Modernismin harjoituksia

Toteutuessaan muutos koskettaisi suurta osaa suomalaisyrityksistä, sillä 94 prosentilla suomalaisfirmoista on alle kymmenen työntekijää.

Kylpyhuonekalusteryhmä Hafa Quiq 500 sisältää valumarmorialtaan, peilin hyllyllä ja valolipalla, jossa halogeenispotit ja pistorasia. Hana lisähintaan.

Kone ja Nokia piti fuusioida

Löthman kyllästyi siihen, ettei kallioparkin rinnalle ole tarjottu mitään oikeaa vaihtoehtoa.

Viikset on kasvatettu jo nuorena miehenä esimerkiksi yllätykseksi tyttöystävälle tai sitten siksi, että lapsuuden sankarilla Robin Hoodillakin oli.

Kysy myös myynnissä olevia esittelyautojamme.

Kaleva 25.9.2009

Karri Kokko alkoi kolmisen viikkoa sitten Lyhyttavaraliikkeessään kirjoittaa Vito Acconcin opetusten innoittamaa sanomalehdistä poimittua runoutta (poimintaohjeet Kokko myös antoi).

Otinpa seuraavana aamuna Kalevan ja katsoin millainen runo siitä Kokon ohjein syntyisi. Kokko kirjoitti Helsingin Sanomain mukaan. Kirjoitin omani myös Lyhyttavaraliikkeen kommenttilootaan ja blogin pitäjän pyynnöstä olen jatkanut tänne saakka.

Poimintaohjeiden noudattaminen on hitaasti herättänyt muistoja, tarkentanut ne Siilinjärven lukioon ja kirjallisuudenhistorian kurssin eräälle tunnille. Opettaja teetti meillä modernismia käsitellessään poimintaohjerunoja.

Eilen yritin etsiä tuolloin kirjoittamaani. Muistiinpanoja ei löytynyt, mutta löytyi Äidinkielen Sampo 2, kouluhallituksen 23.2.1983 oppikirjaa korvaavaksi kokeilumonisteeksi hyväksymä teos. Yksi sen kuudesta kirjoittajasta oli Riitta Uosukainen.

Luvussa "Runon vallankumous" esitellään muun muassa Apollinaire, Tristan Tzaran ja André Breton. Kuvituksena on Raul Hausmannia, Christian Morgensternia ja Man Rayta.

Vito Acconcista oppikirja ei pukahda.

Luvun tehtävien kuudentena kohtana kehotetaan tekemään tunnilla kuvarunoja, esimerkiksi futuristien tai Tannisen Krunojen tapaan.

Opettajamme Eija jakoi kaikille sanomalehdet ja alkoi kirjoittamaan taululle keräysohjeita. Eräs Satu parahti, etteikö me saadakaan leikata ja liimata?

-- Ei. On paljon siistimpää näin.

Ja niin oli.

Modernismiin päättyi kirjallisuudenhistorian kurssi. Viimeinen luku on kysymysmerkkejä ilmaan heittelevä, kerrotaan tutkijoiden erimielisyyksistä. "Kiistatonta on kuitenkin, että ne uudistukset, jotka modernismin uranuurtajat loivat, ovat vaikuttaneet kirjailijoihin ja kirjallisuuteen kaikkialla maailmassa."

Tulkitsin asiaa niin, että tässä ollaan ja tästä olisi pyrittävä eteenpäin. Puolitoista vuotta myöhemmin joulukuussa 1986 kirjoitin seuraavan:


Muotokieleen koulu opetti, siitä yllä oleva enimmin osoitus.

Milloin tiedonanto muuttuu markkinoinniksi

Tunnetun Clausewitzin siteerauksen mukaan sota on poliikan jatkamista toisin keinoin. Sen sijaan vähemmän tunnettu on hänen sanomansa, jonka mukaan sota ei ole tiedettä eikä taidetta, vaan enemmänkin kaupallista kilpailua. Johtaen Clausewitz siis ajatteli, että politiikka on melkein kuin kaupallista kilpailua.

Vuonna 2002 Suomen Filosofisen Yhdistyksen tutkijakollokviossa pohdittiin käytäntöä (esitelmät julkaistu Käytäntö -nimisen kokoomana, Yliopistopaino 2002). Aki-Mauri Huhtisen pohti kollokviossa informaatiosodan käytännöllisyyttä. Huhtisen teesinä on, että informaation määrän kasvu tarjoaa suotuisan mahdollisuuden progandan kasvulle.

Lisäksi siihen on kasvava tarve. Syyskuun 11. päivän jälkeen olemme olleet koko ajan sodassa terrorismia vastaan. Sotia ei julisteta, eikä niitä lopeteta rauhoihin.

Informaation määrän ja propagandan suhde ei ole yksiviivainen, vaan laajempi uutistarjonta vaatii seuraajaltaan enemmän aikaa, ja se aika on pois muusta maailmasuhteen luonnista. Käsitys maailmasta perustuu siis entistä enemmän median tuottamaan aineistoon.

Toisaalta suuri informaation määrä ei jätä yksilölle mahdollisuutta sulattaa ja 'olla' uuden tiedon muuttamassa maailmassa. Informaatiotulva jättää ainoastaan mahdollisuuden reagoida, toimia heti, tai mahdollisuutta kannan ottamiseen ei mahdollisesti enää koskaan tule.

Meillä on uusi tieto ja mahdollisuus reagoida siihen jollakin tavalla. Harvalla on aikaa esittää lisäkysymyksiä tai etsiä lisätietoa, vaikka sellaisen lähde on Internetin myötä käsillä ja tieto sekuntien murto-osien päässä.

Loppujen lopuksi ollaan informaatiosodan perusasetelmissa, tilanteessa joka päti ennen uusmedioiden aikaakin. Sensuurilla tai sen olemattomuudella ei ole merkitystä. Jaakko Leppo korosti (Propaganda, ratkaiseva ase, 1939), että johtajien ja kansan mielialaa ylläpitävien on pysyttävä ehdottomasti totuudessa. Valheet kääntyvät aina lopulta itseään vastaan.

Mutta kuinka kauas totuudesta ja faktoista voidaan mennä, milloin tiedonanto muuttuu propagandaksi (markkinoinniksi)? Sitä on pohdittu pitkään ja hartaasti eri paikoissa, eri aikoina. Ensimmäisenä pohdintapaikkana tulee mieleen kysynnänkasvua miettivät mainostoimistot. Ei edes toisena tai kolmantena mieleen tule maan hallitus. Mutta sitäpä siellä tehdään, eilisten eduskuntapuheiden perusteella. Millainen markkinointiviesti uppoaisi parhaiten kansaan?

Z. Topelius: Varjo

[Tänään Zacharias Topeliuksen novellin suomennos vuodelta 1851]

Krysostomos, hurskas ärmätti, kävi kerta noita autioita korven polkuja aamulla, koska auringon ensimäiset säteet juuri loistivat taivaan rannalla. Kuohuva virta vuolti vuoren rotkoihin, nuorukainen seisoi vuolteen rannalla ja oli sinne itsiänsä syöksemäisillaän. Silloin saavutti häntä ärmätin ääni: poikani mitäs teet?

Pelvolla kääntyi nuorukainen ja kysäsi hämmästyneenä: Mikä oikeus sinulla kieltää minua kuolemasta?

Miksi nuorella ijälläsi kuolla?

Enkö minä mahda kuolla? Kova onni vainoo minua, kauhia ja musta varjo peittää elämäni. Katso, onnettomuus on polkuni ja suru on minun tieni. Ah minä olen rakastanut ihanuutta, valoa ja totuutta niin lempiästi kun joku; niitten puolesta olen minä kilvoitellut; kaikella voimani tullella olen minä rientänyt elämän sotaan, että minäkin seppeleen voittaisin. Mutta yltä ympäri synkkä, kolkka voima käsivarsiani on hemmentänyt ja voimani murtanut. Iloni armaan auringon keskelle, onneni hetkiin, sydämen uskoon ja tahdon aikomukseen, on tumma, valju, outo käsi tuskaa tuiskinut ja ahdistusta ja pahoja ajatuksia. Voimattomuudessa seison minä, en enää voi sotia, sieluni on puutunut, muserrettu, sairas aina hamaan kuolemaan saakka. Suo siis lopettaani!

Mutta Krysostomos, hurskas ärmätti, oli vaiti hiljan ja lausui sitten: tule ja seuraa minua! Tahdottomana seurasi häntä nuorukainen.

Niin tulivat he aukialle. Auringon pallo oli hiukan taivaan rajalta ylentynyt, ja vaeltaissansa kävivät he auringon puolesta. Jo päätti ärmätti äänettömyytensä ja näyttäin kädellänsä eteenpäin kysäsi hän: sanos minulle, mitäs näet sinä?

Sanoi nuorukainen: minä näen pitkän, kauhian jättiläisvarjon käyvän edelläni tuolla aukialla nummella.

Sanoi vanhus: etkös huomaa, miten varjo sinun polkusi pimittää, peittää sen synkeydellä ja pukee yötiseen hirmu-pukuunsa joka ilokukan tielläsi? Vältä sitä!

En taida minä, Isäni!

Ja miks'et taida sinä, poikani?

Itse olen varjoni synty ja alku.

Käännä siis itsiäsi ja sano: mitäs nyt näet?

Minä näen aukian kirkkaudessa ja valossa. Ah Isäni, jo varjo on kadonnut, ja kaikki on kirkkaus.

Oikein sanoit, poikani! Katso, kunnes retkesi käy pois auringosta, joka on Kristus ja ijankaikkinen elämä, niin käy edelläsi oman syntisi musta varjo ja nielee katkeraan tuonen synkeyteen kaiken elämäsi korkeimman riemun ja valon. Turhaan etsit sinä sitä välttää, se käy sinun kerallasi, se seisoo sinun kanssasi, se vallitsee jyrkästi sinua ja vaivaa sinua niinkuin orjaa. Ja vaikka se itsestään on tyhjä ja hänen olonsa maan sinussa löytyy, on kuitenkin kaikki tuskasi, kaikki rohkia taisteluksesi turha. Katso, sinä taidat niin pian ja helposti koko vaivas voittaa, jos vaan käännyt Kristuksen puoleen ja elämän tielle. Sillä mikä ompi varjo muu, kun kielletty valo? Mikä synti muu, kun kielletty Kristus? Mutta moni matkamies vaeltaa kuoleman varjon laaksossa, he näkemät Varjonsa ja sanovat lohduttamattomasti: elämän totuus on maan kuolemassa! Käykö kuitenkin tiesi Kristuksen tykö, muuttuu sinua kukistava valtias orjaksesi, joka voimattomana sinua seuraa, ja sinä olet herra elämän ja valkeuden yli, sillä Kristus valaisee sinun retkesi.

Tämän puheen alla seisoi nuorukainen aivan vaiti. Vihdoin lankesi vanhuksen helinöihin ja sanoi, Ah Isäni, tapahtukoon minulle puheesi jälkeen, amen!

Suometar n:o 8 8.4.1851

Jussi Heikkilän Taide

Yllä oleva teos on Jussi Heikkilän Taide, joka aikoinaan Keskisuomalaisen mukana levisi suurimpaan osaan jyväskyläläisiä ja keskisuomalaisia talouksia. Teos toteutettiin osana normaalia sanomalehtipainatusta, painettiin lehteen kuin mikä tahansa muu juttu.

Minäkin sain lehtitilauksen mukana kappaleen taideteosta. En tullut ottaneeksi sitä talteen, vaikka suunnittelinkin niin tekeväni.

Kuva yllä on kopioitu Helsingin Kaapelitehtaalla ja Jyväskylän Taidemuseossa 1998 olleen keskisuomalaisia taiteilijoita ja heidän töitään esittelevän kuvataidenäyttelyn näyttelyluettelosta.

Taide on poikkeama Jussi Heikkilän (s. 1952 Jyväskylässä) tuotannossa. Pääasiassa käsitetaiteilija on tehnyt luonnon ja kulttuurin kohtaamista käsitteleviä teoksia, veistoksia ja installaatioita mitä erilaisimmista aineksista.

Materiaalinaan Heikkilä on käyttänyt muun muassa kirjoja. Näissä näyttelyissä käydessä poikkeuksetta kuullut harmiteltavan kirjojen "turmelemista".

Taide on, kuten teoksesta näkee, Jyväskylässä vaikuttaneen Wolmar Styrbjörn Schildtin (1810-1893) muiston ja työn kunnioitukseksi tehty. Schildt kehitti vuonna 1842 suomeen sanat taide ja tiede, kuin sisarusparin. Heikkilä on ehkä ainoana erottanut taiteen olemaan yksin tässä yhteydessä.

Wolmar Schildtin myötä syntyi myös ajatus Jyväskylästä Suomen Ateenana. Schildt kävi kirjeenvaihtoa aikansa merkkimiesten kanssa ja hänen kirjeensä saivat Elias Lönnrotin toteamaan moista, ja sanomiseen Sisä-Suomessa hanakasti tartuttiin.

Samaan aikaan Heikkilän Taiteen kanssa syntyi Pero Luostarisen Yliopistoportit Wolmar Schildtin muistolaattoineen Jyväkylän yliopiston kampuksen suulle.

Tässä hiljan Lasse Kangas Keskisuomalaisessa kolumnoi Wolmar Schildtin patsaan puolesta. Ensi vuonnahan tulee 200 vuotta miehen syntymästä. Kangas muisti portin hyvin, nimesi sen peräti Wolmar Schildtin portiksi.

Mitenkään monumentaalista kuvanveistoa väheksymättä haluaisin Lasse Kankaalle, Keskisuomalaiselle ja sen päätoimittaja Pekka Mervolalle ehdottaa toisenlaista vaihtoehtoa. Antakaa lehdestä tilaa Schildtiä kunnioittavalle käsitetaiteelle ja konseptuaaliselle runoudelle! Vaikka kolumnipaikka koko juhlavuodeksi? Sellaista syntymäpäiväsankari pilvenlongalta osaisi arvostaa, olihan hän uuttera suomen käsitteiden ja kirjoitustapojen kehittelijä.

Koipeliinista ja monista muista

Timo Ronkainen on julkaissut kokoelman Kvaakiin kirjoittamistaan sarjakuvan historiaa käsittelevistä jutuista. Pokkarin kokoinen opus noudattaa tieteellisen työskentelyn mittapuut, siinäkin suhteessa, että mitä lyhyempi teksti, sitä pidempi nimi. Ronkaisen kokoelma kantaa nimeä Kirjoituksia Koipeliinista, Maaronista ja Mytekistä sekä muista tunnetuista sarjakuvista.

Suomen Sarjakuvaseura valmistautuu suomalaisen sarjakuvan satavuotisjuhliin, joita on tarkoitus viettää vuonna 2011 Professori Itikaisen seikkailujen alkamisen kunniaksi. Hiljan Ronkainen Kvaakissa kuitenkin kirjoitti, että juhlat menivät jo. Sarjakuvahistorioitsija Ilpo Lagerstedt tulevaa juhlavuotta ennakoiden oli penkaissut pinnalta 1900-luvun alun pilalehdistöä, ja jo vain löytyi Itikaiselle vanhempi kilpailija, Tuulispäässä seikkaillut, Heino Aspelinin tekemä Väkevämies.

Suomalaisen sarjakuvan historia on kirjoittamatta. Siksi olemme hieman samassa tilanteessa kuin ranskankielisessä Euroopassa sarjakuvien satavuotisjuhlien aikaan 1996. Ei juhlittu tuolloin vuoden 1896 sankaria, vaan paljon vanhempia Koipeliinia ja Puupäätä, jotka sveitsiläinen Rodolphe Töpffer loihti painotuotteiksi jo 1830-luvulla. Suomeenkin Koipeliini rantautui jo 1857.

Alun tölväisy ei tee oikeutta Ronkaisen kirjoituksille. Tällaisia pieniä teoksia tarvitaan, ettei kaikkien tarvitse aloittaa aivan alusta. Keskeinen ja tärkeä kirjoitus kokoelmassa on suomalaisten sarjakuvalehtien vaiheiden kartoitus ja selvittely vuodesta 1945 alkaen. Kvaakissa joku vuosi sitten julkaistuun tekstiin Ronkainen on tehnyt lisäyksiä ja täydennyksiä.

Perin surkeata lehtikuolemasta toiseen kulkevaa kamppailua sarjakuva-ala on perinteisesti ollut. Vakiintunutta traditiota ei ole syntynyt tai annettu syntyä. Nonstop tai Tapiiri eivät olleet tappiollisia, mutta ne joutivat mennä. Heikki Kaukoranta on muistellut, että Yhtyneiden Kuvalehtien Nonstopin aikainen toimitusjohtaja oli tehtävästä poisjäätyään kehuskellut, ettei hänen aikanaan ollut yhtään lehtikuolemaa...

Joka tapauksessa Nonstop ja Tapiiri kasvattivat monia erinomaisen hyvään medialukutaitoon ja -kriittisyyteen. Josta sitten sarjakuvaseurojen aivan toiselta pohjalta ponnistavat lehdet saivat kärsiä. Ja toivottavasti moni muukin taho.

Ronkaisen kokoelmassa on lyhyempiä juttuja tuontitavarasta. Näistä jäi parhaiten mieleen vuoden 1952 Taika-Jimin kolonialististen käsitysten äimistely. Lee Falkin Etelä-Amerikan asukkaiden kuvaus on niin paksua, että Ronkainen kysyy oliko hän oikeasti naiivi vai uunottiko hän sittenkin kaikkia ja kyse onkin huimasta satiirista?

Aivan kirjan lopussa on muutamia kuvanäytteitä suomalaisten pilalehtien sivuilta 1870- ja 1880-luvuilta siitä, mitä Lagerstedtin ja Ronkaisen työ sarjakuvan historian parissa tuo jatkossa esiin.



Lisäys 2.3.2011:

Uudistettu painos saatavissa:

* Timo Ronkainen: Kirjoituksia Koipeliinista, Maaronista ja Mytekistä sekä muista tunnetuista sarjakuvista