Ylimääräinen varvas

Asema julkaisi pikkupulu -sarjassaan vuonna 2003 Mika Lietzenin Lohikäärmeen varpaan. Teos perustuu Hergén studioilla kaikesta perfektionismista huolimatta tapahtuneeseen virheeseen. Sinisen Lootuksen kanteen piirretylle lohikäärmeelle tulikin toiseen takajalkaan vahingossa viisi varvasta, kun muissa on neljä.

Virhe tapahtui vuonna 1946, joka oli Hergélle erittäin kiireistä aikaa. Tintin -lehti oli vasta perustettu ja sitä varten piti tuottaa materiaalia tasaista tahtia ja samalla piti Castermanille muuntaa aikaisempia 1930-luvun mustavalkoisia seikkailuja uuteen 62-sivun väriformaattiin.

Sininen Lootus syntyi vuosina 1934-35 ja julkaistiin Tintin au Extreme-Orient nimisenä albumina 1936. Nimi muutettiin ja kansi tehtiin kokonaan uusiksi. Vasta albumien painosta tultua havaittiin kannen ylimääräinen varvas.

Seuraavaan painokseen varvasmäärä korjattiin oikeaksi. Mutta innokkaat fanit olivat huomanneet eriävän varvasmäärän ja sen normalisoituminen herätti närää. Sittemmin uusintapainoksia on otettu molemmista. Parhaillaankin ranskaksi saa molempia vaihtoehtoja.

Lietzenin sarjakuva sijoittuu Turun saaristoon kesälle 1980. Tinttinsa tarkkaan lukenut pieni poika olettaa, että ylimääräinen varvas merkitsee lohikäärmeyttä. Kun naapurin rouvalla onkin ylimääräinen peukalo, hän on -- lohikäärme.

Meille suomalaisille oli pitkään tarjolla vain ylimääräisvarpainen vaihtoehto. Vasta 1997 tuplatintissä oli kaikkien jalkojen osalta nelivarpainen versio ja yksittäisenä albumina korjattu oli hankittavissa vasta 1999 (seitsemäs painos).

Eipä noista painoksista voinut vielä kesällä 1980 Suomessa olla tietoa.

L’état, c’est moi

Opetushallituksessa oltiin huolissaan siitä, miten Platonia kouluissa opetetaan. En tiedä millainen tilanne on nyt, mutta 1980-luvulla kahteenkin otteeseen (yläasteella ja lukiossa) eri opettajien suista, puheen tulessa filosofikuninkaisiin, oppimisen kaitsijoilla heräsi ajatus siitä, miten totalitaristisia valtiomalleja kehitelleet ovat arvioineet juuri oman ammattikuntansa parhaaksi diktaattoriainekseksi. Ja ehkäpä juuri itsensä tuon ammattikunnan parhaana edustajana parhaiten valistuneeksi tyranniksi sopivaksi.

Molemmat opettajat myös heräsivät peräämään meiltä oppilailta omaa, kriittistä ajattelua, kun oppiaineksen käsitellyssä päästiin Neuvostoliiton poliittiseen järjestelmään. Opettajat kehottivat tässä kohtaa pohtimaan aivan vastakkaisia asioita: toinen länsimaisen ja siis myös suomalaisen lehdistön välittämän kuvan ja toinen Neuvostostoliiton propagandakoneiston tuottaman aineiston oikeellisuutta.

Tämä muistelus sillä, että kirjojen kieltämiseen ei pitäisi mennä. Toivottavasti parahdus opetushallituksesta ei kavenna kirjastojen kokoelmia. Ja ettei järjestelmän pelastamisen alttarille uhrattaisi hätäpäissään jotakin, josta ennenkin on hienoin didaktisin tempuin selvitty.

***

Tuohon edellä linkattuun Heikki Poroilan Luurangot portinvartijan kaapissa (BTJ 2007) teokseen liittyen: aikaisemmin tänä vuonna Suomen kirjastoseuran ja sen julkaiseman Kirjastolehden sivuilla oli mielipidetiedustelu, jossa kysyttiin "suosivatko kirjastojen palvelut ja tarjonta naisia?"

Vastaajista 64,9 prosenttia vastasi kyllä.

Toimintaympäristöt

Jatkan eilistä pohdintaa aleksiskivistä. Hergén isänisän epäselvä henkilöllisyys sai siis 5-6-vuotiaan Georgesin fantasioimaan tarinankertojankyvyn kannalta otolliseen ikään. Mitä siitä voidaan selvästi nähdä hänen tuotannossaan? Ainakin tarinoiden kehykset, toimintaympäristöt. Tintin, Haddockin ja Tuhatkaunon kodiksi vakiintui Moulinsartin linna, joka oli hyvin samankaltainen jossa isoäiti piikomassa ollessaan tuli raskaaksi, ja jonka puutarhuri Remi taivuteltiin kirkonkirjoihin raskauden aiheuttajaksi. Lisäksi kartanon isäntä kasvatti Hergén isän kaksoisveljineen 14-vuotiaaksi asti ajan aristokraattisten vaatimusten mukaan.

Tuollainen oman luokkansa vastaisesti kasvatettu veljespari on taatusti jollakin tapaa vaikuttanut poliisikaksikko Dupondin ja Dupontin syntyyn.

Kartanon isäntä oli Montenergon lyhytikäiseksi jääneen kuningashuoneen kruununperimyksessä toinen. Yksi Hergén kehittämistä seikkailupaikoista on Balkanilla sijaitseva Mustan pelikaanin kuningaskunta, Syldavia. Se oli ensimmäinen Hergén luomista sepitteellisistä maista, ja se on helppo samaistaa Montenegroksi.

Aleksis Kiven toimintaympäristöistä on tunnetuin Jukolan talo eteläisessä Hämeessä, liki Toukolan kylää. Tila oli pinta-alaltaan "seitsenkertaisesti" muita taloja suurempi. Löytyisikö Kiven oletetulta isänisältä Carl Henrik Adlercreutzilta jotakin vastaavaa?

Laamanni Carl Henrik Adlercreutz asui kahden veljensä kanssa Raalan kartanoa. Vaikka Adlercreutzit olivat aatelisia, niin perimätietojen he viettivät varsin kansanomaista elämää, seurustelivat pitäjän muun väestön kanssa. Nuoret herrat eivät sulkeutuneet kartanoonsa, vaan kulkivat pitäjällä, milloin huveissa, milloin metsällä. Veljesten vanhemmat asuivat toisaalla, Siuntion Boen kartanossa. Raala oli iso, noin 9000 hehtaarin tila ja se oli poikamiesjoukon johdossa. Kuullostaako tutulta?

Paikallisen perimätiedon mukaan hiidenkivi, jolle veljekset pakenivat turvaan sonnilaumaa, oli Raalan kartanon mailla. Nykyisin tuota kiveä ei enää ole, se päätyi Raalan koulun kivijalkaan. Romaanissa kerrotaan karhumetsällä olleiden veljesten suunnanneen kohti paikkaa, joka oli "Impivaarasta Pohjaan päin Viertolan maalla, mutta lähellä Jukolan metsärajaa". Tuolle paikalle kellistyi otso ja tuolta paikalta veljesten piti lähteä härkälaumaa karkuun, juosta Viertolan ja Jukolan raja-aidalle. Aita ei pitänyt härkiä Viertolan puolella, vaan ne seurasivat pakenijoita Jukolan puolelle. Veljesten oli siis kavuttava omilla maillaan olevalle "melkein neliskulmaiselle, syllän korkealle kallionkappaleelle", hiidenkivelle häriltä turvaan.

Eilen mainitsemani Hannes Sihvon lisäksi Juhani Nuotto on lukenut Jaakko Puokan Paloon Stenvallit, vuonna 1979 julkaistun teoksen, jossa tarkastellaan Adlercreutzien ja Stenvallien välisiä yhteyksiä. Niitä on paljon.

Genoksen artikkelissa Nuotto tarkastelee osin omien muistojensakin kautta Kiven isänisää. Nuoton tuttu, Raalan vanhalla kartanolla asunut Kiven veljenpoika, postimestari Arvid Stenvall oli aika ajoin muistanut mainita olevansa Adlercreutzeja. Nuotto ei kuitenkaan ollut saanut selville sukujohtoa, vaikka postimestari oli sen joskus kertonutkin.

Asia oli jäänyt unhoon Puokan kirjan lukemiseen saakka. Oletettu Kiven isänisä Carl Henrik Adlercreutz meni vasta 50-vuotiaana 1822 naimisiin taloudenhoitajansa Hedvig Bergmanin kanssa. Jo ennen avioliittoa, joka vaati tsaari Aleksanteri I luvan, kyse kun oli epäsäätyisestä liitosta, pariskunta olisi saanut seitsemän lasta. Avioliitto ja sen jälkeen syntyneet neljä lasta on merkitty Siuntion kirkonkirjoihin, siellähän Adlercreutzien pääpaikka oli. (Tällä istumalla en saa Bergmanin aviottomien lasten määrää tarkastettua, koska Hiskiin on Siuntion kastetut talletettu vain vuodesta 1821 alkaen.)

Merimies Stenvallin nimissä kulkeneille Adlercreutzin jälkeläisille liitto Bergmanin kanssa lienee ollut järkytys. Miksi Maria Juhanantytär ei ollut Bergmanin paikalla, hänellä olisi ollut yhtälainen oikeus tulla viralliseksi Adlercreutziksi. Poukan selvitysten mukaan Stenvalleja ei unohdettu ja heistä pidettiin huolta.

Mutta Hedvig Bergmanin seitsemästä aviottomasta lapsesta tuli aatelisia.


* Katso myös: Paloon Stenvallit.

Belgian Aleksis Kivi

Eilen on Belgiassa marssittu maan yhtenäisyyden puolesta. Flaamien ja vallonien välit ovat kiristyneet niin, että pahat kielet ovat sanoneet vain jalkapallomaajoukkueen ja Tintin (hollanniksi Kuifje) pitävän maata kasassa. Hallitusta maahan ei ole vaalien jälkeen saatu aikaiseksi, vaikka vaaleista alkaa olla jo puoli vuotta.

Belgeille Hergé on kansalliskirjailija, joskus on sarjakuvataiteilijaa sanottu Belgian Aleksis Kiveksi (ja kapteeni Haddockia kiroilun Eino Leinoksi). Sanoja Jukka Kemppinen on parina viime päivänä pohtinut Suomen Aleksis Kiveä. Lauantaisen kirjoitelman innoittamana kertasin Kiven henkilötietoja.

Hergén ja Kiven välille näyttäytyisi muodostuvan yhteys perhehistorian kautta. Ranskalainen psykoanalyytikko Serge Tisseron on pitkään tutkinut Tinttejä ja Hergén perhetarinaa. Jo 1983 hän julkaisi tieteellisen artikkelin Yksisarvisen salaisuus-Rakham Punaisen aarre albumipariin liittyen. Sarjakuvia syvälukien hän oli löytänyt kirjoista alarakenteen, jonka mukaan kavaljeeri de Hadoque oli aurinkokuningas Ludwig XIV:n avioton poika.

Tisseron ihmetteli moista alarakennetta, jota ei käytetä lainkaan varsinaista juonta tukemassa. Vastauksen hän sai kolme vuotta myöhemmin, jolloin ilmestyi ensimmäinen elämäkerta Hergéstä. Mestarin perhetaustasta ei oltu aikaisemmin julkisuuteen kerrottu juuri mitään. Elämäkerta paljasti, ettei Hergén isänisän henkilöllisyydestä ollut täyttä varmuutta. Perheessä myöhemmin vain vihjailtiin, "ettette ylpistyisi liikaa".

Nurmijärvellä ja erityisesti Raalan kartanolla juoruttiin ahkerasti, ettei Stevallin pojan isoisä olisikaan se mikä kirkonkirjoihin on laitettu, vaan tulevan kirjailijan ukki olisikin Raalan ja Siuntion kartanoiden isäntä, laamanni Carl Henrik Adlercreutz.

Hergén perheessä tiedettiin, että puutarhuri Remi oli nainut isoäidin kaksospoikien (joista toinen oli Hergén isä) syntymän jälkeen ja liitto oli päätynyt nopeasti aviopuolisoiden koskaan muuttamatta saman katon alle. Sen sijaan tiedettiin, että isoäiti oli ollut piikana eräässä Moulinsartin kaltaisessa kartanossa Chaumont-Gistouxissa ja kartanon isäntä kasvatti kaksospoikia 14-vuotiaiksi asti, aristokraattisin menetelmin (olihan isäntä toinen Montenegron kuningaskunnan kruununperimyksessä). Annettiin ymmärtää, että isoisä olisi kartanonherra tai joku siellä vieraillut vielä ylempi arvoinen, ehkä itse Belgian aurinkokuningas, Leopold II.

Nurmijärvellä oltiin suorasanaisempia. Nuorta Stenvallia herroiteltiin ja pilkattiin koulussa "finnkuuleks"-nimellä. Tämä joutui puolustautumaan, todistelemaan olevansa kraatarin poika. Totuutta haettiin myös nyrkein, Stenvall ryntäsi oletetun sukulaisensa Thomas Erik Adlercreutzin päälle joutuen teosta sikakoppiin rauhoittumaan.

Kiven isä Eric Johan Stenvall mainitaan Nurmijärven rippikirjassa ruotsinkielisenä, joka antaisi olettaa hänen saaneen kasvatusta ja koulutusta muiltakin kuin suomenkielisiltä vanhemmilta.

Pari yhtäläisyyttä vielä: molemmat kuolivat lapsettomina ja kumpikaan ei kasteessa saamallaan nimellään julkaissut.

Molemmille aleksiskivelle oma alkuperä näyttäytyi siis -- oli sitten kyse todesta tai juoruista -- epäselvänä. Tisseronin mukaan 5-6-vuotiaalle tällainen tilanne avaa valtavat fantasioinnin maailmat. Ehkä tuossa on juuri se kohta, jossa uutta luova kirjallinen nerokkuus syntyy?

Vaikka psykologiset teoriat unohdettaisiin, niin omien 'monimutkaisten', rajoja ylittävien juurien pohdinta jättää heijasteita ja avaa taiteilijan tuotantoon useita erilaisia laajoja näkökulmia. Ihmisen kokoisesta tirkistysreiästä katsottuna laajat näkökulmat antavat useammille tilaisuuden samaistua, löytää sieltä jotain omaa ja itselle puhuttelevaa.

Aikaisemmin linkitetyssä Kivi-esittelyssä Hannes Sihvo ihmettelee, miten ei Kivi missään inahdakaan Adlercreutz-yhteyksistä? Ehkä inahtaakin, juonten kannalta merkityksettöminä alarakenteina tai aivan suoraankin.

Kiven tuotannossa mainitaan ainakin yksi kartanon omistaja, Leon ja Liinan Liina, jonka "polviluvussa" kiiltää ja kalisee "vaakunoita, kilpiä, keihäitä ja miekkoja". Liinan kasvattipoika Leo on jo toisaalle, kauas Amerikkaan sedän kasvattamalle "mulatti-epelille" kihlattu. Pari saa toisensa, lemmenliitto syntyy.

Leo ja Liina -näytelmää on yleensä luettu hyväksynnän hakemisena Lönnqvistin ja Kiven suhteelle. Miten insestin pelko ja pohdinnat tuohon suhteeseen liittyvät?

Jääköön se hautumaan.

(jatkuu...)

Puolustustaktiikka

Asterixin harharetkien ensimmäisillä sivuilla tutustutaan pariin villisikaan, jotka asustavat voittamattomien gallialaisten kylän lähistöllä. Toinen villisioista on peloissaan, ja toteaa "kruik kruik kruiik kruik krui" (eli oletko aivan varma, ettemme törmää niihin naapurikylän hulluihin?"). Toinen vakuuttaa toisen olevan hänen seurassaan täysin turvassa, mutta vakuuttelu ei suuren sukunsa viimeiseksi jäänyttä vakuuta.

Tyyni villisika kertoo hänellä olevan pettämättömän puolustustaktiikan. Ja Asterixin ja Obelixin kohtaamisesta selvitään, kuten yllä oleva ruutu kertoo.

Kaleva kertoi, että Siikajoella jänikset ovat alkaneet johdattaa ajokoiria heikoille merenjäille. Ainakin yksi metsästyskoira on näin päätynyt jäihin tänä syksynä.

"Ei se varmaankaan niin viisas sentään ole", rauhoittelee Oulun riistanhoitopiirin päällikkö Keijo Kapiainen metsästäjiä. Kapiaisen mielipiteen uroskoirien elinten vaikutuksesta hukkumisalttiuteen voitte lukea linkitetystä Kalevan jutusta: Jänikset hukuttavat koiria jäihin.