Huhtikuun 7. päivä tuli kuluneeksi 150 vuotta ensimmäisen sarjakuvan julkaisemisesta suomalaisessa sanomalehdessä. Tuolloin Sanomia Turusta -lehti julkaisi ensimmäisen osan sveitsiläisen Rodolphe Töpfferin Monsieur Cryptogamen seikkailuja. Kaikkiaan Sanomia Turusta julkaisi 14 jaksoa suomennoksessa Koipeliini nimen saaneen hahmon kommelluksia.
Anarkistisia ja absurdeja kuvasarjoja tehnyt geneveläinen Töpffer (1799-1846) oli siviiliammatiltaan yliopiston opettaja. Töpffer julkaisi 1833-1845 kaikkiaan seitsemän pitkää sarjakuvatarinaa. Tarinoiden tekemisen kollegoidensa iloksi hän oli aloittanut jo 1820-luvulla.
Sarjakuvan kätilönä toimi suuri ja arvostettu saksalainen Johann Wolfgang von Goethe (1749-1832). Vuotta ennen kuolemaansa yleisnero kehotti Töpfferiä julkaisemaan kuvasarjojaan. Goethe itse luki seikkailuja vain kymmenen sivua päivässä, koska pelkäsi saavansa tarinoiden idearunsaudesta ruoansulatusvaivoja.
1840-luvun kuluessa Töpfferin tarinoita julkaistiin suuressa osassa Euroopan maista ja Yhdysvalloissa. Yleisön suosikiksi nousi erityisesti Mr. Cryptogame pariisilaisen, laajalevikkisen L’Illustration -lehden myötä vuodesta 1845 alkaen. Lehteä varten piirrokset kaiverrusten pohjaksi teki ranskalainen pilapiirtäjä Cham, koska Töpfferin terveys oli jo heikentynyt. Chamin käsittelyssä Töpfferin tekemät panelimaiset ruudut katosivat. Muut Töpfferin sarjakuvat ilmestyivät autografioina ja ruudutettuina.
Tie Suomeen alkoi, kun göteborgilainen D. F. Bonnier julkaisi ’Herr Spindelben’ teoksen vuonna 1847. Ruotsalaisen julkaisun alkuteoksena oli samana vuonna Saksassa painettu teos, joka poikkesi suuresti Töpfferin työstä. Teos taitettiin kirjamuotoon, jolloin noin neljännes ruuduista ja kuvituksen sarjakuvamaisuus katosi.
Saksalainen julkaisija kirjoitti tarinan tekstin uusiksi. 35-vuotiaasta perhosten tutkijasta tuli tyhmä, luontoa ymmärtämätön kaupunkilainen ja hänen innokkaasta morsiamestaan hurja sisko. Töpfferin tarina kansanomaistettiin ja kaikki vähänkin yhteiskunnallisia auktoriteetteja epäilyttävään valoon asettava poistettiin. Hahmon nimi muutettiin herrn Steckelbeiniksi, sillä Cryptogame tarkoitti ’salaa naimisiin mennyttä’. Avioliiton pyhyyttä ei sopinut pilkata.
Näiden toimien vuoksi Töpffer menetti pitkäksi aikaa asemansa sarjakuvan isänä, vasta aivan viime vuosina hän on saanut arvon takaisin yhdysvaltalaiselta Richard Outcaltilta. Töpfferin kuoleman jälkeen pilakuvamaiseen kirjamuotoon työstetyt tarinat levisivät laajemmalle kuin alkuperäiset autografiat. Näitä ei olisi Goethe niin vuolaasti kehunut, sillä ’irvokkaita ja halpahintaisia’ pilakuvia hän inhosi.
Sanomia Turusta oli kaksipalstainen ja nelisivuinen, kuten lähes kaikki tuon ajan sanomalehdet. Kuvia siinä julkaistiin perin harvoin. Suomessa ei ollut omaa kuvalaattalaitosta, harvat julkaistut kuvat painettiin Saksasta tai Ruotsista saaduilla kuvalaatoilla. Usein julkaistut kuvat eivät liittyneet mitenkään toimitukselliseen aineistoon, kuvia julkaistiin niiden saamisen riemusta.
Sanomia Turusta -lehteä julkaisi J.W. Lillja (1817-1878). Hän julkaisi myös Lukemisia kansalle -kirjasarjaa, jossa julkaistiin erilaisia oppaita, oppikirjoja ja myös viihdelukemistoja. Lillja julkaisi tässä sarjassa neljänä niteenä ”Koipeliinin linnustuksen”. Tarvittavat laatat saatiin Turkuun vuosikymmen ensimmäisen ruotsalaisen käytön jälkeen vuonna 1857. Teoksen menekki lienee ollut vähintään kohtuullinen, sillä parin vuoden kuluttua Lillja otti kirjasta toisen painoksen.
Kirjamuotoisenakin Koipeliini säilytti osan viehätyksestään. Teoksesta onkin otettu uusintapainoksia tasaisin välein, kolmas painos ilmestyi G. W. Wilénin (jolle Lilljan kirjapaino siirtyi 1860-luvulla) kustantamana 1871. Viimeisin on Gummeruksen julkaisu vuodelta 1972. Tänä vuonna Herra Koipeliini ilmestyi Chamin muotoilemassa sarjakuva-albumi muodossa jyväskyläläisen Minervan kustantamana.
Harvoin Suomeen saatuja kuvalaattoja kannatti hyödyntää useampaan kertaan, joten Koipeliinin linnustus päätyi myös Sanomia Turkuun. Niinpä huhtikuussa 1857 Koipeliini kuvitteli perhosten olevan arvokkaita metsäkanalintuja. Alkuperäisessä tarinassa samoin kuvin Töpffer kertoi nykyisinkin tutusta akateemisten ihmisten ongelmasta: biologi oli jo 35-vuotias eikä vieläkään kykenevä perustamaan perhettä, jollei hylkäisi rakkaita luonnontieteitään.
Omassa elämässäänkin Töpffer varmaan pohti näitä kysymyksiä. Geneven yliopiston retoriikan ja kirjallisuuden professuurin hän sai vasta kahdentoista epävarmuuden vuoden jälkeen 1832. Naimisiin hän meni 1823 ja ensimmäinen lapsi syntyi neljä vuotta myöhemmin 1827. Kaikkiaan Töpffer ja hänen vaimonsa Anne-Marie saivat neljä lasta. Töpfferin pelasti niukoilta pätevöitymisen vuosilta hänen Geneveen vaimonsa kanssa perustama, Jean-Jacques Rousseaun kasvatusideologialle perustuva yksityiskoulukoti. Osaltaan yliopistovirka vapautti Töpfferin julkaisemaan sarjakuviakin.
Koipeliini -sarjakuvan julkaisu 150 vuotta sitten jäi yksittäiseksi tapaukseksi suomalaisessa sanomalehti- ja kirjallisuushistoriassa. Painokoneiden kehitys loi sanomalehtiin luontevan paikan sarjakuville 1900-luvun vaihteessa ja laajemmin sarjakuvia suomalaisissa lehdissä alettiin julkaista 1920-luvulla. Vuosikymmenen lopulla Helsingin Sanomiin hankittu Mikki Hiiri ja vuosikymmen myöhemmin alkanut Aku Ankka ovat sittemmin tehneet suomalaisista todellisen sarjakuvakansan, joka ei osaa herätä ilman kahvia ja sanomalehden loppuosaa.
Sanomia Turusta 7.4.1857, sivu 2.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti