perjantai 16. marraskuuta 2018

Sitä kuusta kuuleminen



Suomalaiset aina ovat, tai ainakin suurin osa meistä, asuneet metsässä. Ei siis ihme, että metsiin liittyy paljon kansanperinnettä, vanhaa ja uutta. Kun kuusen juurella kerta asumme. Metsälehti on haastanut suomalaiset kertomaan kuulemiaan ja lukemiaan sanontoja metsistä. Tulokset professori Matti Kärkkäinen on koonnut nyt käsillä olevaksi teokseksi Suomalaiset metsäsanonnat (Mestäkustannus 2018).

Metsäluontokuvilla terästetty opus on jäsennelty aiheittain. Ensin määritellään mitä metsä on.

"Joka metsässä kasvaa, se metsään katsoo."

"Eivät kaikki puut ole petäjiä."

"Kaiku kantaa, metsä vastaa."

"Kyllä metsä itse itsensä korjaa."

"Metsä ei vastaa pahoille."

Kansien väliin on päässyt myös palindromi:

"Uupuva haapa vapisi: oispa vapaa havupuu."

Kiinnostavin osa koostetta on metsien arvoja käsittelevä.

"Ei metsässä ilman ihmettä."

"Mene metsään, löydät itsesi."

"Metsä palkitsee kulkijansa."

Lukijoilta kyselyn lisäksi teosta tehdessä olisi kannattanut käydä myös kansanrunousarkistoissa. Uskoisin niiden kokoelmien tarjonneen kokoelmaan yllättävämpiä ja jo osin unohduksiin päässeitä viisauksia. Toki kirja kokoaa 2010-luvun ajatukset.



Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset