Konstantin Vaginov

Privaattidosetin kirjamessuostosten myötä tulin tietoiseksi, että Daniil Harmsilta on suomennettu uusi teos. Mika Rassin suomentama ja valikoima Perinpohjainen tutkimus (Savukeidas 2008) sisälsi myös Jukka Mallisen jälkisanat, joissa kerrottiin Harmsin kaltaisia kirjailijoita olleen Pietarissa/Leningradissa koko joukon. Yksi Mallisen mainitsema oli Konstantin Vaginov.

Nuorena kuolleen Vaginovin (1899-1934) tuotanto jäi Mallisen mukaan pitkään pimentoon. 1980-luvulla tehdyt käännökset nostivat miestä tuntemattomuudesta englannin kielisisessä maailmassa. Vaginov liittyi Harmsin porukoihin (Oberiutteihin) vuonna 1927 ja kirjallinen ilmaisutapa tarttui. Syntyi romaani Pukkilaulu (1928) ja siitä kertova romaani Svistonovin työt ja päivät (1929). Viittaus lauseissa on aivan oikein, Vaginov kirjoitti romaanin romaanista.

Julkaissut kirjailija Vaginov oli jo ennen Oberiutteihin liittymistä. Ryhmän manifestissa mainitaan, että Vaginovin "hengitys kuumentaa tämän maailman esineitä".

Siitä olkoon esimerkkinä kuvan heikosti valaistu patsas ja Vaginovin näkemästään kirjoittama tuokiokuva Pukkilaulun (Козлиная Песнь, englanniksi häveliäämmin Satyr Chorus tai The Tower) ensimmäisen luvun lopusta (suom. rv):

Lokakuun 25. päivän kadulla kaksi hyvin ruokittua nuorta, Kostja Rotikov ja Misha Kotikov nojasivat takorautaiseen kaiteeseen näyttäen toisilleen valoa tulitikuilla.

Entisinä aikoina, hieman myöhempään aikaan yhtä hyvin ruokitut nuoret olisivat olleet omin huulin päristettyjen unkarilaisten tanssien ja masurkkojen pyörteissä. Kuten hyvin tiedetään, entisinä aikoina katu olisi ollut täysin autio aamukolmen jälkeen. Lyhtyjen sammuttua naiset katosivat takapuoltaan keikuttaen iskijöidensä kanssa keskinäisiin tekemisiinsä.

Mutta nyt kello oli yhdeksän. Ainakin entisen kaupungintalon, nykyisen kolmannen luokan elokuvateatterin, kello näytti kymmentä yli yhdeksää. Nuoret eivät olleet vanhaa kaupungintaloa vastapäätä, vaan sillalla alastoman sotilaan ja takapuoli pystyssä olevan hevosen alla. Tai ainakin siltä silloin näytti.

Kuten ymmärtää saattaa, avantgardikot ystävineen eivät tulleet aikanaan ymmärretyiksi. Mikä aarreaitta noiden miekkosten elinpiiri vaikuttaa olleenkaan, ja miten huonosti vielä sitä tunnemme.


***


Konstantin Vaginov syntyi Pietarissa vuonna 1899. Hänen äitinsä oli varakkaan siperialaisen kauppiaan ja maanomistajan tytär, isä poliisimestari oli saksalaista, 1600-luvulla Venäjälle muuttanutta sukua. Konstantinin syntyessä suku käytti vielä Wagenheim -nimeä, se venäläistettiin ensimmäisen maailmansodan aikana.

Isänsä toiveiden mukaisesti Vaginov aloitti lakiopinnot. Sisällissodan tiimellyksissä hän liittyi Puna-armeijaan ja palveli sekä Puolan että Uralin rintamilla. Palveluksesta vapauduttuaan Vaginov jatkoi opintojaan siirtyen taiteiden ja humanististen tieteiden pariin.

Runojen kirjoittamisen Vaginov oli aloittanut jo nuorena. Ensimmäinen kokoelma, Matkoja kaaokseen, ilmestyi vuonna 1921. Seuraavana vuonna 1922 ilmestyi kaksi proosakirjoitusta, Jumalamme Apollon luostari ja Betlehemin tähti. Ensimmäisen romaaninsa Pukkilaulun Vaginov kirjoitti vuosina 1925-1927 (julkaistiin 1928).

Pietarin kirjalliset piirit olivat 1920-luvulla rikkaat. Vaginov kuului vuonna 1921 ammutun runoilija Nikolai Gumiljovin muistoa vaalivaan ryhmään, tuossa ryhmässä Vaginov tapasi tulevan vaimonsa Aleksandra Ivanovna Fedorovan. Pari meni naimisiin 1926, myös Fedorova kirjoitti.

Vaginov kulki myös filosofi, kirjallisuudentutkija Mihail Bahtinin ympärille muotoutuneen intellektuellipiirin tapaamisissa.

Viimein 1927 Vaginov liittyi Daniil Harmsin ympärille muodostuneeseen Oberiutteihin (Oberiu – lyhenne Todellisen Taiteen Yhdistyksestä). Oberiun manifestissa (julkaistu suomeksi Rossin Harms-valikoimassa) Vaginovin kuvataan seuraavasti:

K. VAGINOV, jonka fantasmagoria maailmasta kulkee silmien edessä kuin usvaan ja vapinaan verhottuna. Kuitenkin tämän usvan läpi aistitte asian läheisyyden ja sen lämmön, tunnette ihmisjoukkojen lähestymisen ja puiden huojunnan, ne elävät ja hengittävät omaan tahtiinsa, Vaginovin tahtiin, sillä taiteilija on muovannut ne omin käsin ja kuumentanut ne omalla henkäyksellään.

Muita ryhmään kuuluneita oli Aleksandr Vvedenski, Igor Bahterev, Nikolai Zabolotski ja Boris Levin. Manifesti julisti tekijöiden olevan ”rehellisiä oman taiteensa työläisiä”.

Venäjän proletaarikirjailijoiden assosiaatio RAPP hyökkäsi voimakkaasti Oberiun manifestia vastaan. Loogisuuden hylkääminen, absurdi metodi ei sen mielestä ollut oikeaa aatteellista proletariaatin asian edistämistä. Oberiuttien töitä julkaistiinkin harvakseltaan ja taide levisi pääasiassa performansseina ja näytelmäesityksinä. Eräs huhtikuussa 1930 järjestetty tilaisuus johti siihen, että Oberiuttien suullisetkin esitykset kiellettiin.

Aikaisemmin 1920-luvulla leipäpuu Oberiuteille löytyi lastenkirjallisuuslehti Jozista (Siili). Absurdien ilveilijöiden tekstintuottotapa oli siihen mitä oivallisin.

Vaginov sai tekstejään julki. Vuonna 1929 ilmestyi romaani Svistonovin työt ja päivät, 1931 kertomus Bambotsada ja runokokoelma Kokeita sanojen yhdistelemisestä rytmin avulla.

Mallinen kuvaa Vaginovin teosten henkilöhahmoja oudoiksi ja hassuiksi jäänteiksi menneestä maailmasta, hahmot ovat eksyksissä vallitsevassa neuvostotodellisuudessa.

Tuberkuloosin heikentämä Vaginov jatkoi työtään, mutta viimeiset työt jäivät julkaisematta. Tauti vei miehen 1934. Käsikirjoituksina säästyivät kuitenkin 1932-33 kirjoitetut romaani Harpagoniada ja runokokoelma Äänenkaltaisuus.

Nykyisin Konstantin Vaginovin töitä pidetään osana Pietarin ”modernin laboratorion” parasta perinnettä, kulttikirjallisuutena, joka ollaan Venäjälläkin löytämässä uudelleen. Yhteiskunnan rajut muutokset ja uusiin ’lainalaisuuksiin’ totuttautuminen ovat nostaneet Vaginovin arvoa. Pukkilaulua on verrattu Alfred Dödlinin Berlin Alexanderplatziin.


Vaginovin teoksia ei ole julkaistu suomeksi.


Lisäys 31.10.

Katselin artikkelitietokantoja, josko Vaginovia olisi Suomessa aikakausjulkaisuissa käsitelty tai peräti julkaistu. Artossa oli vain yksi viitetieto, Carl-Johan Ljungberg oli kirjoittanut Horisontiin kaksisivuisen artikkelin Konstantin Vaginov - en rysk Kafka återuppväckt (1995:3, 44-45). Ljungberg esittelee Vaginovia 1990-luvun alkupuolella Saksassa julkaistun Konstantin Waginow Werke -teossarjan perusteella.