Huitulan Kalevala-kiertue

Suomalaisen satavuotisjuhlallisuudet jatkuvat vuoden vaihtumisen jälkeenkin. Yksi osa juhlintaa on ollut Kristian Huitulan Kalevala-sarjakuviin perustuvan kiertonäyttely. Se on esillä Oulun pääkirjastossa 12. tammikuuta saakka.

Yleisömenestyksen kannalta näyttely sattui Ouluun huonoon aikaan. Oulun (ja naapurikuntien) kirjastojen lainausosastot ovat suljetut ohjelmistojen yhdistämisen ajan. Avoinna on ainoastaan pääkirjaston lehtilukusali.

Pääkirjastossa on lisäksi uusittu hyllyjärjestys. Ensi maanantaina lainausosastot avautuvat jälleen, ja uudet saliemännät ja -isännät (huoh) opastavat asiakkaita (mikä vika on lainaajassa?) uudistuneen kirjaston saloihin.

Kristian Huitulan Kalevala-albumit ilmestyivät jo 1998 ja 2000. Kalevalaseura palkitsi työn 2003. Huitulan sarjakuvasovitus ei ole ainoa, mutta se on Elias Lönnrotin kokoamalle uskollisin. Puhekuplissa kulkevat Kalevalan runot, kaikki viisikymmentä, tosin lyhennetyssä muodossa.

Näyttelyssä on esillä kymmenkunta sivua kokonaisuudesta.

Oulusta näyttely siirtyy Vaasaan, jossa se on nähtävillä 16. tammikuuta alkaen.  Helmi- ja maaliskuussa työt ovat vielä esillä Helsingissä ja Tampereella.



* Kristian Huitulan Kalevala-sivut

Samuli Alonen: Cityhirvi (2008)

Jyväskylän matkakeskuksen kupeessa seisoo Samuli Alosen (s. 1977) Cityhirvi (2008). Teos istuu hyvin paikkaansa, maastoutuu taustaansa, myös ruostepintaiseen rakennuksen ramppiin. Patsaan paikka on erittäin ahdas, enpä muista muita näin suuria julkisia teoksia asetetun ajoväylän ja jalkakäytävän väliseen tilaan.

Cityhirville ei elintilaa ole. Parin vuosikymmenen takaa muistan tavanneeni hirven yläkaupungilla, Kauppakadun päässä. Lähiöiden välistä ja kampuksen halki kulkenut oli ruutukaava-alueelle päästyään hämillään. Siihen se pysähtyi eikä tiennyt mihin suuntaan olisi pitänyt ihmis- ja autopaljoutta lähteä pakoon.

Ei ole metsäneläjälle reviiriä kaupungissa.

Pieni Hiace

Paikallista ilmaisjakelulehteä luettuani jäin käsitykseen, että Toyota Hiacen valmistus lopetetaan. Tarkemmin tietoa selvittäessä kävi ilmi, että ainoastaan maahantuonti lopetetaan. Hiace ei ole vuoden alusta täyttänyt EU:n asettamia liikennevälineen turvallisuusehtoja.

Hiacen valmistus aloitettiin 1960-luvun lopulla, aluksi Hi-Ace nimellä. Maahantuonti Suomeen aloitettiin 1972. Ensimmäinen sukupolvi oli lähinnä kuriositeetti automarkkinoilla, mutta kuvan toinen sukupolvi alkoi kiinnostaa. Erityisen suosittu Hiace oli 1980-luvulla. Tuolloiset kolmas ja neljäs sukupolvi olivat kaikkialla, missä asennusporukoita oli töissä.

Viimeiseksi jäänyt viides sukupolvi (1995- ) oli pitkänokkainen, tällä vuosituhannella autoa on katukuvassa nähnyt lähinnä tilataksina. Vuoden 2012 mallia on vielä tarjolla, paikallisen ilmaisjakelun mukaan muun muassa Juhan autoliikkeessä (hinta alkaen 34 709 €). Liikkeet voivat ennen vuodenvaihdetta varastoon hankitut yksilöt myydä rikkomatta EU-säädöksiä.

Japanilaisia autoja taannoin pidettiin ohutpeltisinä ja helposti ruostuvina. 1990-luvun alkupuolelta muistikuvissa on useita hyvin kukkivia yksilöitä. Merkin nimiväännös "hio se" on vanhempaa perua.

Hiace on jättänyt jälkensä suomalaiseen populaarikulttuuriin. Monet bändit ovat reissanneet maata pikkubusseiksi muutetuilla malleilla. Hikipedia ja Youtube muistuttavat Jope Ruonansuun Kuosmas-väännöksestä: "Kuinka paljon mahtuu pieneen Hiaceen Jussi-paitoja, melkein aitoja?"



* Kuukuna galleryn avustuksella voi valmistaa oman pahvi-Hiacen.
* nettiauto.comissa on myynnissä 964 Hiacea, hintahaarukka 750-53 900 €

Suomalainen maailmanloppu 1872

Maiden ja merien takaa julkaisi ajalle poikkeuksellisen värikuvan 15.10.1864.

Alkanut vuosi on viimeinen mayojen kalenterissa mainittu. Sillä perusteella on ennusteltu maailmanloppua ensi joulukuulle, muutama päivä ennen joulua tulevaksi. Työpöydälläni vuoden verran ollut kalenteri päättyi eilen, mutta sen vuoksi ei kukaan kaiken loppumista ole ryhtynyt maalailemaan. Kulutuskeskeisessä länsimaisessa sivistyksessä kalentereitakaan ei ole tehty kestämään.

Maailmanloppua on julistettu monenlaisella arvovallalla ja monenmoisilla perusteilla. Yksi suomalainen maailmanlopun saarnaaja oli H. G. Porthanin patsas vuonna 1865. Carl Eneas Sjöstrandin (1828-1906) Turkuun tekemä Porthanin patsas oli Suomen ensimmäinen varsinainen suurmiespatsas. Sjöstrand suunnitteli sen 1860 Roomassa, ja patsas valettiin Münchenissä 1864. Saman vuoden toukokuussa kaksi ja puolimetrinen pronssivalos tuotiin sijoituskaupunkiinsa, ja juhlallisia paljastajaisia pidettiin syyskuun 9. päivä.

Suomalaiset ovat kautta vuosien olleet hanakkoja kertomaan mielipiteensä merkkihenkilöille suunnitelluista veistoksista. Ensimmäinenkään ei ollut poikkeus. Patsasta alettiin puuhata 1850-luvun lopulla, ja varoja kerättiin useamman vuoden ajan kansalaiskeräyksillä, iltamilla ja arpajaisilla.

Eräs Otawaan 29.9.1860 kirjoittanut kansalainen oli suivautunut postimestareiden palkkioiden korottamisesta, jota suomalaisessa lehdistössä oli pidetty sanomalehtikuolemien aiheuttajana. Närkästys purkautui persupuheena. Kun Oulun ja Kuopion lääneissä oli oikeasti nälkää näkeviä, niin onko oikein huolehtia Helsingin lehtiasioista? Ja vielä kerätään rahaa vielä sellaiseen ruumispalvontaan kuin Porthanin patsas. Eläviä ihmisiä pitäisi muistaa ja auttaa eikä kuolleita.

Porthanin patsashankkeella oli vaikutusvaltaisempiakin vastustajia kuin Otawaan kirjoittanut. Suomen Julkisia Sanomia patsaan julkistamisesta raportoidessaan (19.9.1864) mainitsee uskonkiihkoilijat, jotka pitivät tulevaa julkista taideteosta epäjumalan kuvana. Suomen Julkisten Sanomien toimittaja kuului ilmiselvästi vihervasemmistolaiseen suvaitsevaistoon, koska hän piti vastustusta "edeltäkäsin anteeksi annettavana".

Jälkikäteen lehdissä ei oltu yhtä suvaitsevaisia. Tähti julkaisi 13. tammikuuta 1865 Ala-Satakunnan Honkilahdelta tulleen kirjeen, jossa moititaan paikallista sivistystasoa ja pappia. Sikäläiset rinnastivat Porthanin patsaan "Babylonin Nabokadnessarin ja Danielin aikaisen kulta-kuvan" tapaisiin epäjumaliin. Eikä pappi ollut suostunut oikomaan seurakuntalaisten vääriä käsityksiä.

Hassutuksena pidetty ajattelutapa oli levinnyt laajemmalle kuin oli kuviteltukaan. Ja Honkilahden pappi ei liene ollut ainoa, joka oli kieltäytynyt ojentamasta kansaa oikealle katsantokannalle.

Patsaasta käyty keskustelu heijastui takaisin Turkuunkin. Ruotsinkielinen lasten- ja nuortenlehti Eos kertoi suomeksi lokakuussa 1865 (n:o 20) kaupungin pramvahtien eli yövartijoiden kokemasta:

Saarnaja patsas. On kuultu ja luettu kuinka usiat suomalaiset, niiden joukossa pappismiehiäkin, ovat lukeneet synniksi että, kuolevaiselle ja jo aikaa kuoleelle miehelle kunniaksi, on rakettu muistopatsas. Ompa tämä, Porthanin patsas Turun kirkkotorilla kutsuttu Suomen epäjumalaksikin. Näihin jaarituksiin ei sovi mitään virkata. — Äsken saimme kuulla vielä erinomaisemman seikan. Muutamat yövartiat (pramvahdit) ovat nykyisinä aikoina omin korvin kuulleet Porthanin saarnavankin. Epäjumala oli, suu ammollansa, ennustanut että tulevana suvena kolera-rutto on rasittava Turkua, niin ankarasti että edes puoli sen väestöä menee tuonelaan. Ja seittemän vuoden kuluttua tulee mailman loppu. Joka tyystempiä tietoja saarnan sisällyksestä haluu, käyköön yövartioitten puheisiin.

Pramvahtien puheille ei enää ole meneminen, eikä lisätietoja ainakaan tähän hätään Porthanin patsaan maailmanlopun saarnoista löydy. Kesänä 1866 nälkävuosista huolimatta ei koleraepidemiaa tullut, eikä maailma 1872 loppunut.

Jos Turussa järjestetään tutustumisretkiä paikkoihin, joissa kummittelee, niin suosittelisin Porthanin patsaan ottamista osaksi reittiä. On se joka tapauksessa ollut melkoinen yliluonnollinen kokemus yövartijalle nähdä patsaan avaavan suunsa ammolleen ja alkavan julistaa kuolemaa ja maailmanloppua, vaikkapa vain kujeilun tai vilkkaan mielikuvituksen seurauksena.

* Kaisa Kyläkoski on koonnut blogimerkinnän verran vanhoissa lehdissä julkaistuja Porthanin kuvia.

Lycka till ett godt nytt år

Suuret juhlat vievät blogeilta kävijät. Juhannuksena, jouluna ja uutenavuotena ymmärrettävästi on muutakin tekemistä kuin lukea toisten tekemisistä. Periaatteessa pienten kävijämäärien aikana olisi mahdollisuus poiketa tavoistaan ja tehdä jotain odottamatonta. Riski menettää lukijoitaan on myös pienempi.

Taannoin Conan O'Brien Late night show'ssa erittäin myöhäisten lähetysaikojen iltoina julisti, että tänään ei kukaan katso, joten voimme tehdä mitä tahansa. Eipä se "mitä tahansa" ollut koskaan sellaista ettei ohjelmaa olisi voitu uusia seuraavana iltapäivänä tai jonakin toisena iltana. Sellaista ohjelman ensilähetyspäivään sitovaa keuhkoamista.

Niin kuin nyt tämäkin.

Toivotan lasten- ja nuortenlehti Eosin vuosikerran 1856 aloittavalla koko sivun kuvalla onnea ja hyvää uutta vuotta.