1990-luvulla pohdittiin runsaasti mitä vaikutuksia internetillä julkaisualustana voisi olla kritiikille. Ensimmäinen ja ilmeisin oli tilan riittävyys, sähköinen todellisuus antaisi mahdollisuuden kirjoittaa niin paljon kuin on sanottavaa. Paperijulkaisujen rajalliset merkkimäärät eivät ohjaisi kriitikon sanottavaa. Myöskään ei olisi pakko läyrytä ylimääräisiä tyhjän tilan peitoksi.
Paljon puhuttu mahdollisuus oli kirjoittaa kritiikit hypertekstinä. Siis sellaisena kirjoituksena, jossa lukija jostakin termistä tai tekijästä kiinnostuttuaan yhdellä hiiren klikkauksella saattoi lisätietoa saada. Tämähän on tuttua ja arkea, tosin useimmat luottavat siihen, että ihmiset osaavat googlata ja jättävät linkitykset tekemättä.
Loppujen lopuksi ei paljoa tainnut muuttua. Luettavan ja ymmärrettävän tekstin vuosituhansien aikana muotoutuneet ja hioutuneet kaavat eivät ole juurikaan muuttuneet siirryttäessä alustalta toiselle.
Pelkästään internetissä saatavilla olevia kirjakritiikkejä (meidän blogaajien lisäksi) julkaisee aika harva. Kiiltomadon kirjoittajat ovat hyvin sisäistäneet mainitun ensimmäisen mahdollisuuden.
Sanomalehtien nettiversioissa julkaistavat kritiikit ovat yleensä samoja kuin paperilehdessä, tehty siis vanhan alustan ehdoin. Joskus nettilehdessä olevat kirjoitukset ovat jopa lyhennelmiä varsinaisessa lehdessä olleista.
Aikakaus- ja kulttuurilehdille netti tarjoaa mahdollisuuden julkaista suuriakin aineistoja, jotka eivät varsinaiseen lehteen mahdu. Esimerkiksi viime vuoden viimeisessä Kaltiossa Kari Sallamaa listaa lisäyksiä Marjut Paulaharjun Oulu. Kirjailijan kaupunki -teokseen (SKS 2009). Paperilehdessä niitä on sivun verran, ja sitten kerrotaan netistä löytyvät lisää.
Näihin muisteloihin ja luennointiin heräsin vierailtuani Keskisuomalaisen kulttuurisivuilla kirjakritiikkejä lukemassa. Hannu Waaralan sana on usein kohdallaan.
Kirjakritiikit ovat nettilehdessä yhtenä listauksena pidemmältä ajalta.
Se listaus hämmensi: Pekka Jäntti - Houdinin uni, Hannu Mäkelä - Mikä sanomatta jää, Harry Salmenniemi - Texas, sakset, Niilo Rauhla - Sana koskettaa sanaa jne.
Kyse ei ollut siis arvosteltujen kirjojen luettelosta vaan kritiikkien luettelosta. Lähes systemaattisesti kaikki arviot oli nimetty kirjailijan ja kirjan mukaan. Täytyy myöntää, itsekin olen samaa tapaa käyttänyt, kun en ole otsikkoa keksinyt tai kyse on ollut vanhemmasta klassikosta.
Kysehän on tietysti hakukoneoptimoinnista. Kritiikkiportista (sanomalehtikritiikkejä kokoava sivusto) näin tavan olevan käytössä myös toisessa saman konsernin lehdessä Savon Sanomissa. Itseasiassa samoja kirjoituksia molemmat julkaisevat.
Kaipaisin arvioille oikeita otsikoita. Usein niissä jopa yhdellä sanalla tiivistyy kriitikon tärkein sanottava. Jos muutos oli pakko tehdä, niin olisi siihen mallia Kiiltomadosta katsottu.
Kirjailijan ja kirjan nimellä otsikointi palvelee lähinnä edellä mainittuja lisätiedon etsijöitä. Ja osoittaa, ettei oman tuotteen laatuun ja merkitykseen luoteta. Jotenkin verkko-osoitekin siihen viittaa "ksml.fi/viihde/kirjat".
* Keskisuomalainen - Kirja-arviot
* Kiiltomato
* Kritiikkiportti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti