Kolme Émile Zolan tarinaa

Tänään 1840 syntyi Émile Zola (k. 1902). Hänet muistetaan kaunistelemattoman rehellisistä teoksistaan, kurjuuden kuvauksista, joiden on arveltu suomalaiseenkin kirjallisuuteen vaikuttaneen. Zolan kuoleman aikoihin Eino Leino laittoi Mikko Vilkastuksensa sanailemaan seuraavasti:

— Mitä arvelet muuten Zolan vaikutuksesta meillä? Voidaanko häntä pitää meidän realistisen liikkeemme suojeluspyhänä?

— Tuskinpa, arveli hän [Mikko Vilkastus]. En ole tuota asiata erityisemmin tuuminut, mutta luulen kuitenkin, että realismi meillä lähti monestakin eri lähteestä. Olihan meillä jo olemassa kansankirjallisuus ja Aleksis Kivi, ennenkuin pohjoismainen vaikutus tuli, — selvimpänä esiintyy se ehkä Minna Canthin ”Työmiehen vaimossa” ja Juhani Ahon ”Papin tyttäressä”. Ranskalaisuus tuli myöhemmin, oikeastaan vasta ”Yksin” -kirjan ja ”Ristiaallokon” mukana. Niiden tekijöihin oli epäilemättä Zolakin osaltaan vaikuttanut. (Emile Zola, Päivälehti 1902)

Jatkokertomuksissa olen julkaissut kolme Zolan novellisuomennosta. Niihin sopii tutustua:

Iso Michu

Eräänä iltapäivänä lepohetkenä, neljän aikana otti iso Michu minut syrjään erääseen pihan kulmaan. Hänen katseensa oli vakava ja synnytti minussa jonkinmoista levottomuutta, sillä iso-Michu oli karhea ja vankka poika, jolla oli vahvat nyrkit, enkä minä tahtonut millään muotoa joutua hänen vihamiehekseen.

— Kuule sinä, sanoi hän minulle karhealla, hiomattomalla talonpoikaisäänellään, tahdotko olla mukana?

Minä vastasin „tahdon” hyvilläni siitä, että jollakin tavoin saatoin olla ison Michun mukana. Ja nyt hän selitti minulle, että oli kysymys eräästä liittymisestä. Se mitä hän uskoi minulle, täytti minut niin suloisella tunteella, että minä en koskaan sen jälkeen ole kokenut mitään sellaista. Vihdoinkin minä saisin ottaa osaa elämän rohkeaan uhkapeliin — minulla oli salaisuus säilytettävänä, taistelu kestettävänä.

Lue kokonaan >>

Simplicius

Oli kerran, — kuuntele tarkoin, Ninon, olen kuullut tämän kertomuksen vanhalta paimenelta, — oli kerran saaressa, jonka meri jo aikoja sitten on niellyt, kuningas ja kuningatar, joilla oli poika. Kuningas oli suuri kuningas: hänen lasinsa oli syvin hänen valtakunnassaan; hänen miekkansa raskain; hän tappoi ja joi kuninkaallisesti. Kuningatar oli kaunis kuningatar: hän käytti niin runsaasti ihomaalia, ettei hän ollut paljon päälle neljänkymmenen. Poika oli houkkio. 

Mutta houkkio suurinta laatua, sanoivat järkevät ihmiset valtakunnassa. Kuudentoista vuotiaana vei kuningas hänet sotaan: oli hävitettävä eräs naapurikansa, jolla oli se suuri virhe, että omisti maapalstan. Simplicius käyttäysi kuin tomppeli: hän pelasti verilöylystä kaksi tusinaa vaimoja ja kolme ja puoli tusinaa lapsia; vähällä oli, ettei hän itkenyt miekan iskuja antaessaan; vihdoin nähdessään taistelukentän veren tahraamana ja täynnä ruumisläjiä, hänen sydämensä niin täyttyi säälillä, ettei hän syönyt kolmeen päivään. Kuten näet, Ninon, oli hän julman pöllö.

Lue kokonaan >>

Työtönnä

Aamulla tehtaaseen astuessaan tapaamat työmiehet sen kylmillään. Koneet ovat liikkumattomina ja mykkinä pitkine, ojennettuine käsivarsineen ja viattomine pyörineen.

Synkän näköisenä astuu tehtaanisäntä pienestä suojastaan ja sanoo työmiehille:

»Pojat, tänään ei ole työtä. Ei saavu enään tilauksia, varastot karttuvat ja vakaavat suojissaan hyödyttöminä. Tämä pitäisi olla vuoden paras kuukausi ja kuitenkin ovat tulokset sellaiset. Tämä liike-elämän tyyppi uhkaa hävittää useat vakavat liikkeet. Minun täytyy seisauttaa työt.»

Muminaa kuuluu työmiesparvessa.

Lue kokonaan >>