tiistai 3. tammikuuta 2012

Pieni Hiace


Paikallista ilmaisjakelulehteä luettuani jäin käsitykseen, että Toyota Hiacen valmistus lopetetaan. Tarkemmin tietoa selvittäessä kävi ilmi, että ainoastaan maahantuonti lopetetaan. Hiace ei ole vuoden alusta täyttänyt EU:n asettamia liikennevälineen turvallisuusehtoja.

Hiacen valmistus aloitettiin 1960-luvun lopulla, aluksi Hi-Ace nimellä. Maahantuonti Suomeen aloitettiin 1972. Ensimmäinen sukupolvi oli lähinnä kuriositeetti automarkkinoilla, mutta kuvan toinen sukupolvi alkoi kiinnostaa. Erityisen suosittu Hiace oli 1980-luvulla. Tuolloiset kolmas ja neljäs sukupolvi olivat kaikkialla, missä asennusporukoita oli töissä.

Viimeiseksi jäänyt viides sukupolvi (1995- ) oli pitkänokkainen, tällä vuosituhannella autoa on katukuvassa nähnyt lähinnä tilataksina. Vuoden 2012 mallia on vielä tarjolla, paikallisen ilmaisjakelun mukaan muun muassa Juhan autoliikkeessä (hinta alkaen 34 709 €). Liikkeet voivat ennen vuodenvaihdetta varastoon hankitut yksilöt myydä rikkomatta EU-säädöksiä.

Japanilaisia autoja taannoin pidettiin ohutpeltisinä ja helposti ruostuvina. 1990-luvun alkupuolelta muistikuvissa on useita hyvin kukkivia yksilöitä. Merkin nimiväännös "hio se" on vanhempaa perua.

Hiace on jättänyt jälkensä suomalaiseen populaarikulttuuriin. Monet bändit ovat reissanneet maata pikkubusseiksi muutetuilla malleilla. Hikipedia ja Youtube muistuttavat Jope Ruonansuun Kuosmas-väännöksestä: "Kuinka paljon mahtuu pieneen Hiaceen Jussi-paitoja, melkein aitoja?"



* Kuukuna galleryn avustuksella voi valmistaa oman pahvi-Hiacen.
* nettiauto.comissa on myynnissä 964 Hiacea, hintahaarukka 750-53 900 €

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset