maanantai 2. tammikuuta 2012

Suomalainen maailmanloppu 1872

Maiden ja merien takaa julkaisi ajalle poikkeuksellisen värikuvan 15.10.1864.


Alkanut vuosi on viimeinen mayojen kalenterissa mainittu. Sillä perusteella on ennusteltu maailmanloppua ensi joulukuulle, muutama päivä ennen joulua tulevaksi. Työpöydälläni vuoden verran ollut kalenteri päättyi eilen, mutta sen vuoksi ei kukaan kaiken loppumista ole ryhtynyt maalailemaan. Kulutuskeskeisessä länsimaisessa sivistyksessä kalentereitakaan ei ole tehty kestämään.

Maailmanloppua on julistettu monenlaisella arvovallalla ja monenmoisilla perusteilla. Yksi suomalainen maailmanlopun saarnaaja oli H. G. Porthanin patsas vuonna 1865. Carl Eneas Sjöstrandin (1828-1906) Turkuun tekemä Porthanin patsas oli Suomen ensimmäinen varsinainen suurmiespatsas. Sjöstrand suunnitteli sen 1860 Roomassa, ja patsas valettiin Münchenissä 1864. Saman vuoden toukokuussa kaksi ja puolimetrinen pronssivalos tuotiin sijoituskaupunkiinsa, ja juhlallisia paljastajaisia pidettiin syyskuun 9. päivä.

Suomalaiset ovat kautta vuosien olleet hanakkoja kertomaan mielipiteensä merkkihenkilöille suunnitelluista veistoksista. Ensimmäinenkään ei ollut poikkeus. Patsasta alettiin puuhata 1850-luvun lopulla, ja varoja kerättiin useamman vuoden ajan kansalaiskeräyksillä, iltamilla ja arpajaisilla.

Eräs Otawaan 29.9.1860 kirjoittanut kansalainen oli suivautunut postimestareiden palkkioiden korottamisesta, jota suomalaisessa lehdistössä oli pidetty sanomalehtikuolemien aiheuttajana. Närkästys purkautui persupuheena. Kun Oulun ja Kuopion lääneissä oli oikeasti nälkää näkeviä, niin onko oikein huolehtia Helsingin lehtiasioista? Ja vielä kerätään rahaa vielä sellaiseen ruumispalvontaan kuin Porthanin patsas. Eläviä ihmisiä pitäisi muistaa ja auttaa eikä kuolleita.

Porthanin patsashankkeella oli vaikutusvaltaisempiakin vastustajia kuin Otawaan kirjoittanut. Suomen Julkisia Sanomia patsaan julkistamisesta raportoidessaan (19.9.1864) mainitsee uskonkiihkoilijat, jotka pitivät tulevaa julkista taideteosta epäjumalan kuvana. Suomen Julkisten Sanomien toimittaja kuului ilmiselvästi vihervasemmistolaiseen suvaitsevaistoon, koska hän piti vastustusta "edeltäkäsin anteeksi annettavana".

Jälkikäteen lehdissä ei oltu yhtä suvaitsevaisia. Tähti julkaisi 13. tammikuuta 1865 Ala-Satakunnan Honkilahdelta tulleen kirjeen, jossa moititaan paikallista sivistystasoa ja pappia. Sikäläiset rinnastivat Porthanin patsaan "Babylonin Nabokadnessarin ja Danielin aikaisen kulta-kuvan" tapaisiin epäjumaliin. Eikä pappi ollut suostunut oikomaan seurakuntalaisten vääriä käsityksiä.

Hassutuksena pidetty ajattelutapa oli levinnyt laajemmalle kuin oli kuviteltukaan. Ja Honkilahden pappi ei liene ollut ainoa, joka oli kieltäytynyt ojentamasta kansaa oikealle katsantokannalle.

Patsaasta käyty keskustelu heijastui takaisin Turkuunkin. Ruotsinkielinen lasten- ja nuortenlehti Eos kertoi suomeksi lokakuussa 1865 (n:o 20) kaupungin pramvahtien eli yövartijoiden kokemasta:

Saarnaja patsas. On kuultu ja luettu kuinka usiat suomalaiset, niiden joukossa pappismiehiäkin, ovat lukeneet synniksi että, kuolevaiselle ja jo aikaa kuoleelle miehelle kunniaksi, on rakettu muistopatsas. Ompa tämä, Porthanin patsas Turun kirkkotorilla kutsuttu Suomen epäjumalaksikin. Näihin jaarituksiin ei sovi mitään virkata. — Äsken saimme kuulla vielä erinomaisemman seikan. Muutamat yövartiat (pramvahdit) ovat nykyisinä aikoina omin korvin kuulleet Porthanin saarnavankin. Epäjumala oli, suu ammollansa, ennustanut että tulevana suvena kolera-rutto on rasittava Turkua, niin ankarasti että edes puoli sen väestöä menee tuonelaan. Ja seittemän vuoden kuluttua tulee mailman loppu. Joka tyystempiä tietoja saarnan sisällyksestä haluu, käyköön yövartioitten puheisiin.
Pramvahtien puheille ei enää ole meneminen, eikä lisätietoja ainakaan tähän hätään Porthanin patsaan maailmanlopun saarnoista löydy. Kesänä 1866 nälkävuosista huolimatta ei koleraepidemiaa tullut, eikä maailma 1872 loppunut.

Jos Turussa järjestetään tutustumisretkiä paikkoihin, joissa kummittelee, niin suosittelisin Porthanin patsaan ottamista osaksi reittiä. On se joka tapauksessa ollut melkoinen yliluonnollinen kokemus yövartijalle nähdä patsaan avaavan suunsa ammolleen ja alkavan julistaa kuolemaa ja maailmanloppua, vaikkapa vain kujeilun tai vilkkaan mielikuvituksen seurauksena.



* Kaisa Kyläkoski on koonnut blogimerkinnän verran vanhoissa lehdissä julkaistuja Porthanin kuvia.

2 kommenttia:

Riku Riemu kirjoitti...

Vuosituhannen vaihteessa meinattin tietokoneiden kaatuvan, televisiossa näytettiin uudenvuoden juhlallisuuksia, joissa yhdellä ihan tosissaan olevan näköisellä miehellä oli plakaatti: "Maailmanloppu tulee tänään!"

Minä aion ensi joulukuussa varata saataville sateenvarjon - varmuuden vuoksi!

Reijo Valta kirjoitti...

Sateenvarjo on hyvä vaihtoehto. Itse olen miettynyt kumiteräsaappaiden laittamista.

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset