Hajasijoitettu energia

Keväällä kirjoitin Andrea Rossin joka kodin ydinvoimalasta, jonka piti tulla markkinoille lokakuussa. Ei tullut. Olen odotellut, että Magneettimedia joka nosti asian Suomessa esille, olisi kertonut italialaisen "keksijän" hankkeen lopputulemasta. Journalismiinhan kuuluu esille nostettujen asioiden seuraaminen.

Rossi järjesti 28. lokakuuta suuren kokeen, jossa muun muassa ruotsalaisten Nu Teknik -lehden tarkkailijoiden silmien alla kaikki valmistetut E-Catit yhteenkytkettyinä tuottivat 5,5 tunnin aikana vajaat puoli megakilowattia energiaa. Samalla Rossi ilmoitti, että hän on saanut yksityisen sijoittajan tukemaan hanketta, ja tuon tuntemattomaksi jääneen businessenkelin toivomuksesta hän vetäytyy kokonaan julkisuudesta.

Ei siis saatu laitteita Kärkkäisen kodinkoneosastolle. Eikä seurantajuttua asiakaslehti-vaihtoehtoismedia Magneettimediaan.

Sen sijaan meille on kerrottu, ettei öljy lopukaan. Laskelmat maanalaisen superenergian loppumisesta ovat vain vedätystä, hintojen vedätystä ylöspäin. Joku venäläinen tutkija on näin kertonut.

Rossin laitteen lukuisista kuvitelluista eduista olisi yksi ollut energiantuotannon riippumattomuus suurista toimijoista. Sunnuntain Helsingin Sanomat nosti tämän esille yhtenä tulevaisuuden visiona: tulevaisuudessa kuka tahansa voi tuottaa energiaa.

Energian pientuotanto on ollut tutkimuksenkohde ja puheenaihe jo pidempään. Hankkeita ja käytännönratkaisuja on ollut tarjolla monenlaisia, mutta yksikään ei ole edennyt laajemmin. Vuosituhannen alussa Ari Lampinen teki selvityksen, jonka mukaan Suomen tarvitsema energia voitaisiin tuottaa maatiloilla, suurimmaksi osaksi ympäristöä kuormittamattomalla tavalla. Paljolti olisi kyse nykyisin harakoille menevän energian talteenotosta.

Vanhasen hallitukset tekivät suuria risupaketteja, mutta keskustan peruskannattajakunnan hyödyksi nämä ratkaisut eivät ole tulleet. Esimerkiksi Mikkeliä lämmitetään Venäjän Karjalasta tuodulla energiapuulla.

Samaan aikaan tukipolitiikka on päinvastoin tehnyt maatilat entistä riippuvaisemmiksi tuontienergiasta. Investointitukia saa öljypolttimen hankintaan, ei biokaasuvoimalan perustamiseen.

Maanviljelijöiden omat tuottajajärjestöt ovat myös hajautettua energiantuotantoa vastaan. Yksittäisillä viljelijöillä ja talollisilla olisi intoa kehittää tilojansa uusille tuotantosuunnille, erityisesti jos se pienentäisi tilan menoja. Omavaraisuus on monille edelleen ihanne, se toisi varmuutta ja pysyvyyttä maatalousyrittäjän arkeen, joka heijastuisi myös lähiympäristöön ja tuotantoeläinten hoitoon.

Vallankumoukset olisivat tarpeen, kuten Hesari kirjoittaa. Voisikohan Valio vielä irrottautua uuden ydinvoimalan rakentamisesta? Käyttäisi rahat vaikka biokaasuvoimalan piirustusten tekemiseen ja alkaisi ostaa sähköä omilta jäseniltään?

Smoke on the Water 40 vuotta

Tänään 1971 Deep Purple saapui Sveitsin Montreaux'hin tarkoituksenaan aloittaa uuden studioalbumin äänittäminen. Päivä oli ollut raskas ja jätkät eivät heti jaksaneet roudata äänityskalustoaan tarkoitusta varten vuokrattuun tilaan Montreaux'n kasinolle. Mikä olikin jälkikäteen tarkastellen onnekas laiskuuden hetki.

Samana iltana, siis 4. joulukuuta 1971, kasinon teatterissa esiintyi Frank Zappa ja The Mothers of Invention. Joku innokas musiikinystävä halusi lisätä konsertin visuaalista ilmettä ampumalla valopistoolilla. Tarina ei kerro, millaisia tunnetiloja ampuja oli kokenut juuri meneillään olleen Don Prestonin soittaman King Kongin syntikkasoolon aikana.

Kaikenlaisten tulitteiden käyttäminen sisätiloissa on tunnetusti vaarallista. Tässä tapauksessa pahin mahdollinen toteutui. King Kong jäi kesken rottinkikaton syttyessä palamaan, pian tulessa oli koko teatteri ja kasino.

Savu levisi sakeana läheisen lammen ylle ja tulen lieskat löivät korkealle taivaalle. Smoke on the water and fire in the sky.

Deep Purple oli vuokrannut liikkuvan äänityslaitteistonsa Rolling Stonesilta. Rollareiden lisäksi Rolling Stones Mobile Studiona tunnettua laitteistoa ovat käyttäneet muun muassa Led Zeppelin, Lou Reed, Bob Marley, Horslips, Fleetwood Mac, Bad Company, Status Quo ja Iron Maiden. Ja Deep Purplekin, laitteiston jäätyä tärveltymättömäksi.

Mobile Studio purettiin ensin Montreaux'n ydinkeskustan Le Pavilion-teatteriin. Heavy-bändi oli naapureista liian äänekäs, ja poliisi hääti soittajat jo samana iltana. Uusi paikka löytyi lähes tyhjillään olleesta Grand Hotelista, ja siellä syntyikin seuraava studiolevy Machine Head (1972). Smoke on the Water saatiin purkkiin laulua lukuunottamatta jo Pavilionissa.

Levytyssession dramaattisesta alusta kertova Smoke on the Water oli B-puolen avausraita. Se julkaistiin sinkkuna vasta toukokuussa 1973, toisena lohkaisuna levyltä. Uuden levyn ensimmäinen, parhaiten myyntiä edistäväksi singlevalinnaksi nostettiin Never Before.

Tulipalosta ja levytyksen hankalasta alusta sanoituksessaan kertovan laulun hittipotentiaalin ymmärtämiseen meni tovi, muiltakin kuin montreaux'laisilta. Nythän sitä soittavat kaikki, vaikka tositapahtumiin perustuva sanoitus suurimmalta osalta on mennyt ohi korvien.

Haistakaa toki, kapteeni Kapstock

jatkoa viime sunnuntaille

Bianca Castafioren vierailu Moulinsartissa kapteeni Haddockin vieraana kului diivan koruja etsiessä. Kadoksissa olleita tai rikki menneitä koruja oli useita, alkaen Tristan Biorin muovihelmistä aina Gopalin maharadzan lahjoittamaan smaragdiin. Tuo kallein ja arvokkain löytyi vasta Castafioren lähdettyä Milanoon esittämään Rossinin muuatta oopperaa ennen Amerikan kiertuettaan.

Tom McCarthy pitää smaragdia naisen seksuaalisuuden helmenä, klitoriksena. Castafioren seksuaalisuus oli myös hukassa, sitä etsimään piti valjastaa kaikki kynnelle kykenevät. Lopulta hänen itsensä tiedostamattomasti antama vinkki johdattaa korun luo. Tintti hoksasi Castafioren esittämän oopperan nimestä, Rossinin Varastelevasta harakasta,  missä smaragdi oli. Harakan pesässä.

Castafioren koruissa Castafiore eroaa Haddockista kyynelsilmin. "Mitä siihen smaragdiin tulee niin... sniff ... sniff ... kun kuulette siitä jotakin..." Kapteeni on myötätuntoinen, mutta kieltäytyi kuitenkin haistelemasta ruusuja diivan kanssa. Edellinen tuoksujen ihasteluhan oli johtanut ampiaisen pistoon ja nenän turpoamiseen.

Picaroiden alussa Tintti ja Haddock seurasivat uutisia Castafioren Amerikan kiertueelta. Kaveruksemme päätyvät Etelä-Amerikkaan auttamaan kenraali Alcazaria, mutta ensimmäinen, perimmäinen syy oli Castafioren pidättäminen. Tätä albumin loppupuolella pelastettu diiva kiittelee: "Madonna! Kapteeni Karbock! Antakaa kun syleilen teitä, caro mio! Tiesinhän että tulisitte pelastamaan minut täältä!"

Kapteeni vastusteli "Ei!", muttei mahtanut mitään. Yhdessä he lähtevät lentokoneella takaisin Eurooppaan.

Tintti ja Aakkostaide, Hergén kesken jäänyt sarjakuvakäsikirjoitus, alkoi Haddockin unella. Castafiore herätteli häntä, aamupalaa tuoden. Haddock halusi vielä nukkua, muttei Castafiore antanut siihen mahdollisuutta. "Ei tule kuuloon", Castafiore totesi.

Antoine, Louis-Olivier ja Claude Cyr artikkelissaan Acquired growth hormone deficiency and hypogonadotropic hypogonadism in a subject with repeated head trauma, or Tintin goes to the neurologist päättelivät, että lukuisten saamiensa päähän kohdistuneiden iskujen vuoksi Tintti jäi pienikasvuiseksi ja kehittymättämäksi.

Lääketieteellisessä lehdessä julkaistu artikkeli sai lukuisia huomautuksia. Cyreiltä oli Aakkostaide jäänyt lukematta. Käsikirjoituksessa Haddockin ja Castafioren suhteen kehitys jäi avoimeksi, mutta jotakin suunnitelmia Haddockin kehittymiseksi Hergéllä oli.

Cyreiltä oli jäänyt huomaamatta, että Aakkostaiteessa Tintti osoitti ainakin orastavaa kiinnostusta vastakkaista sukupuolta kohtaan. Aivan poikaseksi hän ei siis jäänyt. Ihastuksen kohde oli Martine Vandezande, galleristi Fourcartin sihteeri. Tintti kutsui häntä myös Hippiäiseksi...

Lintuja, lintuja. Aakkostaiteen alussa Haddockin sängyn äärellä Castafiore muuttui kanan ja vihertikan välimuodoksi...


Loppu.

Vuoden- ja elämänkierrot

Oulu Sinfonian ohjelmassa oli eilen puolitoista vuotta sitten keväällä tuhkapilven takia peruuntunut Joseph Haydnin Vuodenajat (1801). Oratorion johti Peter Schreier, solisteina olivat sopraano Piia Komsi, tenori Mati Turi ja baritoni David Wilson-Johnson. Teoksessa vuodenkierto keväästä talveen rinnastuu elämänkaareen, ja lähes 70-vuotias säveltäjä ei turhia kuvioita paisuttele.

Elämänkierrosta puhui eilen myös Rosa Liksom. Että Finlandia-palkinto tuli juuri oikeaan saumaan, nuorempana palkintoa ei olisi osannut arvostaa ja kuolemanjälkeisestä muistamisesta ei hyötyä kirjailijalle ole.

Vuodenajoissa korostuu tasainen rytmi ja harkittu puurtaminen. Kevään alkaminen on iloinen, kesän myrskyt jytisevät ja syksyn sadonkorjuuta pitää juhlia. Mutta liioittelematta. Talvella voi sitten vaikka vokotella tyttöjä, kunhan muistaa ettei ole siemenen kylvämisen aika.

Varsin harmoninen kokonaisuus oli myös esitys. Solistien ja orkesterin takana oli kaksi kuoroa, Oulun ja Tuiran kamarikuorot. Madetojan sali on suunniteltu aikoinaan erityisesti kuoromusiikkia varten, ja parvella oli nautittavat oltavat solistien ja kuoron laulaessa.

Oulu Sinfonia on useimmiten esittänyt passiot ja muut kuoro- ja orkesterityöskentelyä yhdistävät kirkolliset sävellykset Oulun tuomiokirkossa. Niitä on ohjelmistossa ollut oratorioita huomattavasti paljon enemmän. Kirkko on tietysti passioille passeli paikka, mutta Madetoja salin akustiikan hyödyntämistä voisi harkita laajemminkin.

Rosa Liksomin Hytti n:o 6:ssa ollaan matkalla. Hyvin suosittu elämän allegoria sekin.

Potalan palatsi, Keltaisen keisarikunnan keskus

Blaken ja Mortimerin seikkailuja lukiessa Miekkakalan salaisuuden toisen osan Mortimerin paon (Egmont 2011) sivulla 19 tuli vastaan tuttu rakennus. Siinähän on Potala, Dalai-Laman entinen asuinpalatsi.

Klassikkosarjakuvassa rakennukselle oli varattu toinen rooli. Kaupunki oli Lhasa, mutta Potala oli keisarillinen palatsi, josta Keltaisen keisarikunnan "vinosilmäinen" kruunupää hallitsi valloittamaansa maailmaa.

Miekkakalan arvoitus on Edgar P. Jacobsin alkujaan Tintin-lehdessä 1946-49, sittemmin 1950-52 kolmen albumin sarjana julkaistu sotasarjakuva salamasodasta ja vastarinnasta. Ensimmäisessä osassa Uskomaton takaa-ajo (Egmont 2010) sen suurempia selittemättä "vinosilmät" valtaavat maailman ja polttavat länsimaisen sivistyksen suurimmat kaupungit.

Tiedemies Phillip Mortimer ja upseeri Francis Blake rakentamalla "miekkakalan" voisivat pelastaa länsimaisen sivistyksen. Vielä toisen osan lopussa ei salaista asetta päästä rakentamaan. Ratkaisu jää ensi vuoteen ja trilogian päättävän SX-1:n vastaiskun ilmestymiseen.

Egmontin suomennosten takakannessa varoitellaan sarjakuvan olevan "aikansa lapsi". Toisen maailmansodan jälkeisessä Euroopassa ei uhkakuvia tarvinnut nostatella ja vihollista personoida. Keltaisessa keisarikunnassa on selkeitä piirteitä kiinalaisista ja japanilaisista. Nykypäivän näkökulmasta vihollisen keskuksen sijoittaminen Tiibetiin tuntuu oudolta.

Tälle on kuitenkin selityksensä. Atomipommien rauhoittaessa muun maailman sotiminen jatkui Tiibetissä. Meneillään oli verinen sisällissota. Vasta 1948, vajaa vuotta ennen kiinalaisten valloitusta, maahan saatiin jonkinlainen hutera rauha. Dalai-Lama jätti Potalan 1959.

Seutu oli eurooppalaisille melko tuntematonta. 1938-39 vuoristoaluetta tutki saksalainen Ernst Schäferin tutkimusretkikunta, tuossa joukossa olleen Ernst Krausen ottamat valokuvat olivat luultavimmin Jacobsin mallina.

Hyvin usein sarjakuvantekijät piirtävät itsensä tai alter egonsa sankarin rooliin. Se ei ollut Edgar P. Jacobsin ratkaisu. Hän piirsi itsensä luopioksi, eurooppalaiseksi eversti Olrikiksi, joka oli siirtynyt keltaisten keisarin palvelukseen ja kaikin voimin yritti estää Blaken ja Mortimerin aikeet.