Lumettomien ilmojen ansiosta/vuoksi olen ajatellut risusavottaan ryhtymistä Onkiveden rannalla olevalla tontillani. Ajan kohdan outous on kuljettanut ajatuksia toisaalle, ja viimeksi tyydyin lähinnä pohtimaan (ehkä) tulevien rakennusten sijoittelua.
Isän kirjahyllystä löytyy Heikki Riikosen Pienviljelijän rakennusoppi (4. painos, 1951), joka korostaa mahdollisimman "käytännöllisen aseman" hakemista.
Tontin sijoittelua koskevat kohdat ovat nykyrakentajalle melko hyödyttömiä, sillä sen sijaintiin harvoin pääsee itse vaikuttamaan. Keskeinen periaate on kuitenkin se, että tonttimaan tulisi sijaita ympäristöstään jonkinverran kohoavalla tasaisella paikalla savettomalla hiekka- ja soramaalla. Näin estetään etenkin mahdollisia vesivaurioita. Esi-isien Riikonen kertoo valinneen paikkoja, jotka "viileinä syksyinä höyrähtivät lämpimiltä".
Toisekseen suhteen liikenneväyliin ja ympäristön luonnonkauneuteen tulisi vaikuttaa paikan valintaan. Vapaat näköalat olisivat eduksi, vilkas liikenteinen tie haitaksi.
Kolmanneksi veden helppo saanti olisi turvattava, sekä järvi- että pohjaveden.
Kaikki ehdot täyttävää tontin paikkaa ei helpolla löydä laajoiltakaan tiluksilta.
Talon paikkaa, sijoitusta ja rakennusonnea on nykyisempinäkin aikoina tehostettu esi-isien neuvoin, luulen. Elias Lönnrot julkaisi Suomen kansan muinaisia loitsurunoja (1880) teoksessaan talon asetussanat, joita mitä ilmeisimmin on käytetty Riikosen kirjankin kirjoitusaikaan.
Toistaiseksi tuloksettomasti olen yritäänyt etsiä noita vanhan kansan asetussanoja. Loitsurunoista (joista yllättävä kyllä ei ole uusintapainoksia otettu) käsissäni on ollut useampiakin julkisten kokoelmien kappaleita, mutta jokaisesta niistä nuo asetussanat sisältävät sivut on leikattu pois.
Jos joskus talon asetussanat käsiini saan, julkaisen ne kansanperinteen käytön edistämiseksi. Jos joku toinen ei ennen ehdi.
(Kuvassa Riikosen huonetilakompassi, ts. ohjeet huoneiden sijoittamiseksi talossa keskusmuuriin nähden)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti