Verkkolehti Kaiku

Meidän viereisen S-Marketin ulkomainostolppaan jo joku aika sitten ilmestyi juliste, jossa mainostettiin Kaiku -lehteä. Osuuskaupanhoitaja on ollut höveli ja antanut ihmisten liimata ilmoituksiaan ja julisteitaan korkeuksiin nousevan betonipylvään alaosaan. Siitä on ollut mukava Tuiran tapahtumia seurailla. Onpa kaupungin nuorisotoimikin epävirallista ilmoituspaikkaa hyväkseen käyttänyt.

Kaiun julistetta katsellessa on mieleen tullut väistämättä Uusi Suomi, joskaan juliste ei ihan yhtä suurisuuntaiseen viittaa. Uusi Suomihan kuopattiin takavuosina ja perijämiljonääri herätti sen uudelleen henkiin verkossa.

Kaiku oli takavuosina yksi Oulun suurista lehdistä. 1877 perustettu porvarillinen ilmestyi vuoteen 1949. Uuden Kaiun perustajien onneksi vanhan kaiman lopettamisesta on sen verran kauan, ettei tarvitse olla perijämiljonääri lunastaakseen nimen käyttöönsä.

Oulun lehdistöhistoria on poikkeuksellinen. Kokoomuksen Kaiku tai keskustan Liitto eivät lehtikilpailussa nousseet maakunnan ykköslehdeksi. Liittokin on jo kuopattu lehti, lama vei sen 1993.

Ei-sosialistien äänenkannattajaksi nousi liberaalien Kaleva. Niinpä lehdellä on muita maakuntalehtiä vakuuttavampi mahdollisuus sanoa olevansa "puolueeton". Liberaalien viimeinen kansanedustaja oli Kalevan toimittaja Tuulikki Ukkola (nyk. kok.).

Uuteen verkkolehti Kaikuun sain tutustuttua vasta eilen. Lehteä tekevät Oulun ammattikorkean opiskelijat, neljä toimittajan alkua ja yksi graafikon. Kaiku on määräaikainen projekti, joka on päättyy marraskuun lopussa.

Taustalla on opintoihin liittyvä pakollinen harjoittelu. Kaikille ei tahdo mitenkään riittää harjoittelupaikkoja palkattakaan. Media-alan toimijoita Oulussa ja maakunnassa on perin vähän.

Tekemällä oman lehden saa samalla kokeilla omia siipiään niiden koko laveudelta. Se on erinomaista harjoittelua.

Näkyvyyden saaminen verkossa alkaa olla jo hankalaa. Onneksi naapurin osuuskaupanhoitaja on paikalliselle ilmoittelulle myönteinen, muutoin tuskin olisin lehteä ainakaan sen ilmestymisaikana löytänyt.

Ensimmäisessä pääkirjoituksessa lausuttuun yhdyn, ja toivon ajattelun laajemmallekin leviävän:

Klikkausjournalismi on journalismia, jossa toimittaja keinoja kaihtamatta tekee otsikoistaan sellaisia, että lukija niihin tarttuu. Taustalla puhuu tietysti raha, kuinkas muutenkaan. Verkossa lukijoiden määrää lasketaan klikkausten määrällä ja mainostajat haluavat mainostaa verkkosivustoilla, joilla on lukijoita. Tyyli on kuitenkin lukijan kannalta rasittava. Vai miltä näyttäisi, jos sanomalehden etusivulla lukisi ”katso sivulta kaksikymmentä, onko Halosen kannatus pysynyt ennallaan”?

* Verkkolehti Kaiku

Seuraava blogi >>

Useimmissa Bloggerin blogeissa on ylänavigaatiopalkki, niin kuin tässäkin. Palkin avulla voi tehdä hakuja, ilmoittaa sivuston ylläpitäjille kyseenalaisesta sisällöstä tai siirtyä seuraavaan blogiin. Sisäänkirjautuneille on tarjolla muutama oikotie oman blongin hallintaan.

Toissa päivään saakka seuraava blogi -painike saattoi johtaa minne päin maailmaa tahansa. Yleensä päätyi blogeihin, jotka olivat juuri päivittyneet. Alati uteliaasti ja ihmetellen silloin tällöin katselin mitä maailmalla kirjoitellaan.

Useimmiten nousi eteen kielimuuri, kiinnostavilta näyttävistä saattoi kuitenkin jonkin aavistuksen sisällöstä saada Googlen Kääntäjällä. Kuvablogeissa ei kieli tuottanut ongelmaa. Erästä maailman lentokenttiä kuvaavaa blogaajaa seurasin jonkin aikaa kunnes hänen kirjoitusalustansa katosi.

Tavallinen tiistai -projektini neljäs tiistai (26.5.2009) oli kansainvälinen päivä: juuri seuraava blogi -painikkeen avulla vaeltelin ympäri maailman. Suomalaiseten kanssa samanlaisista asioista niin Etelä-Amerikassa kuin Kaukoidässä tunnuttiin kirjoitettavan.

Viime aikoina painike ei ole toiminut uteliaisuuden tyydyttäjänä. Muutamat Internetin vimpaimia ja härpäkkeitä kauppaavat blogit olivat selvitelleet bloggerin koodin ja lähes joka kerta painikkeen takaa ilmestyi samaiset vimpain- ja härpäkekauppiaat.

Eilen kokeillessa painikkeen takana olikin suomalainen blogi. Kas, sattuipa kerrankin, ajattelin. Painoin uudestaan. Taas tuli suomalainen, Helkama Raisu 83 mopoblogi. Kolmas, neljäs ja viideskin olivat suomalaisia. Aina vaan suomalaisia, suomenkielisiä, ei filippiinojen tagalogiksi kirjoittamia lain.

Blogger on siis muuttanut systeemejään. Kokeilin Yhdysvaltain länirannikon aika-asetuksille jättämääni broken laminated glass -blogissa samaa. Siellä painikkeen takana oli englannin kielisiä.

Johtopäätöksenä siis voi esittää, että oman maan ja kielialueen blogeja painikkeen takaa jatkossa tulee luettaviksi.

Illalla kokeilen uudelleen. Ensimmäisenä on Sokeripala, jossa Miina Supinen naputtaa "savu päästä nousten". Seuraavana Itäiset tildaajat, jossa on aloitettu joulukoristevaihto.

Skräppäys- ja neuleblogeja riittää: Minnan näperryksiä on myös jouluaiheiden parissa. Riituli on laittanut maanantaina ajastetun postauksen joulukorttiaskarteluista.
Kolmen lapsen kotiäiti Iippa on pitänyt taukoa blogauksesta, lokakuun viimeinen päivä on kuitenkin palannut maisemiin kuvakollaasilla. Nirna on tehnyt kortin "avokin kumitytölle, joka täytti 4 vuotta".

Heinäkuussa Unelman rakentaminen eteni Helsingin Tapanilassa kolmiorimahuopakaton asennukseen. Elämää Rauhalassa oli lokakuun puolivälissä onnistunut huutamaan huuto.netistä ihanan klaffipiirongin. Syyskuisen merkinnän mukaan Rauhala, bloginpitäjä Annen koti, olisi myynnissä. Anna Amnellin Lucia Olavintytär -blogissa esitellään perinteisiä kattoja Windhoekista ja Espoosta.

Käy selväksi, ettei "seuraava blogi" enää vie juuri päivättäneiden sivuille. Huhtikuussa 2008 Ahkeraliisa huomasi kirjoittamisen kovin työlääksi ja siiryi Flickriin kuvien julkaisijaksi. Paperisiilin lukupäiväkirja oli ollut tauolla, ja uusi tauko on jatkunut toissa kesästä.

Kirjalliset blogit ovat hyvin edustettuina. Sallan lukupäiväkirjassa on tiistaina käsitelty Stieg Larssonin Tyttö joka leikki tulella.

Tuttujakin tapaa: tulee vastaan Karri Kokon vanha Muisti|kirja, joka tuli täyteen kesäkuun ensimmäisenä 2007.

Vaikka menetinkin oman "salaisen" reittini kielellisiin sekamelskoihin, niin bloggerin uudistus lienee useimmille iloksi ja hyödyksi. Kokeilkaa josko jotain kiintoisaa kohdalle sattuisi.

Alan Moore Café Voltairessa

Viime vuonna Kustannusosakeyhtiö Avain aloitti nyky(romaani)kirjallisuuksia esittelevän esseekirjasarjan Café Voltaire. Ensimmäisessa osassa oltiin ranskalaisissa maisemissa otsikolla Tarinoiden paluu (2008). Nyt syksyllä ilmestynyt toinen osa vie kanaalin yli Brittein saarille.

Nimensä kirjasarja on ottanut kirjailijoiden muinoin suosimasta kahvilasta Pariisin latinalaiskortteleissa. Siellä aikoinaan istuivat Rousseau, Voltaire ja ensyklopedistit, sittemmin 1800-luvulla baarihuoneisto sai nimen Voltairen mukaan. Kulttuurikahvila on mennyttä, mutta ehtivät siellä istua balzacit, mallarmet, hemingwayt ja fitzgeraldit keskustelemassa.

Samaa keskustelun ilmapiiriä kirjasarjan esseet koettavat jatkaa.

Brittiläistä nykykirjallisuutta käsitellään otsakkeella Imperiumin perilliset (2009). Mennen imperiumin pohjalle syntynyt Kansainyhteisö on kirjassa käsiteltyjen kirjailijoiden taustaa ajatellen voimallisesti läsnä: Doris Lessing, Kazuo Ishiguro, Martin Amis, Hanif Kureishi, Zadie Smith, Monica Ali, Salman Rushdie, kirjoittajien kulttuuritaustat ja syntymäpaikat ovat ympäri maapallon. Omilla saarillakin on monenlaista kulttuurista lähtökohtaa. "Englantilainen kirjallisuus" ei pidä sisällään skottien, walesilaisten tai pohjois-irlantilaisten kirjallisia saavutuksia. On siis turvallisempaa puhua briteistä.

Kotimaisin voimin tehdyissä artikkelikokoelmissa sisältö usein valikoituu tekijälähtöisesti. Mihin suomalaiset kirjallisuudentutkijat ovat tarttuneet ja mistä innostuneet kirjoittamaan, se ohjaa näiden kirjojen sisältöä. Niinpä sisällysluetteloita ei kannata tarkastella toimittajien tekemänä (arvo)valintana.

Imperiumin perillisissä oli yksi aiheeltaan (ja sisällöltään) positiivisesti yllättänyt artikkeli. Samuli Björnisen "Alan Moore ja ruudullinen romaani".

Sarjakuvan olisin ennemmin olettanut olevan mukana ranskalaisesta nykykirjallisuudesta keskustelevassa teoksessa, mutta hyvä näinkin. Syy ollee edellä kerrotussa. Jos joskus paneudutaan belgialaiseen nykykirjallisuuteen, sarjakuvaa ei voitane ohittaa. (katso aikaisempi merkintä Belgian kirjallisuudesta)

Alan Moore (s. 1953 Northamptonissa) on 1980-luvulta lähtien uudistanut supersankarisarjakuvagenreä reippaalla kädellä. Moore on tuonut laajaan julkisuuteen salamyhkäisen "sarjakuvaromaani" käsitteen Vartijoillaan. Kuten Björninen huomauttaa, romaaninkin juuret ovat lehtiin kirjoitetuissa jatkokertomuksissa.

Björninen käy artikkelissaan Mooren itsenäisen tuotannon Thatcherin ajan organisoidun työttömyyden ja yhteiskunnallisen voimattomuuden kuvauksesta Halo Jonesista (1984-86) aina Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liigaan (I 1999-2000, II 2002-2003).

Angloamerikkalainen sarjakuva on teollista, ositettuun työnjakoon perustuvaa tekemistä. Tekijät jäävät siinä koneiston osiksi, eikä auteureista oikeastaan voi puhua, edes belgialaisranskalaisen sarjakuvan verran. Mooren osa on olla käsikirjoittaja, alkujaan hän myös piirsi.

Käsikirjoittamisen taitonsa osoitettuaan Moore palkattiin rapakon taakse uudistajaksi. Hänen tehtävänsä oli synnyttää uudelleen vanhoja hahmoja. Moore tulkitsi uudelleen sarjakuvasankareiden lähtökohdat, osin niitä tahallaan väärin ymmärtäen. "Uusi alku" tarinoiden kirjoittamisen lisäksi Mooren tehtävä lienee ollut myös tehdä uudet sääntökirjat toisten käsikirjoittajien noudatettavaksi.

Viimeiset vuodet Moore on viettänyt Northamptonissa puolierakkona parjaten sarjakuva-, ja laajemmin kulttuuriteollisuuden kyynistä voitontavoittelua. Sarjakuvan etsikkoaika tulla itsenäiseksi ja omalakiseksi taiteeksi Mooren mukaan hukattiin. Björnisen mukaan Mooresta onkin tulossa, ellei ole jo tullut, erinomaisen vihainen vanha mies. Mooren pessimismiä Björninen ei jaa.

Heti artikkelin alussa Björninen pohtii kuuluuko sarjakuva tällaiseen kirjaan. Moore on kirjallisuuteen laajalti perehtynyt ja antaa sen näkyä sarjakuvissaan. Sarjakuva on kuitenkin eri media kuin romaanikirjallisuus. Sen visuaalisuus on tärkeää, ja sarjakuvakäsikirjoittajan rooliin kuuluu luoda myös kuvalliset ideat. Mooren sarjakuvien pohjalta on ollut helppo tehdä menetyselokuvia (mm. Viiltäjä-Jackin tarinan kertova Helvetistä (sarjakuva 1991-96, Hollywood-elokuva 2001)).

On hyvä, että sarjakuvaa käsitellään edes jossakin. Se auttaa määrittelemään miten ja missä sitä pitäisi tutkia.

CMVIII Kapitalismin epäonnistumisesta

1. Uutiset ovat laajasti kertoneet BBC:n teettämästä maailmanlaajuisesta mielipidetiedustelusta, jonka mukaan vain joka kymmenes maailman asukas on tyytyväinen vapaaseen markkinatalouteen ("free market capitalism"). Suomessa uutisotsikoihin on otettu englantilaisen termin jälkimmäinen osa, kapitalismi. Vakiintunutta käännöstä "vapaiden markkinoiden kapitalismille" ei ole, mutta BBC:n mallin mukaisesti vapaa markkinatalous, vapaat markkinat on tässä termissä tärkein osa. Kauppa ja kaupallinen kilvoittelu tapahtuu sääntelemättömillä markkinoilla, ilman ulkopuolista (valtioiden) rajoittamista. Siis vain yksi kymmenestä (11 %) on tyytyväinen vapaisiin markkinoihin.

2. Useammassakin blogissa on tartuttu aiheeseen suomalaisen uutisoinnin perusteella. Äksyimmät ovat ottaneet käyttöön änkyröimmän laitavasemmiston retoriikan: kapitalismi on epäonnistunut, koska sen ei ole koskaan sallittu toimia vapaasti, sääntelemättömästi. Aikanaan sosialismin romahtamista voivoteltiin samoin perustein. Karl Marxin mukaan sosialismiin voidaan päästä ainoastaan siinä tilanteessa, että kaikki maailman maat ovat ottaneet sen talousjärjestelmäkseen. Turha siis tulla ilkkumaan, että meidän aate on epäonnistunut, koska se ei ole ikinä saanut mahdollisuutta osoittaa olevansa toimiva.

3. Mikä Neuvostoliitto oli jos ei sosialismi? Se ja muut SEV-yhteisöön kuuluneet maat olivat Immanuel Wallersteinin mukaan valtiojohtoisia monopolikapitalismeja. Valtiolla oli monopoli harjoittaa toimintaa kaikilla talouselämän osa-alueilla. Jotkut kielellisestä pelauksesta kiinnostuneet saattavat muistuttaa, että vaikka valtion nimi oli Sosialististen neuvostotasavaltojen liitto (SNTL), niin se ilmoitti olevansa proletariaatin diktatuuri. Ainakin niin kauan, kunnes maailmanvallankumous on saatu toteutettua.

4. Monopolikapitalismi on BBC:n tarkoittaman vapaiden markkinoiden kapitalismin vastakohta. Ranskalaisfilosofi Herbert Marcuse puhui lämpimästi kaksinapaisesta maailmasta. Ei hän "kultaisesta keskitiestä" välittänyt, kaksinapaisuus oli tasapainon säilyttämiseksi. Kumpikaan napa ei uskaltautuisi ylilyönteihin asemansa heikentymisen pelossa. Yksinapainen maailma olisi ihmisille suuri riski.

5. BBC:n Skotlannin haaratoimiston viime maaliskuussa haastatteleman professori Christopher Berryn mukaan Adam "kapitalismin isä" Smith ei pitäisi nykyistä taloustilannetta kapitalismin ongelmana. Berryn tulkinnan mukaan Smith pitäisi finanssikriisiä moraalisena kriisinä. Siksi laajasti maailmalla, myös Suomen hallituksessa, on luotettu brittien puolustavan nykyistä järjestelmää ja torjuvan muutamien G7-maiden esittämän kansainvälisen pörssiveron. Se toinen kapitalisteille huono uutinen BBC:ltä oli, että pääministeri Gordon Brown kannattaa kansainvälistä varainsiirtoveroa.

6. Markkinatalous, oli sitten monopoli-, seka- tai vapaa talous, tarvitsee tiedon siitä paljonko maailmassa on rahaa. Asioiden hinnat kun määrittyvät sen mukaan. Suljetussa taloudessa koko olemassa olevan omaisuuden hinta on kaikki liikkeessä oleva raha. Maapallon omaisuuksien hinta jää määrittämättä, koska tällä hetkellä ei tiedetä rahan määrää. Mitättömän pienikin varainsiirtovero antaisi markkinoille tämän oleellisen tiedon.

7. Kävin tänään lukemassa Jyrki Virolaisen blogia. Hän numeroi kappaleensa, kuten esimerkiksi filosofi Georg von Wright teksteissään teki. Niin numeroi aikanaan myös Adam Smith.

Uuden musiikin lokakuu V

Eilen alkoi Oulussa Uuden musiikin lokakuu. Erinäisistä, minulle tuntemattomista syistä viidennet Pohjois-Suomen nykymusiikkijuhlat eivät olekaan nimensä mukaisena kuukautena. Pääasia, että järjestetään, ja on vanhempi väki tottunutkin osallistumaan lokakuun nimellä kulkeviin juhlallisuuksiin marraskuun alkupuolella.

Pari päivää sitten (7.11.) oli Lokakuun vallankumouksen vuosipäivä, sitä ei viime vuosina ole muistettu tai juhlittu. Historiallisen tapahtumaketjun toista päätä, Berliinin muurin murtumista sen sijaan on muistettu.

Nykymusiikkijuhlien toisessa konsertissa klassikkoja 1950-luvulta ja tämän vuoden suomalaista tuotantoa. Petri Sirviön ja Jukka Ruohomäen Karl Marxin Kommunistisen manifestin (1848) teksteihin sävelletystä Bourgeoise ja Proletarians (2009) teoksesta voi löytää myös loka/marraskuu problematiikkaan liittyvää.

Joka tapauksessa se kuitenkin muistuttaa, ettei esitetty historiallinen kehityskulku alkanut vallankumouksesta, ja ettei se päättynyt muurin murtumiseen. Marx kirjoitti voimallisesti latautuneita sanoja, joiden ympärille musiikillinen äänimaailma muodostuu kuin huomaamatta. Olipa sanojen poliittisesta viestistä mieltä tai toista.

Konsertti alkoi Karlheinz Stockhausenin Gesang der Jünglingella (1956). Nelikanavainen avausteos heti muistutti miksi mennä konserttisaliin kuuntelemaan nauhoituksia.

Yleisradion musiikkitoimittajat eivät turhaan toistele miten heidän kaksikanavaiset lähetyksensä ovat kalpeita aavistuksia alkuperäisistä. Ääni kiertelee salia ja ottaa sen kokonaan käyttöönsä.

Oli konsertissa nauhojen lisäksi oikeita soittajiakin. Jukka Pietilä harmonikallaan soitti Teemu Onteron Schwan (2009, kantaesitys, harmonikalle ja nauhalle). Tobias Effe tanssi Marko Suorsan Suon (2009, kantaesitys, nauha) soidessa Jouni Järvenpään koreografiaa.

Tanssi ei ollut päälleliimattua. Suorsa on Järvenpään kanssa tehnyt jo monta teosta, joissa liike ja äänet liittyvät toisiinsa. Niin ne liittyivät Suossakin. Teosta olisi voinut tiivistää, joihinkin osiin en päässyt mukaan. Lopun salin etuosaan järjestetty äkillinen, totaalinen pimeys oli tehokas efekti: silmät jatkoivat näkemistä vaikkei ollut nähtävää.



* Uuden musiikin lokakuu V