Redin vaikeudet

Kauppakeskus Redin tilannetta on puitu julkisuudessa kiivaasti. Ihmisiä ei siellä liiku ja tee ostoksia tarpeeksi. Eräässä kolumnissa koko hanketta pidettiin onnettomien tähtien alla syntyneenä. Yksittäisen ihmisen valituksen vuoksi hanke viivästyi, ja eräälle nosturikuskille piti maksaa peräti 4200 euron kuukausipalkkaa.

Torninosturinkuljettajien keskipalkka on koko maassa Oikotien tietojen mukaan 3775 euroa kuukaudessa. Pääkaupunkiseudulla palkat ovat yleensä muuta maata hieman korkeampia, joten 4200 tuntuu vallitseviin oloihin normaalilta.

Vai tuntuiko se vain kolumnistista suurelta omaan palkkaan verrattuna?

Palkoista puhuminen on Redin ja muiden kauppakeskusten kannalta olennainen kysymys. Jos ihmisillä ei ole rahaa kuluttamiseen, niin mihin erityisiä keskuksia edes tarvitaan?

Taannoin Seuran haastattelussa Juha Siltala totesi, että työtä on halvennettu liikaa. Siitä johtuu pitkittynyt lama ja nousukauden jääminen lyhyeksi tussahdukseksi.

Raha tuottaa hyvinvointia ainoastaan silloin kuin se kiertää.

Sulavat jäätiköt

Luin uudelleen Risto Isomäen romaaniin perustuvan sarjakuvan Sarasvatin hiekkaa (2008). Sarjakuva kuvittaa hyvin sitä mitä jäätiköille tapahtuu ilmaston lämmetessä. Ne eivät sula pikkuhiljaa, vaan saattavat rytinällä liukua meriin.

Suomessa melkein kaikkialla näemme jääkauden jälkiä. On tuntureita, soraharjuja ja siirtolohkareita mitä kummallisimmissa paikoissa. Etenkin Pohjanmaalla kolme kilometrisen jäätikön alla painunut maa nousee edelleen melkein nähtävissä olevaa vauhtia.

Silti jään katoamisesta ei ole ollut kiistatonta teoriaa. 1980-luvun alussa Spede Pasasen rahoittamana eräs asiaa pohtinut kansanmies vei ison jääkuution Lappiin tunturin huipulle. Yhdessä kesässä se ei juurikan sulanut.

Miten siis kolme kilometrinen jää olisi kadonnut niin nopeasti kuin se katosi? Spede suunnitteli aiheesta televisiodokumenttia, mutta MTV ei siitä ollut kiinnostunut. Selitykseksi oli tarjolla liian huimia teorioita. Että maailman meret olisivat nousseet parin sadan metrin korkeuteen ilmaan ja niiden alla olisi tullut huomattavan lämmintä.

Isomäen esittelemät teoriat jäiden liukumisesta meriin ovat paljon uskottavampia. Ilmastomuutos ei aina ole hidasta, melkein näkymätöntä muutosta. Jossakin vaiheessa on luultavasti luvassa isoa ryskettä.

Kvaakissa

Mamoudin ongelmat

Emilio Palma 40 vuotta

Ville Ranta tuskailee blogissaan 40-vuotispäiviään. Alkuvuodesta 40 vuotta täytti Emilio Palma, jonka maailma muistaa synnyinpaikastaan. Palma oli ensimmäinen Etelänapamantereella syntynyt ihminen. Guinnessin ennätyskirjan toimituksessa häntä oli pohdittu laajemminkin, ja oli päädytty siihen, että Palma on ainoa nimeltä tunnettu ihminen, joka on syntynyt millään maapallon mantereella todistetusti ensimmäisenä.

En tiedä millaisesta neljänkympin kriisistä Palma on kärsinyt. Tai miten hän on elämänsä eri vaiheissa suhtautunut saamaansa huomioon. Joka tapauksessa hän ei voi sattuneesta syyttää yksin vanhempiaan. Argentiina halusi 1970-luvulla ja 1980-luvun alussa laajentua. Palman synnyinpaikka oli sovittu maan hallituksessa, jossa ajateltiin maa-aluevaatimusten menevän paremmin läpi kansainvälisissä oikeusistuimissa jos argentiinalaisia olisi syntynyt vaaditulla alueella.

Sotilasjuntan innovointi ei tuottanut toivottua tulosta, vaikka chileläiset matkivat ideaa. Nykyisin Etelänapamantereella tiedetään syntyneen ainakin parikymmentä ihmistä. Myös Palman pikkuveli syntyi samassa paikassa.

Päinvastoin. Mikäli Palma haluaisi muuttaa Isoon-Britanniaan, niin kansalalaisuuspaperit odottaisivat häntä valmiina. Britit ovat esittäneet vaatimuksia samasta alueesta, ja Lontoon näkökulmasta mies on syntynyt brittiläisellä maaperällä.

Ikuinen pikkolopoika 80 vuotta

Pikon ja Fantasion uusien seikkailujen viimeisin osa vuonna 1938 perustetun Spirou-lehden tasavuotisia juhlistava. Huhtikuussa tuli kuluneeksi 80 vuotta hahmon ja lehden synnystä. Ikuinen pikkolopoika ja muita tarinoita sisältää lyhyempiä tarinoita toimituksesta ja vaihtoehtoisista tulevaisuuksista. Tehdäänpä melkoinen aikamatkakin Sieninevan kreivin sukulaispojan Tiituksen kehittelemällä laitteella.

Sankareita tuntevalle tarinat tarjoavat joitakin oivalluksia vuosien mittaan luetusta ja koetusta. Alleviivatusti useampaan kertaan muistetaan hahmon olevan Dupuisin omaisuutta, ja siksipä Pikon täytyy kerta toisensa jälkeen pukeutua pikkolon asuun.

Pikon kehittänyt ranskalainen Robert Veltier (1909-1991) joutui luopumaan kehittämänsä hahmon oikeuksista epäreiluilta vaikuttavissa olosuhteissa. Veltier haavoittui 1940, ja vaikka puoliso Davine (Blanche Dumoulin) jatkoi sarjakuvan tekemistä, niin 1943 päädyttiin oikeuksien kauppaan. Lisäksi Veltier asui Pariisissa ja kustantaja oli brysseliläinen. Lisäksi sota-ajan olosuhteissa piirrosten saaminen ajoissa painoon ei ollut varmaa.

Pikkolopuku Pikolle tuli Veltieriltä. Hän oli 16-vuotiaana ollut Lontoossa Ritz Charltonissa hissipoikana.

Ikuisessa pikkolopojassa ei käydä läpi hahmon historiaa, mutta sen painolasti on hahmon harteilla lähes koko ajan. Sinänsä mukava, että kustantajalla on itseironinen asenne "sopimusteknisiä" asioita kohtaan. Vitsaillaan siitäkin, että ei me Euroopassa kuitenkaan olla yhtä pahoja kuin Amerikassa.