Kalenterin vaihto

On (taas) kalenterin vaihtoaika. Ainakin sillä osalla, joille kalenterit määrittyvät kalenterivuoden mukaan. Esimerkiksi opiskelijoille kalenterit tehdään lukuvuoden mukaan, jolloin vaihtoaika on elo/syyskuu.

Itselläkin on Oulun yliopiston ylioppilaskunnan kalenteri, mutten ole sitä oikeastaan ollenkaan käyttänyt. Olen yrittänyt 'tavallisten' kalenterivuoteen totutella.

Helposti se on onnistunut, ylioppilaskalenterissa on vain pari merkintää, 'oikeassa' runsaammin.

Kalenterit ovat hitaasti muuttuva osa kulttuuriamme. Jos ajatellaan useimpia muita EU-kumppaneitamme, heidän kalenterinsa edelleen muistuttaa kuukausien niminä aikaisemmasta käytännöstä, ajasta jolloin vuosi alkoi maaliskuusta.

Nykyinen yhdeksäs kuukausi, maailman kielillä esimerkiksi September, Setiembre, Septembr, Sentyabr, Septembar, Setembre, Septiyembre, Settembre, Σεπτέμβριος, Septembro, Setembar, Septembre, Septiembri, Septemba, Septembris, Szeptember, Septambra, Settembru, Sentabr, Sepptämmber, Septembrie, Сентябрь, Sittèmmiru, Sebdeembar, Септембар, Setyembre, Shtember, Sentäber, Septemba, Setimbe, Septyembre ja niin edelleen.

Eli siis suorana suomennoksena seitsemäs. Sama toistuu loka-, marras- ja joulukuissa.

Ehkä myös siksi koululaisemme pärjäävät Pisa-tutkimuksissa. Ei ole seitsikko ysinä meillä.

Rakennusten ja huoneiden sijoittaminen

Lumettomien ilmojen ansiosta/vuoksi olen ajatellut risusavottaan ryhtymistä Onkiveden rannalla olevalla tontillani. Ajan kohdan outous on kuljettanut ajatuksia toisaalle, ja viimeksi tyydyin lähinnä pohtimaan (ehkä) tulevien rakennusten sijoittelua.

Isän kirjahyllystä löytyy Heikki Riikosen Pienviljelijän rakennusoppi (4. painos, 1951), joka korostaa mahdollisimman "käytännöllisen aseman" hakemista.

Tontin sijoittelua koskevat kohdat ovat nykyrakentajalle melko hyödyttömiä, sillä sen sijaintiin harvoin pääsee itse vaikuttamaan. Keskeinen periaate on kuitenkin se, että tonttimaan tulisi sijaita ympäristöstään jonkinverran kohoavalla tasaisella paikalla savettomalla hiekka- ja soramaalla. Näin estetään etenkin mahdollisia vesivaurioita. Esi-isien Riikonen kertoo valinneen paikkoja, jotka "viileinä syksyinä höyrähtivät lämpimiltä".

Toisekseen suhteen liikenneväyliin ja ympäristön luonnonkauneuteen tulisi vaikuttaa paikan valintaan. Vapaat näköalat olisivat eduksi, vilkas liikenteinen tie haitaksi.

Kolmanneksi veden helppo saanti olisi turvattava, sekä järvi- että pohjaveden.

Kaikki ehdot täyttävää tontin paikkaa ei helpolla löydä laajoiltakaan tiluksilta.

Talon paikkaa, sijoitusta ja rakennusonnea on nykyisempinäkin aikoina tehostettu esi-isien neuvoin, luulen. Elias Lönnrot julkaisi Suomen kansan muinaisia loitsurunoja (1880) teoksessaan talon asetussanat, joita mitä ilmeisimmin on käytetty Riikosen kirjankin kirjoitusaikaan.

Toistaiseksi tuloksettomasti olen yritäänyt etsiä noita vanhan kansan asetussanoja. Loitsurunoista (joista yllättävä kyllä ei ole uusintapainoksia otettu) käsissäni on ollut useampiakin julkisten kokoelmien kappaleita, mutta jokaisesta niistä nuo asetussanat sisältävät sivut on leikattu pois.

Jos joskus talon asetussanat käsiini saan, julkaisen ne kansanperinteen käytön edistämiseksi. Jos joku toinen ei ennen ehdi.

(Kuvassa Riikosen huonetilakompassi, ts. ohjeet huoneiden sijoittamiseksi talossa keskusmuuriin nähden)

Nimikäytännöt

Sukututkimuksissa törmää kaikenlaisiin anakronismeihin nimien ja erityisesti sukunimien käytössä. Melkeinpä poikkeuksetta on itä-suomalaiset naiset vuosisatojenkin takaa merkitty miehen nimiin ja todellisuudessa koko iän käytössä ollut isältä saatu sukunimi on alistettu omaa sukuaan -lyhenteen taakse.

Tämä on tietysti vain yksi esimerkki siitä, miten nykyhetki vaikuttaa historiaan.

Sirkka Paikkala on tehnyt hienoa työtä naisten sukunimien uudelleen esiinnostamisessa. Netistäkin löytyy artikkeleita aiheesta. Historiallisessa katsannossa naisten ottaminen miehen nimiin onkin vain lyhyt historian oikku. 1920-luvulla siihen lailla pakotettiin ja 1990-luvulla siitä luovuttiin. Siirtymäaikoja käytännöissä on muutamia vuosikymmeniä suuntaansa.

Kirkon pitämä väestörekisterit kertovat kyllä käytäntöjen muutoksista. Aina kuitenkin jää jotakin pientä arvailujen varaan, sillä papit kirjasivat kirjoihinsa tietoja oman koulutuksensa ja mieltymystensä mukaan.

Tänään etsin 1800-luvun lopulta erästä Kaapro Ikosta. Jäppilän kunnan Mäkelän talossa sattui asumaan kaksi samannimistä miestä. Toisen heistä pappi on 1890 kirjannut rippikirjan sivulle muodossa "Talollinen Kapriel Pietarinp. Ikonen" ja toisen "ent. kansakoulunopettaja Gabriel Mikonp. Ikonen".

Suuri kompromissi

Yöllä Ingmar Bergman ja Jörn Donner keskustelivat Faröllä. Joskus aikaisemminkin olen tuon Donnerin elokuvan nähnyt, Bergman puhuu viisaita ja Donner terävästi johdattelee.

En muistanutkaan, että Bergman olisi sosiaalidemokratian perusolemusta niin kauniisti määritellyt. Sosiaalidemokratia vaatii ottamaan kaikki ihmiset mukaan, käydään koko yhteiskuntaa koskevia neuvotteluja ja aikaan saatua kompromissia kunnioitetaan.

Mutta silloin mennään metsään, kun tuota kompromissia aletaan tieteellisesti perustella ja legitimoida. Sehän on vain neuvottelutulos, kompromissi, ei sen suurempaa.

Bergman itse sai tuta merkityksen vääristelyn, ja päätyi perusteettoman veronkiertoepäilyn vuoksi kahdeksaksi vuodeksi 'maanpakoon' Ruotsista.

Suomessa viimeksi suuri (sosialidemokraattinen) kompromissi on tehty vuonna 1969. Sittemmin tuo tulos on saanut suuria ulottuvuuksia ja siitä edelleen pidetään kynsin hampain kiinni.

Yhteiskunta on muuttunut 1960-luvun lopulta paljon. Paljolti juuri kompromissin ansiosta. Mutta nykyisin on huomattava osa väestöä lipunut 'sopimuksen' ulkopuolelle.

Voisi miettiä, olisiko tarvetta neuvotella uusi suuri kompromissi. Työnantajapuoli on selkeästi irtisanoutunut tulopoliittisista kokonaisratkaisuista. Yhtä selvästi kyllä myös koko yhteiskuntaa, koko väestöä koskevista neuvotteluista.

Niinhän se aina. Mutta ei se silti ole ollut este aikaisemmille kompromisseille.

Kartusiaanit

Muutama yö sitten tuli televisiosta dokumentti kartusiaanimunkkien elämästä. Vaimoni halusi tarkempia tietoja veljistön arkirytmistä ja munkkisäännöstä. Hakukoneen pari-kolmekymmentä ensimmäistä tulosta käsittelivät kuitenkin kartusiaanikissoja, noita sinisen sävytteisiä kotikissan muunnoksia.

Suomenkielinen wikipediakaan ei munkkiveljistöä tunne. Englantilainen sentään, ja siellä kerrottiin sen syntyneen 1084 Grenoblen tienoilla. Kartusiaanit ovat erakkoja, jotka viettävät aikansa pääasiassa hiljaa huoneissaan. He poistuvat huoneistaan kolme kertaa päivässä messun vuoksi, lisäksi kerran viikossa on neljän tunnin ulkoilu- ja juttelutuokio. Kartusiaanit eivät keskustele miten tahansa, vaan pareittain puoli tuntia yhden veljen kanssa. Sitten seuraa vaihto, kunnes ulkoiluaika on täynnä.

Suomenkielinen wikipedia tietää kissoista enemmän. Niiden arvellaan tulleen Ranskaan ristiretkeläisten mukana lähi-idästä, ensimmäiset maininnat kissoista on 1500-luvulta. Välillä siniset viipeltäjät olivat hyvin yleisiä, mutta 1900-luvulla rotu oli kokonaan kadota.

Yhteistä historiaa kissoilla ja munkeilla lienee. Ainakin wikipedian luonnekuvaus sopisi osin kumpaankin:

"Kartusiaanit ovat muihin verrattuna hyvin hiljaisia. Toki niistä ääntä lähtee, mutta yleensä hyvin pieni sellainen. On tavattu kartusiaaneja, jotka ovat lähes mykkiä. Kartusiaani on muutenkin aika rauhallinen. He ovat säyseitä, lapsiystävällisiä ja myöskin aika sopeutuvia. Jopa leikkiessään he ovat kärsivällisiä ja rauhallisia, he katsovat kunnes on oikea hetki ja syöksähtävät nopeaan ja tarkkaan hyökkäykseen. Kartusiaanit pitävät tietynlaisesta päivärytmistä, eikä kovin isoista muutoksista. He oppivat yleensä nimensä kohtalaisen nopeasti ja tulevat luokse kutsusta."