Marraskuun alussa Suomessa ensi-iltaan tuleva Steven Spielbergin Tintti 3D-elokuva heijastuu kirjamarkkinoillekin. Tiedossa ei ole mitä kaikkea oheistuotteita elokuvan myötä tulee, mutta näinä päivinä kirjakauppoihin on tullut/tulee yhteisnide Yksisarvisen salaisuus/Rakham Punaisen aarre (Otava 2011).
Spielbergin uudella performance capture -hahmoanimaatiotekniikalla toteutettu elokuva perustuu juuri näiden kahden sarjakuva-albumin tarinaan. Kiinnostunut ostava yleisö voi siis vertailla tarinan sujuvuutta eri taidemuodoissa.
Suomen Kuvalehden Kalle Kinnunen on ainakin tykännyt elokuvasta, hehkuttaa sitä arviossaan.
Uusi yhteisnide on kovakantinen ja kooltaan aikaisemmin julkaistuja Tintti-albumeja pienempi. Tarinoissa on vanhat tutut Heikki ja Soile Kaukorannan suomennokset.
Maailmalla on aikaisemmin julkaistu Tintin seikkailuja tupla- ja triplaniteinä. Näistä jälkimmäistä muita pienemmässä sivukoossa.
Suomessa on julkaistu aikaisemmin kaksi tuplanidettä. 1990-luvun lopulla Otava aloitti Tuplatintti-kirjasarjan julkaisemisen, mutta se jäi vain kaksiosaiseksi. Vuonna 1997 ilmestyi Faaraon sikarit/Sininen lootus ja Särkynyt korva/Seikkailu Punaisella merellä yhdistelmät. Edellinen toimii mainiosti, sillä tarina jatkuu saumattomasti osasta toiseen. Jälkimmäisen tuplan albumeilla ei ole näkyvää yhteyttä toisiinsa.
Yksisarvisen salaisuus -tarina esitteli Tintti-sarjakuvan suomalaisille 1950-luvun puolivälissä. Ilmari Turjan päätoimittama Uusi Kuvalehti aloitti vuoden 1955 alusta julkaisemaan Tim-seikkailua 'Sarvipään' salaisuus. Sarjaa julkaistiin mustavalkoisena, ja se siirtyi päälehdestä loppuvuodesta lehden uuteen liitteeseen, Uuteen radiolehteen.
Timin seikkailua jatkettiin alkuvuoteen 1956 saakka, ja Yksisarvisen salaisuuden loppuun saakka. Vielä tuolloin suomalaisille lukijoille jäi arvoitukseksi miten ritari Karvanaaman (Rakham Punaisen) aarten etsinnässä kävi, vaikka viimeinen ruutu lupailikin "monia seikkailuja".
Spielbergin elokuvassa ei tiettävästi aarteenetsintä jää kesken, eikä ainakaan tässä uudessa yhteisniteessä.
2 kommenttia:
Miksihän Hergé mahtoi näitä "diptyykkejä" piirrellä? Säästyi vaivaa kun saattoi jatkaa samaa juonta toistamiseen?
Niin, lähes kaikki Tintin seikkailuthan ilmestyivät ensin jatkosarjoina lehdissä. Raadollisesti ajatellen tarinaa seuraamaan alkaneet haluttiin pitää mahdollisimman pitkään lehtien tilaajina...
Ehkä kyse on kuitenkin Hergén ajan mittaan kasvaneesta perfektionismista taustojen ja asioiden oikeellisuuden tarkistamisesta. Samaa taustatyötä pystyi hyödyntämään enemmän, kun seikkailun mitoitti kahden albumin mittaiseksi.
Julkaisutahtihan hidastui huomattavasti 1960-luvulla, kun Hergé jälleen palasi yhden albumin mittaisiin kokonaisuuksiin.
Lähetä kommentti