monipolttoaineyksikön päästöraja-arvojen määrittämistä. Päästörajaarvojen määritys tehdään PIPO-asetuksen (1065/2017) liitteen 1A osan 3 laskentakaavalla. Mikäli kyseessä on alle 1 MW:n monipolttoaineyksikkö, otetaan laskentakaavassa tarvittavat muiden polttoaineiden kuin lannan päästöraja-arvot PIPO-asetuksen päästöraja-arvotaulukoista oletuksella, että kyseessä olisi polttoaineteholtaan 1 MW:n kattila. Päästöraja-arvojen määrittämistä varten kunnan ympäristöviranomaiselle on toimitettava laskennassa tarvittavat tiedot (polttoaineet sekä niiden käyttömäärät ja lämpöarvot). Ympäristöviranomainen ilmoittaa päästöraja-arvot kunnaneläinlääkärille. 

Hevosenlannan polttamista varten voi saada hakemuksesta poikkeusluvan lannan koneellisesta kuljetuksesta polttokammioon. Jos lupaviranomaiset suovat, niin paskan voi lapioida käsinkin uuniin.

Pikaisella googlailulla en löytänyt yhtään yritystä, joka määrittäisi hevosenlannan lämpöarvoja. Ehkäpä tarve synnyttää alalle yritystoimintaa. Hallitus on ajatellut uusien työpaikkojen synnyttämistäkin!

Ehkäpä jo ennen joulua näemme talleilta iloiset kakkasavut.

Kasvava energian tarve

Joulukuussa 1955 Etelä-Suomen Sanomat kertoi pikku-uutisessa YK:n energia-asiain erikoistuntija Nathaniel B. Guyolin (1908-1990) arvioita energiakäytön tulevaisuudesta. Hän pohti, että tarve olisi vuonna 2000 kahdeksan kertaa suurempi. Maapallon väkimäärä tulisi olemaan viisi miljardia.

Väkilukuarvio heitti miljardilla. Meitä oli vuonna 2000 6,1 miljardia henkeä. Energian kulutuksen muutos heitti paljon enemmän.

Arvioiden mukaan maailman ihmiset kuluttivat energiaa vuonna 1950 4,34 eksajoulea. Luvun laski Buckminster Fuller, joka tarvitsi kokonaiskulutusta energiaorja-pohdintojensa tueksi. Fullerin laskelmien mukaan 121 litraa bensiiniä vastasi yhden ihmisorjan vuoden työpanosta, jos polttomoottorin ja ihmisen hyötysuhde olisi sama. Fullerin laskelmat perustuivat sotilaiden energiankulutukseen.

Fossiiliset polttoaineet tekevät puolestamme huomattavasti työtä. Siihen perustui myös Guyolin huoli, kivihiili-, öljy- ja maakaasuvarannot vaarantuvat, jos kulutus jatkuu entisellään. Guyolin ratkaisu oli atomivoima.

Arvio energiantarpeen kahdeksankertaistumisesta oli hyvin varovainen. Vuonna 2000 maailma kulutti noin 400 eksajoulea. Kulutus on siis yli 90-kertaistunut. Jos ison auton kaksi tankillista bensaa vastaa vuoden ihmistyöpanosta, niin nykyinen meno ilman fossiilisia ja atomivoimaa näyttää hyvin epätoivoiselta.

Mutta 1950-luvulla atomien voimaan uskottiin laajasti. Koff mainosti samoihin aikoihin uutta atomiolutta. Kippis sille!

Päivämäärän opettaja

Ensimmäisen maailmansodan vihollisuuksien loppumisajaksi aseleponeuvotteluissa sovittiin hyvin muistiin jäävä ajankohta, 11.11.1918, kello 11.00 Ranskan aikaa. Tätä lukua ei ole tarvinnut erikseen päntätä tai opetella, se piirtyi mieleeni tv-viihteen kautta.

Safiirin ja Teräksen toinen tehtävä oli tutkia ja palauttaa ennalleen elämä eräällä rautatieasemalla. Tunnelma oli hyvin pelottava, ja muistan istuneeni television edessä kuin naulittuna. Jännitys oli valtava.

Tutkintojen myötä paljastui, että rautatieaseman oudot tapahtumat johtuivat ensimmäisen maailmansodan loppuhetkistä. Häiriötekijäksi jäänyt sotilas oli kuollut 11.11.1918, yksitoista minuuttia yli yhdentoista. Aselepo oli jo voimassa, mutta ampuja ei sitä tiennyt.

Jaksoa en ole sitten lapsuuden uudelleen katsonut, enkä aio katsoakaan. Luultavimmin Safiiri ja Teräs olisi nyt suuri pettymys. Haluan säilyttää muiston entisellään.