Yöllä Ingmar Bergman ja Jörn Donner keskustelivat Faröllä. Joskus aikaisemminkin olen tuon Donnerin elokuvan nähnyt, Bergman puhuu viisaita ja Donner terävästi johdattelee.
En muistanutkaan, että Bergman olisi sosiaalidemokratian perusolemusta niin kauniisti määritellyt. Sosiaalidemokratia vaatii ottamaan kaikki ihmiset mukaan, käydään koko yhteiskuntaa koskevia neuvotteluja ja aikaan saatua kompromissia kunnioitetaan.
Mutta silloin mennään metsään, kun tuota kompromissia aletaan tieteellisesti perustella ja legitimoida. Sehän on vain neuvottelutulos, kompromissi, ei sen suurempaa.
Bergman itse sai tuta merkityksen vääristelyn, ja päätyi perusteettoman veronkiertoepäilyn vuoksi kahdeksaksi vuodeksi 'maanpakoon' Ruotsista.
Suomessa viimeksi suuri (sosialidemokraattinen) kompromissi on tehty vuonna 1969. Sittemmin tuo tulos on saanut suuria ulottuvuuksia ja siitä edelleen pidetään kynsin hampain kiinni.
Yhteiskunta on muuttunut 1960-luvun lopulta paljon. Paljolti juuri kompromissin ansiosta. Mutta nykyisin on huomattava osa väestöä lipunut 'sopimuksen' ulkopuolelle.
Voisi miettiä, olisiko tarvetta neuvotella uusi suuri kompromissi. Työnantajapuoli on selkeästi irtisanoutunut tulopoliittisista kokonaisratkaisuista. Yhtä selvästi kyllä myös koko yhteiskuntaa, koko väestöä koskevista neuvotteluista.
Niinhän se aina. Mutta ei se silti ole ollut este aikaisemmille kompromisseille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti