Proudhonin paluu

Uusimmassa Le Monde diplomatique -pokkarissa (X) nostetaan esille "anarkismin isä" Pierre-Joseph Proudhon (1809-1865). Ensin ajattelin ranskalaisten muistavan hyljeksittyä ja vastustuksen vuoksi muistettua talousajattelijaa vain miehen 200-vuotissyntymäjuhlan vuoksi. Edward Casteltonin artikkeli todistaa toista. Proudhonin ajatukset ja teot ovat mitä ajankohtaisimpia.

Proudhon muistetaan yleensä vain iskulauseesta "omaisuus on varkautta" ja Karl Marxin häneen osoittamasta vyörytyksestä. Proudhon ja Marx tekivät yhteistyötä 1840-luvun alkupuolella, mutta välit rikkoutuivat jo ennen Marxin kuuluisuuteen nousua. Proudhonin 1840 esittelemä 'lisäarvon' käsite taisi Marxille kuitenkin olla mieleen.

Vastakaikua Proudhonin ajatukset saivat, sillä 1848 hänet valittiin kansanedustajaksi vallankumouksen jälkeen perustettuun parlamenttiin.

Anarkismi ja anarkosyndakalismi olivat 1800-luvulla varteen otettavia poliittisia suuntauksia. Aatteiden välisessä kamppailussa elintilasta ne kuitenkin 1900-luvulle tultaessa olivat menettäneet mahdollisuutensa. Erinäiset pommikampanjat olivat vieneet äänestäjien kannatuksen, ja porvarillinen leiri ei antanut kenenkään unohtaa näitä virhearvioita.

Vieläpä niin myöhään kuin 1990-luvulla Jyväskylän yliopistolla toiminut anarkistinen solu huijattiin hakemaan toiminta-avustusta ylioppilaskunnalta. Anomus hylättiin suurieleisesti: ylioppilaskunta ei voi tukea sellaisia, jotka vastustavat laillisten järjestöjen, kuten ylioppilaskunnan, olemassaoloa.

Marxin parahdukset Proudhonia vastaan on suomennettu, mutta yhtään kirjaa Proudhonilta ei ole suomennettu. Maailmalla 1909 Proudhon oli vielä juhlittu sankari, jonka satavuotismuiston kunniaksi pystytettiin patsaita. Mutta ei enää 2009.

Proudhon oli vakuuttunut, että omaisuuden tasaisemman jakautumisen varmistaminen olisi yhteiskunnan tärkeimpiä tehtäviä. Hän asetti sen jopa poliittisen edustuksen edelle. Kansanedustajana ollessaan hän havaitsi juovan valittujen ja äänestäjien välillä. Proudhonin mielestä valituiksi tuli niitä, jotka kaikkein huonoiten tunsivat maan tilan.

Kiinnostavin Casteltonin esiinnostama Proudhonin ajatuksista on tavaran arvon mittaaminen. Proudhonin mukaan arvon tulisi määrittyä sen "hyödyllisyyden", todellisten ja konkreettisten yhteiskunnallisten vaikutusten mukaan. Aikalais- ja monet nykyekonomistit pitävät tärkeimpänä sitä, että vaihto, markkinat määrittelevät kauppahinnat. Arvo perustuisi tehtyihin sopimuksiin.

Proudhonin ajattelun käytännön toteuttaminen törmäsi omaisuuden koskemattomuuteen. Tasapuolista vaihtoa ei voitu järjestää, koska omaisuus oli keskittynyt omistajien, koroillaeläjien ja kapitalistien käsiin. Miten edes hieman saada oikeudenmukaisuutta tällaiseen maailmaan?

Parlamentin taloustoimikunnan jäsenenä Proudhon ehdotti kansanpankin perustamista. Pankkitoiminnan tavoitteena ei olisi voiton tuottaminen omistajille, vaan tallettajien ja lainanottajien parhaimman ajattelu. Yksi Proudhonin vaatimuksista oli korkokannan alentaminen, kohtuullistaminen myös pienasiakkaille.

Voitte arvata millaisen vastaanoton ranskalaisessa porvarillisessa lehdistössä ajatus sai. Aivan samanlaisen kuin Paavo Arhinmäen hiljan.

Proudhon pettyi, ja joutui samaan aikaan muun kirjoittelunsa vuoksi linnaan. Vankilasta hän sai seurata miten Ranska muuttui taas keisarikunnaksi. Yksityiset yritykset kahmivat valtavia voittoja yhteiskunnan infrastruktuurien rakentamisella ja hoitamisella. Vapauduttuaan 1852 kehoitti työväkeä jättäytymään kokonaan poliittisesta toiminnasta. Voimavarat kannattaisi yhdistää osuuskuntien ja muiden keskinäisten yritysten luontiin. Mutualismi oli aatteen nimenä.

Sellaistakin taitaa nyt tapahtua. Osuustoiminnassa on Erkki Tuomiojakin ulospääsyn mahdollisuuden nähnyt. Hänhän ehdotti taannoin perustetun S-Pankin kehittämistä jäsenistön, bonuskorttilaisten, äänellä kansanpankiksi. Sellainenkin mahdollisuus on, aina ei valtiota ja hallitusta tarvita.

Puista kasvavat Hupisaarilla

Oulun taiteiden yöksi pystytin oman, epävirallisen näyttelyn Hupisaarille. Liuskat pysyivät paikoillaan paremmin kuin oletin, vain muutamat vilkkaimmilta reiteiltä oli revitty alas. Osa oli jopa kiinnitetty takaisin paikoilleen. Tällaista hentoista ja helposti tuhottavaakin taidetta osataan arvostaa, vaikka julkisen taiteen ilkivallasta on paljon viime aikoina uutisoitu.

Näyttelystä kuvasin ja koostin julkaisun Puista kasvavat.

Viime sunnuntaina kävin keräämässä näyttelyn pois. Viimehetket ikuistin näihin kuviin.

Oulun Muusajuhlat 2009

Tiistaina alkoivat Huutomerkki ry:n järjestämät Muusajuhlat. Jo kuudennet. Tänä vuonna sanataiteelle omistetut juhlat ovat kuusipäiväiset, ensimmäisten päivien ohjelmaan on kuulunut runo päivän muusalle Yle Radio Oulussa (klo 9:30) ja runoiltamien järjestäminen naapurikunnissa. Tiistaina Muusa-klubi oli Hailuodossa, eilen Oulunsalossa, lauantaiksi kiertue päätyy Ouluun 45 Specialiin.

Alkujaan ohjelmiston mukaan Oulun Muusa-klubi olisi ollut Lupilla, mutta yllättävän ravintoloitsijaa kohdanneen konkurssin vuoksi paikaksi on siis muuttunut 45.

Paljon tilaisuuksia järjestetään Oulun kaupunginkirjastolla. Eilen kirjaston kirjallisessa illassa oli Maria Peura, lauantaina kirjastolla rock-lyriikoistaan kertoo 30-vuotista levytysuraansa juhliva Tuomari Nurmio. Samana iltana Nurmio esiintyy Kuuska-Folkissa Kuusisaaren paviljongilla yhdessä Tohtori Eskolan kanssa.

Kun on kyse sanoista, niin on luontevaa, että juhlilla julkistetaan kirjoja. Tiistaina Hailuodossa julkituotiin Juha Kulmalan Emme ole dodo (Savukeidas 2009). Lauantaina klo 16 Cafe Saarassa on Pauliina Vanhatalon Gallupin (Tammi 2009) kirjanjulkistamistilaisuus. Tänään klo 18 julkistetaan Kaupassa Mari Ahokoivun sarjakuva Löydä minut tästä kaupungista (Asema 2009).

Joitakin Ahokoivun originaaleja tästä teoksesta on esillä Pikisaaressa Tiuku & Tiima kaupan näyttelytilassa Minäkin kävin Steiner-koulun -näyttelyssä (Pikisaarentie 13).

Mikäli Muusaradion lähetykset ovat menneet ohi, runot ovat luettavissa Yle Oulun nettisivuilta.



* Muusajuhlien ohjelma 2009

* Tuomo Heikkinen: Kleio
* Paavo J. Heinonen: Polyhymnialle
* Jouko Saksio: Kalliope, Opatar
* Miki Liukkonen: Euterpe
* Jukka Tervo: Ensimmäinen opettaja

Audi, yhdistävä tekijä

Blogostaniassa ei ole vähään aikaan ollut yhteistä, laajasti kommentoitua puheenaihetta. Eilen sellaisen antoi Audin myyntijohtaja Esko Kiesi vertaamalla kauppatavaraansa naiseen Anna -lehden erikoishaastattelussa. Monet mediat uutisoivat Kiesin kertomaa, ja uutiskommentointi on ollut runsasta ja moni on äitynyt ärtymystään blogissaankin purkamaan.

Kai-Ari Lundell Enkeliporsas -blogissaan pitää Kiesiä rohkeana. Ellei peräti hullunrohkeana. Naisethan ryhtyvät vielä boikotoimaan koko autoa.

Hämeen Sanomille blogaava Susanna Hietanen todistaa Lundellin arvelut: "Ikinä, ikinä, ikinä EN osta Audia!" Ja varmemmaksi vakuudeksi vielä "eikä miehenikään".

Reportteri Jarno Forssell toteaa Kiesin olleen asiaton, ja lunastaneen vertailuillaan paikkansa maineen Hall of Shamessa. Vaihdelaatikossa ollaan pahoillaan lausunnosta ja muistutetaan useimpien suomalaisten miesten osaavan arvostaa naisia.

Field of Poppiesin Mikaela ihmettelee, mistä näitä kusipäitä sikiää?

Kiesin kuva naisista on kamala, kieroja, manipuloivia naisia jotka ovat käyttökelvotonta kamaa varmaan yli 30-vuotiaina ja ilman korkokenkiä täysin "lässähtäneitä". Lisäksi nainen joka ei siivoa, silitä ja hemmottele miestään "koska sitä varten nainen on ja on siinä parhaimmillaan", ei nyt vaan ole nainen vaan suhteensa tuhoava ihme. Naiset eivät pärjää johtoasemassa koska ajattelevat tunteella.

Anteeksi nyt vaan mutta mieluummin haluaisin tunteella ajattelevan johtajan kuin johtajan joka ajattelee "sillä toisella päällä"...

Project Maman Mama kyselee puolestaan, että onko Kiesin "tallissa" vielä vaimon paikka vapaana? Leikillään Mama sinne haluaa, lopuksi todeten "pidä kiesis".

Mutta mikä on Kiesin avautumisen taustalla? Halo Efekti kaivaa faktaa: "pörssitiedotteen mukaan auto- ja konekaupassa VV-Auton myynti laski heinäkuussa 39,8 % edelliseen vuoteen verrattuna". Samalla käytetään tilaisuutta hyväksi ja muistellaan Audin vanhaa mainetta "Saksan mossena". Lisäksi Halo Efektin kirjoitus muistuttaa, että Audi kuuluu Kesko-konsernin myyntituotteisiin.

Ristipissareissa ihmetellään Annan päätoimittajan motiiveja. "Mitähän sun päässäs liikkui?! ... Jopa meikäläinen äijänä paheksuu suuresti tuota tekstin pätkää. Nyt eletään 2000-lukua, jota myös tasa-arvon vuosituhanneksi kutsutaan."

Jos nainen on kuin Audi, niin moniko ovinen? Tätä Kiesiltä kysytään Sylttytehtaalla.

Myös Päivän pannussa ollaan kiinnostuneita naisen ja Audin tarkemmista yhteyksistä. Kirjoittaja Riku Riemu arvelee yhteyksiä hyvinkin olevan. Tosin ei niitä Kiesin esittämiä:

Audilla on PMS ja kuukautiset, se oikuttelee, eikä sen käyttäytymisestä löydy mitään logiikkaa. Muotoilukin on usein, kuin venäläisellä maastoautolla. Ja mikä tärkeintä, se saatana vie kaikki rahat, eikä anna riittävästi vastinetta!

Gaddafi, Kitti ja alkuperäiskansat

Tänään 1969 Muammar Gaddafi upseerikollegoidensa kanssa teki verettömän vallankumouksen Libyassa. Vanha kuningas Idris I (1890-1983) oli matkustanut Turkkiin hoitamaan heikentynyttä terveyttään ja Gaddafi käytti tilannetta hyväkseen. Idris luopui kruunustaan ja Libyasta tuli seuraavana päivänä tasavalta.

Beduiinisukuun syntyneen Gaddafin tarkkaa syntymävuotta ei tiedetä. Noin 1942 sen arvellaan olevan. Syntymäpäivä sen sijaan on tarkkaan tiedossa, 7. kesäkuuta.

Gaddafi on tarkka taustastaan. Hän asuu aina teltassa, myös maailmalla valtiovierailuilla käydessä majapaikkakana on perinteinen teltta.

Sen sijaan berbeeriksi Gaddafi ei halua tulla tituleeratuksi. Saharan alkueen alkuperäiskansaa ja sen kieliä Gaddafi pitää kolonialismin luomuksina, ja siten toivottavasti katoavina ilmiöinä. Gaddafi on arabi, kuten kaikki berbeeritkin. Vuosisatainen siirtomaapolitiikka on eristänyt beduiiniheimot toisistaan ja siten niille on syntynyt outoja murteita ja kamelinhoitoon liittyviä tapoja.

Libya valtiona on yhdistelmä kolmesta muinaisesta valtiosta. Idris I oli Kyrenajan emiiri, hänen asemansa vahvistettiin Lontoossa 1920, ja ennen maan itsenäistymistä siihen liitettiin myös Välimeren rannikolla ollut Tripolitania ja sisämaan aavikkoinen Fezzan.

Siirtomaaherrojen vielä viimetöinään tekemät rajanvedot vaikuttavat edelleen Libyan lisäksi lähes kaikkialla Afrikassa. Viime vuonna Italia maksoi Libyalle korvauksia oman valtakautensa tuottamista ongelmista (sai vastikkeeksi öljysopimuksia, joten aivan pyyteetön ei teko ollut).

Gaddafi on panarabi. 1970-luvun alussa Gaddafin haaveena oli yksi arabivaltio, Libya sopikin liittovaltioiden perustamisesta ensin Egyptin ja Syyrian kanssa, sitten Tunisian. Libyan joukot myös valtasivat Tsadin 1973. Valtioliitot eivät kestäneet, mutta joukot eteläisestä naapurista poistuivat vasta 1990-luvulla.

Gaddafin ajatukset berbeerien alkuperäiskansan synnystä olisivat ehkä sovellettavissa Suomeen/Pohjoismaihinkin. Saamelaisten alkuperäiskansastatuksen vahvistamisen vahvin kriitikko on viime vuodet ollut Jouni Kitti, joka (pohjoisen) lehtien yleisönosastokirjoituksissaan tituleeraa itseään "entiseksi saamelaispoliitikoksi". "Entinen" on kirjoittelun määrän perusteella vahvaa liioittelua.

Eiliseen Kalevaan (31.8.) Kitin oli innoittanut kirjoittamaan presidentti Halosen vierailu Sevettijärvellä kolttien luona. Halonen oli toivonut ILO:n alkuperäiskansoja koskevan yleissopimuksen mahdollisimman nopeaa ratifiointia.

Sellaista ei ole näköpiirissä. Kitin mielestä sitä ei pitäisi hyväksyä ennen kuin saamelaisten, ns. lappalaisten ja pohjoisen muun väestön väliset suhteet ensin ratkotaan kaikkia osapuolia tyydyttävällä tavalla. Kitti vetoaa muun muassa uusimpiin historiantutkimuksiin.

Jos katsotaan saamelaisten historiaa Gaddafin käyttämien tyylikkäiden aurinkolasien läpi, niin voidaan perustellusti sanoa saamelaisten olevan kolonialismin synnyttämä (tai ainakin säilyttämä) kansa. Saamelaisilla on keskiajalta lähtien ollut kansainvälisin sopimuksin turvattuja erioikeuksia ja -velvollisuuksia. Niitä vahvistettiin vielä niinkin myöhään kuin 1751 (Lappekodisillen). Kun talonpoikia sidottiin turpeeseen, saamelaisilta edellytettiin paimentolaisuuden säilyttämistä. Jos luopui liikkuvasta elämäntavasta, menetti oikeutensa.

Kyse oli saamelaisten kyvystä liikkua ja kuljettaa tavaraa pohjoisen tiettömissä erämaissa. 1600-luvulla ehdotettiin jopa muiden kuin porosaamelaisten siirtämistä reservaatteihin.

En kuitenkaan katsoisi Gaddafin tapaan, että syntynyt kansa ja kulttuuri olisi kolonialismin jäänteiden tuhoamisen nimissä vaiennettava, unohdettava ja tuhottava. Kyse on ihmisistä ja heidän yhteisöstään. Heille on annettava mahdollisuus elää omaa kulttuuriaan kehittäen, omista lähtökohdistaan. Vaikka ne juuret olisivatkin menneisyyden ahneudessa ja vallanhimossa.



(kuvat Putinin ja Gaddafin tapaamisesta Moskovassa 16.4.2008)