torstai 5. joulukuuta 2013

Uusiin maisemiin


Terhi Ekebom
Uusissa maisemissa
Asema 2005


Ennen Terhi Ekebomin uuteen teokseen Kummituslapsi (Asema 2013) tarttumista on hyvä kerrata tekijän edellinen teos Uusissa maisemissa (Asema 2005). Molemmissa teoksissa teema on sama, mutta näkökulma on erilainen.

Uusissa maisemissa perustuu Timo Teräsahjon novelleihin, jotka on julkaistu kokoelmassa Keksijän poika ja muita novelleja (Gummerus 2000). Aikaisemmin Ekebomin kokoelman pohjalta tehtyjä sarjakuvia on julkaistu Laikku 02 -antologiassa ja aikakauslehti Kaltiossa.

Uusissa maisemissa jakautuu kolmeen osaan, joissa ollaan matkalla eri välineillä: auton takapenkillä, laivassa ja oudossa talossa. Näkökulma on lapsen ja aikuisten maailman tapahtumat jäävät lukijan aavistelujen varaan. Mukana on mukavia tutustumisen ja saman kaltaisen löytämisen hetkiä, toisaalta myös jännittynyttä odotusta. Lapsen kanta vanhempiinsa käy selväksi.

Ekebom on piirtänyt terävillä tussikärjillä ja liiduilla. Kokonaisuus on herkkävireinen, kuten lapsen tunnot. Teos on painettu rosoisen vihreälle, tukevalle paperille. Valinta on tärkeä osa lopputulosta.


Viimeisessä ruudussa poika pohtii, että milloinkahan me taas lähdettäisiin. Se muistuttaa mieliin oman lapsen kysymyksen viimeisimmän muuton jälkeen. "Minne me muutamme täältä?" Toivottavasti en ole ollut normaalia kamalampi isä.



keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Luutnantti August von Essen


Viljami Vaskonen - Jukka-Petteri Eronen
Lintu Mustasiipi - August von Essenin seikkailut
Arktinen banaani 2013
104 s.


Kaukasus on mitä erinomaisin paikka seikkailuille. Paikallisilla kansoilla on suhteita vähän joka suuntaan, hallintosuhteet ovat sekavat ja kunniakoodistot ovat arvossaan. Saksalainen lentäjä, luutnantti August von Essen päätyy arojen ja vuoristojen laitamille ensimmäisen maailmansodan jälkeen, aikana jolloin alueen tilanne on tavanomaistakin monimutkaisempi.

Jukka-Petteri Erosen piirtämässä ja Viljami Vaskosen käsikirjoittamassa Lintu Mustasiivessä vasta palvelukseen astunut luutnantti von Essen joutuu ikävään tilanteeseen. Itärintaman taistelujen päätyttyä maaliskuussa 1918 lentäjäsankari Eugen Weiss varastaa tärkeitä papereita ja aikoo niiden kanssa itään. Von Essenin täytyy ampua sankari alas.

"Sota muuttaa ihmistä", varoittavat toverit von Esseniä. Niin kävi sankarimmekin kohdalla. Hän päätyi Kaukasukselle lentokoneineen vuonna 1920.

Eronen ja Vaskonen kertovat tarinaa loikkien ajallisesti sodan jälkeisessä Berliinissä ja Kaukasuksella. Näin aikasiirtymin teot ja niihin vaikuttaneet ratkaisut tulevat esitetyksi tiiviissä paketissa. Henkilögalleria on lähes stereotyyppinen, mutta tällaisessa seikkailussa siitä ei ole haittaa. Eronen piirtää hahmonsa eloisasti, mikä tekee hahmoista kiinnostavampia.


Lintu Mustasiivessä rakkaus, idealismi ja velvollisuudentunto sekoittuvat mukavaksi lukukokemukseksi, jossa on sopivasti yllätyksellisyyttä.


* Anssi Rauhala arvioi Lintu Mustasiiven Kvaakkiin.


tiistai 3. joulukuuta 2013

Eläkeläinen Osbourne


Tänään Ozzy Osbourne (s. 1948) täyttää Ison-Britannian virallisen eläkeiän. Rokkarin on mahdollista jäädä tänään vanhuuseläkkeelle. Nykyisen eläkejärjestelmän mukaan hän voi lykätä eläkkeelle jäämistä, tällöin kukin viiden viikon lykkäys nostaa eläkettä yhdellä prosentilla.

Joskus blogin alkuaikoina kirjoitin Osbournen uransa eri vaiheissa saamista lisänimistä. 1970-luvulla Black Sabbathin aikoina Osbournea alettiin tituleerata englanninkielisellä Prince of Darkness -nimellä. Suosikki samalla vuosikymmenellä esitteli laulajan pimeyden ruhtinaana. Bändin nimi, laulujen sanoituksen ja kanojen kaulojen katkominen lavalla hampailla antoivat musiikkitoimittajille aiheen verrata yleisön huudattajaa alaherran herraan.

Vuonna 2007 Suomen vierailun yhteydessä sama titteli suomennettiin toisin. Vuosikymmenten kuluttavan kiertue-elämän jälkeen Osbourne oli pimeyden prinssi.

Englannin 'prince' kääntyy asiayhteydestä riippuen ruhtinaaksi tai prinssiksi. Niccolo Machiavelli kirjoitti Ruhtinaan, mutta Ison-Britannian kruununperijä onkin vakiintunut taannoisen käännösvirheen vuoksi Walesin prinssiksi.

Pimeyden prinssi oli asiallisempi suomennos Suomen vierailun aikoihin. Samoin kuin pimeyden ruhtinas 1970-luvun alkupuolella.

Nykyisin vanhuuseläkkeelle siirtyvää rokkistaraa voisi käännösmahdollisuuksien rajoissa nimittää pimeyden prinssipuolisoksi. Sharon Osbourne on ottanut julkisuudessa puolisoaan paljon aktiivisemman roolin.


maanantai 2. joulukuuta 2013

Emersonin Helvetti


Hunt Emerson
Danten Inferno
suom. Juhani Tolvanen
Arktinen banaani 2013
88 s.


#Dante Alighierin (1265-1321) Jumalainen näytelmä ja erityisesti sen ensimmäinen osa Inferno/Helvetti on innoittanut taiteen tekijöitä kautta vuosisatojen. Innostus ei toistaiseksi ole näyttänyt laantumisen merkkejä. Hunt Emersonin sarjakuvamuotoon piirtämä ei ole omassa taiteenlajissaan läheskään ensimmäinen, suoraan runoelmaan perustuen on tehty jopa Mikki Hiiri-versio tarinasta. Allegorisemmin ja innoittajana aihepiiriä on käsitelty lukuisissa muissa sarjakuvissakin. Tuoreena tapauksena tulee mieleen Gary Panterin Jimbon Jumalainen näytelmä (suomeksi Huuda huuda 2010).

#Emerson lähestyy Danten Infernoa suorasanaisena kertojana. Tarina käydään läpi Dantea kunnioittaen. Runoilija lähtee Vergilius oppaanaan kulkemaan helvetin yhdeksän piirin läpi päästäkseen kuulemaan mitä kerrottavaa edesmenneellä Beatricella on häneen rakastuneelle. Emerson näyttäisi poikkeavan Danten kertomasta ainoastaan silloin kuin 1300-luvun alun asiat vaativat taustoitusta ja selvitystä. Dante tiesi mitä simonia oli, mutta lukijan onneksi kysyjä sillekin löytyi.


Firenzeläisten varkaiden, Danten unohtuneiden aikalaisten tai ylipäätään uskontojuttujen suurta määrää Emerson keventää jatkuvasti viittaamalla 1300-luvun alun käsityksiin. Pidemmän selityksen vaatii Odysseuksen ja hänen kaverinsa Diomedeen sijoittaminen melko syvälle helvettiin.

Emersonin viiva on nautittavaa. Kuten Kevin Jacksonin jälkisanoissa todetaan, helvetissä on piereskelyä ja kakkaa, joihin liittyvään kuvastoon Emerson on erityisen perehtynyt. Kokonaisvaikutelma on kuitenkin valju, varsinkin kun kehyskertomus Beatricen etsimisestä jää pahasti kesken. Jos Dante on aikaisemmin tuntematon, tämä teos jälkisanoineen tarjoaa pikakurssin Infernon sisältöön.




sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Veikkaus


Ei onni suosinut eilisessä loton arvonnassa. Parhaassa rivissä oli kaksi oikein, sillä ei tavallista pienempiäkään voittoja saa. Eräs kaveri sai kaksi ja puoli euroa jokerista. Siitäkään en olisi voittanut vaikka olisin pelannut.

Loton jättipotit auttavat ymmärtämään kuinka paljon suurituloisimmat suomalaiset johtajat ansaitsevat. Kalevassa oli tehty informaatiografiikka, jonka mukaan tavalliselta, keskituloiselta suomalaiselta (tulot 3200 €/kk) menisi 338 vuotta jättipotin ansaitsemiseen ansiotyöllä. Sellaiseen ei siis ole mahdollisuuksia.

Vertailukohdaksi Kaleva oli ottanut eläkeyhtiö Varman toimitusjohtaja Matti Vuorian. Hän hankkisi jättipotin suuruisen summan seitsemässätoista vuodessa. Tässä laskelmassa oli huomioitu ainoastaan Vuorian palkka. Tuskin Vuoria (s. 1951) ehtii pottia hankkimaan työuransa aikana. Eläkeestään varmaankin.

Viimeisimpien verotietojen mukaan Leena Niemelältä menisi reilu puoli vuotta kolmentoista miljoonan hankkimiseen. Alle vuodessa potin kasaamiseen menisi myös Heikki Kyöstilältä. Jane Erkolta summan hankkimiseen menee henkilökohtaisilla tuloilla vuosi ja kuukausi, tosin jos miehen kuolipesän tulot huomioidaan niin Erkko päässee samoihin aikoihin Leena Niemelän kanssa.

Muutamia vuosia sitten kun edellisen kerran pohdin jättipotin ja suurien tulojen yhteyttä Jorma Ollila sai jättipotin kolmen, neljän kuukauden välein. Tosin silloin potit olivat pienempiä ja Ollilan tulot suuremmat. Nykyisillä tuloilla Ollilalta menisi kaksitoista vuotta suurvoiton hankkimiseen.

Lääketieteen kehitykseen huimimmin uskovat ovat väittäneet, että ensimmäinen yli tuhat vuotta elävä ihminen on jo syntynyt. Ei taitaisi sellainenkaan elinkaari näillä tuloilla riittää pienemmänkään jättipotin työllä hankkimiseen. Siksi siis pitää välillä kokeilla veikkausta.




LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset