Fragonardin Keinu

Tänään 1732 syntyi Jean-Honoré Fragonard (k. 1806), rokokoo-ajan ranskalainen taidemaalari, joka muistetaan lähinnä Keinusta (L'escarpolette, 1767-68). Kevyt ja hauska aihe on innostanut lukuisiin kopioihin teoksesta, Fragonard itse on tiettävästi maalannut aiheen vain kerran. Lisäksi teos on levinnyt etsauksina, kaiverruksina, painokuvina ja ties minä versioina 1780-luvulta lähtien.

Fragonardin Keinun 'kevytmielisyys' otettiin 1700-luvun lopulla syntyneellä taiteen valistusajalla silmätikuksi. Taiteen tehtävä olisi jalompi ja vakavampi kuin "hauskojen sattumusten" kuvaaminen.

Aihe toimii edelleen. Esimerkiksi sen todistaa tumblrissa leviävä sarjakuvataiteilija Kate Beatonin versio. 

Jyväskylän Runous alkaa nousta

Aikaisemmin raportoimani Jyväskylän Runous (tai joku sen sisarteoksista) alkaa saada hahmoa ja muotoa. Pohjakerroksen julkisivussa lähdetään liikkeelle 1800-luvun lehtikirjoituksista. Penthousessa Harry Salmenniemeä?

Saamelaisten asu ja asumus (1889)

Ranskan kansalliskirjasto on ilahduttavissa määrin tuonut kokoelmiaan nettiin selattaviksi ja käytettäviksi. Facebookissa Gallica esittelee poimintoja kokoelmista. Kotoiseen Historialliseen sanomalehtikirjastoon verrattuna Gallica on näppärämpi käyttää. Erityisen kiitoksen ansaitsee galleria-näkymä, jonka avulla teoksen/lehden voi käydä läpi nopeasti silmäillen.

Eilen Facebookissa nostettiin esille vuoden 1889 maailmannäyttelyyn tehty kuvakirja, joka esittelee ihmisten asumuksia ja asuja historian hämäristä. Kuvakirjassa on kaikkiaan 25 kuvaa, ja se on aikoinaan kuulunut prinssi Roland Bonapartelle (1858-1924).

Ensimmäisissä kuvissa esitellään kivikauden luolamiesten asut ja asunnot. Eri maailman kulttuurien kautta viimeisellä sivulla päästään Lappiin ja saamelaisiin (kuva yllä).

Vaikka saamelaisasumus vaikuttaa hyvin sievältä ja somalta, sille tuskin on vastinetta todellisuudessa ollut. Eikä millekään muullekaan kuvakirjassa mainitulle asulle tai kotitalolle.

* [Exposition universelle, Paris, 1889, 25 vignettes scolaires en coul. représentant l'évolution de l'habitation/humaine, don du prince Roland Bonaparte]

Kolme Émile Zolan tarinaa

Tänään 1840 syntyi Émile Zola (k. 1902). Hänet muistetaan kaunistelemattoman rehellisistä teoksistaan, kurjuuden kuvauksista, joiden on arveltu suomalaiseenkin kirjallisuuteen vaikuttaneen. Zolan kuoleman aikoihin Eino Leino laittoi Mikko Vilkastuksensa sanailemaan seuraavasti:

— Mitä arvelet muuten Zolan vaikutuksesta meillä? Voidaanko häntä pitää meidän realistisen liikkeemme suojeluspyhänä?

— Tuskinpa, arveli hän [Mikko Vilkastus]. En ole tuota asiata erityisemmin tuuminut, mutta luulen kuitenkin, että realismi meillä lähti monestakin eri lähteestä. Olihan meillä jo olemassa kansankirjallisuus ja Aleksis Kivi, ennenkuin pohjoismainen vaikutus tuli, — selvimpänä esiintyy se ehkä Minna Canthin ”Työmiehen vaimossa” ja Juhani Ahon ”Papin tyttäressä”. Ranskalaisuus tuli myöhemmin, oikeastaan vasta ”Yksin” -kirjan ja ”Ristiaallokon” mukana. Niiden tekijöihin oli epäilemättä Zolakin osaltaan vaikuttanut. (Emile Zola, Päivälehti 1902)

Jatkokertomuksissa olen julkaissut kolme Zolan novellisuomennosta. Niihin sopii tutustua:

Iso Michu

Eräänä iltapäivänä lepohetkenä, neljän aikana otti iso Michu minut syrjään erääseen pihan kulmaan. Hänen katseensa oli vakava ja synnytti minussa jonkinmoista levottomuutta, sillä iso-Michu oli karhea ja vankka poika, jolla oli vahvat nyrkit, enkä minä tahtonut millään muotoa joutua hänen vihamiehekseen.

— Kuule sinä, sanoi hän minulle karhealla, hiomattomalla talonpoikaisäänellään, tahdotko olla mukana?

Minä vastasin „tahdon” hyvilläni siitä, että jollakin tavoin saatoin olla ison Michun mukana. Ja nyt hän selitti minulle, että oli kysymys eräästä liittymisestä. Se mitä hän uskoi minulle, täytti minut niin suloisella tunteella, että minä en koskaan sen jälkeen ole kokenut mitään sellaista. Vihdoinkin minä saisin ottaa osaa elämän rohkeaan uhkapeliin — minulla oli salaisuus säilytettävänä, taistelu kestettävänä.

Lue kokonaan >>

Simplicius

Oli kerran, — kuuntele tarkoin, Ninon, olen kuullut tämän kertomuksen vanhalta paimenelta, — oli kerran saaressa, jonka meri jo aikoja sitten on niellyt, kuningas ja kuningatar, joilla oli poika. Kuningas oli suuri kuningas: hänen lasinsa oli syvin hänen valtakunnassaan; hänen miekkansa raskain; hän tappoi ja joi kuninkaallisesti. Kuningatar oli kaunis kuningatar: hän käytti niin runsaasti ihomaalia, ettei hän ollut paljon päälle neljänkymmenen. Poika oli houkkio. 

Mutta houkkio suurinta laatua, sanoivat järkevät ihmiset valtakunnassa. Kuudentoista vuotiaana vei kuningas hänet sotaan: oli hävitettävä eräs naapurikansa, jolla oli se suuri virhe, että omisti maapalstan. Simplicius käyttäysi kuin tomppeli: hän pelasti verilöylystä kaksi tusinaa vaimoja ja kolme ja puoli tusinaa lapsia; vähällä oli, ettei hän itkenyt miekan iskuja antaessaan; vihdoin nähdessään taistelukentän veren tahraamana ja täynnä ruumisläjiä, hänen sydämensä niin täyttyi säälillä, ettei hän syönyt kolmeen päivään. Kuten näet, Ninon, oli hän julman pöllö.

Lue kokonaan >>

Työtönnä

Aamulla tehtaaseen astuessaan tapaamat työmiehet sen kylmillään. Koneet ovat liikkumattomina ja mykkinä pitkine, ojennettuine käsivarsineen ja viattomine pyörineen.

Synkän näköisenä astuu tehtaanisäntä pienestä suojastaan ja sanoo työmiehille:

»Pojat, tänään ei ole työtä. Ei saavu enään tilauksia, varastot karttuvat ja vakaavat suojissaan hyödyttöminä. Tämä pitäisi olla vuoden paras kuukausi ja kuitenkin ovat tulokset sellaiset. Tämä liike-elämän tyyppi uhkaa hävittää useat vakavat liikkeet. Minun täytyy seisauttaa työt.»

Muminaa kuuluu työmiesparvessa.

Lue kokonaan >>

Toinen Oona Chaplin

Takavuosina elokuvaohjaaja Charles Chaplinin neljännen vaimon nimi tuli suomalaisille tutuksi ristikoiden kautta. Runsasvokaalinen Oona oli ristikonlaatijoille sopiva sana sijoitettavaksi vaikeammin ratkottavien sanojen lomaan.

Eilen BBC:n The Hour -sarjaa seuratessa alkuteksteistä pisti silmiin tuo tuttu nimi,  Oona Chaplin. Kyse ei ollut ristikko-Oonasta (o.s. O'Neill, 1925-1991), vaan hänen tyttärentyttärestään Oonasta (s. 1986). Kun hahmo näyttäytyi kuvaruudussa paljastui, että tämähän on tuttu näyttelija Game of Thronesista, pohjoisen kuninkaan Robb Starkin vaimo Talisa Maegyr (kuvassa).

Enää eivät ristikontekijät 1970-luvun tapaan tarvitse Chaplinia Oonan vihjeeksi, sillä etunimi alkoi 1980-luvulla voimakkaasti yleistyä Suomessa. Vuoteen 1979 Suomessa oli Oonaksi nimetty alle sata naista (ja muutama mies), sen jälkeen nimi on yleistynyt huimasti. 1980- ja 1990-luvuilla nimen sai reilut 2600, uuden vuosituhannen ensimmäisellä vuosikymmenellä yli 3300 suomalaista. Parina viime vuonna Oonaksi on ristitty yli seitsemän sataa lasta.

Wikipedia tietää kuuluisiksi Ooniksi yleisurheilijat Hujasen, Kettusen ja Sormusen, näyttelijä Louhivuoren ja jääkiekkoilija Parviaisen. Salatuissa elämissä eräs roolihahmo on Oona Kiviranta.