Tie/Te

Kajaanin rautatieaseman eräässä katoksessa oli mielenkiintoinen katutaiteen taidonnäyte. Teos on jäänyt mieleen pidemmäksi aikaa muhimnaan.

Musta spraymaali betonilla on tyypillinen katutaiteen teosmuoto, samoin tyylitellyt kirjaimet. Luettavissa on joko tie tai te. Molemmissa tapauksissa viesti on suunnattu junankäyttäjille ja rautatieaseman asiakkaille.

Siinä on vieressä tie etelään tai Ouluun. Molemmat varteenotettavia vaihtoehtoja kainuulaisille nuorille, jopa vanhempien suosittelemia. Kerran Helsingin Sanomissa kommentoitiin syrjäytymisuhan alla olevia kainuulaisnuoria käsitellyttä tv-dokumenttia. Etelän kolumnoijasta oli suorastaan pöyristyttävää, että vanhemmatkin työnsivät lapsiaan pois kotiseudultaan. Toki vanhemmat haluaisivat pitää aikuistuvat lapsensa mahdollisimman lähellä, mutta tulevaisuuden näkymät eivät mahdollisuuksia juurikaan tarjoa.

Kajaanilaisia on viimeksi hiertänyt paikallisen opettajankoulutuslaitoksen lakkauttaminen. Te oululaiset yliopisto-opetuksen kaupungissa lakkautitte!

Yritin googlen kuvahaun perusteella etsiä vastaavan kaltaisia teoksia. Lähimmäksi sattui katutaideteos Wienistä. Englannin määreinen artikkeli goottilaisella fraktuuralla kirjoitettuna, luultavasti sapluunalla tehtynä.

Kajaanin työ on käsivaralla tehty. Tekijä on jälkeään hieman korjannutkin. Jotain määrättyä pitäisi yhteiskunnassa tapahtua.

Tenokylä ja pientä monumentaalirakentamista

Samuli Aikio ja Veli-Pekka Lehtola.

Eilen Oulun yliopistolla oli saamelaisten kansallispäivän seminaari. Kansallispäivä oli jo maanantaina, tapahtumia on ilmeisesti haluttu pitää pidemmällä periodilla helmikuun aikana. Porokarnevaalit ovat tulossa 18.-19. päivä tätä kuuta.

Seminaarissa ehdin kuunnella kaksi esitelmää. Samuli Aikio puhui Tenokylästä (Deunasiida), Tenojokilaakson ympärillä vuoteen 1751 olleesta siidasta. Strömsdalin rauhassa Tenojoki (Inarijoki, aik. Ylätenojoki) sovittiin rajajoeksi, jolloin alue jakaantui kahden valtakunnan kesken. Hallinnollisena yksikkönä Tenokylä tunnettiin jo 1500-luvulta saakka, laajasta maantieteellisestä alueesta huolimatta veronkantoluetteloihin alueelta tavallisesti merkittiin vain kolme, neljä veronmaksajaa. Tunturilaisilla ei ollut juurikaan tuloja verotettavaksi.

Ruotsi otti saamelaisten siidat omiksi hallintoyksiköikseen, olivathan ne jo valmiiksi organisoituja paikallisyhteisöjä. Tanska (Norja) puolestaan loi oman aluehallintonsa, rannikolla valtion oli helpompi harrastaa voimapolitiikkaa kuin tiettömässä sisämaassa.

Kirjallisten lähteiden vähyyden vuoksi tiedot Tenokylästä ovat osin arvailujen varassa. Pohjoisen käräjäjutut -- kuten etelämpänäkin lannan seuduilla -- valaisevat jotakin. Lohi oli tärkeä kyläläisille, poikkipadot vaativat useinkin selvittelemistä.

Strömstadin rauhan rajat eivät tulleet alueelle äkillisenä yllätyksenä. Rajaan varauduttiin Ruotsin puolella erottamalla alue Koutokeinon kappeliseurakunnasta, Tornion Lapista ja Härnösandin hiippakunnasta liittämällä se Kemin Lappiin ja Turun hiippakuntaan 1747.

Kivuton ja vastarinnaton muutos ei silti ollut. Monien tenokyläläisten kesä- ja talvipaikat olivat rajan eri puolilla. Utsjoen Helanderien kantavaari, Ruotsin kruununnimismies A. A. Hellander aiheutti diplomaattisen selkkauksen, koska hän ei suostunut hylkäämään rajan länsipuolelle jäänyttä talvipaikkaansa. Asia oli käräjillä molemmissa maissa, ja säilyi ratkaisemattomana aina Hellanderin kuolemaan saakka.

Aikio kiinnitti huomiota siihen, että Inarijoen länsiranta säilyi pitkään asumattomana. Pysyvää asutusta sinne syntyi vasta 1800-luvun lopulla. Valtion rajasta huolimatta vanhan Tenokylän omistussuhteet pysyivät saamelaissukujen mielissä pitkään.

Saamelaismuseo Siidan arkeologi Eija Ojanlatva puhui uskonnosta maiseman muuttajana. Unionikuningatar Margareeta kehotti 1300-luvun lopulla lähetystyöhön pohjoisessa, mutta innostusta siihen syntyi vasta pari sataa vuotta myöhemmin. Sittenkin uskonnot elivät sopusoinnussa keskenään.

Niin hassulta kuin se lannasta katsoen tuntuukin, niin 1600-luvun vaatimattomat hirsikirkot (kokoluokkaa 7x3, tai suurimmillaan 7x6 metriä) olivat ensimmäisiä monumentaalirakennuksia Saamenmaalla. Markkinassa käsivarressa vanha seita ja kirkko olivat sulassa sovussa samalla mäellä. Saamelaiset uhrasivat myös kirkoille, eivätkä papit panneet pahakseen niiden tuntumaan ilmestyneitä ruokalahjoja.

Ennen kirkkoja saamelaisessa kulttuurissa ei juurikaan tunnettu paikkasidonnaisuutta. Luonto ja ihminen olivat horisontaalisessa suhteessa toisiinsa, ihmisen ei pitänyt jättää jälkeä maisemaan.

Aikio mainitsi omassa esitelmässään erään Norjan puolella kaadetun männyn. Venelaudoiksi oletettavasti aiottu puu oli jäänyt hyödyntämättömänä tunturin kupeeseen reilut sata vuotta sitten. Puusta kerrotaan tarinoita edelleenkin.

Kirkot toivat maisemaan pysyviä kiintopisteitä. Osin saamelaiset saivat itsekin vaikuttaa kirkkojen paikkoihin, vaikkakin yleensä päätökset tehtiin etelässä. Ojanlatvalla oli suunnitelmia tulevista kaivauksista markkina- ja kirkkopaikoilta. Niistä saanemme joskus tulevaisuudessa kuulla.

Kallis Terra Nova

MTV3:n lauantai-illan parhaimpaan katseluaikaan esittämä Stephen Spielbergin tuottama Terra Nova on ollut pienoinen pettymys. Suuria odotuksia (lähes) koko perheen katseluaikaan esitettävälle science fictionille ei uskalla asettaakaan, juonen ja tarinan käänteiden kun pitää mahdollisimman monen makuun sopia.

Vuonna 2149 maapallo on saastunut ja loppuun käytetty. Kuin taivaan lahjana ihmiskunnalle ilmestyy repeämä toiseen todellisuuteen, joka muistuttaa kovin 85 miljoonan vuoden takaista maapalloa.

Repeämästä ei ole kulkua kuin toiseen suuntaan. Harvat ja valitut lainkuuliaiset pääsevät tarkkaan määritellyssä järjestyksessä neitseelliseen viidakkoon. Järjestelmässä on aukkonsa, ja niitä hyödyntäen Shannonien perhe kokonaisuudessaan pääsee uuteen alkuun, uuteen maahan. Ja perillä paljastuu, että pahatkin ovat aukkoja osanneet hyödyntää.

Spielberg on luonut science fictionia ja dinosaurustarinoita valkokankaalle aikaisemminkin. Yhtäläisyyksiä aikasempiin töihin on tietoisesti vältelty. Ydinperhe, perhekeskeisyys on Terra Novankin keskeinen elementti. Toisaalta vanhempien ammatit (lääkäri, poliisi) ja eri ikäryhmiin kuuluvat lapset mahdollistavat kerronnan notkeasti käsittelemään mitä tahansa elämän aihepiiriä. Kapinoiva nuori aikuinen ja turvallisuutta valvova isä on jo nähty, samoin huolehtiva äiti ja ihastuva teini. Ja tultaneen vielä useampaan kertaan näkemäänkin.

Terra Nova etenee sopivan verkkaisesti, jännitysmomentteja unohtamatta. Yhdessä ohjelmaa katsova perhe ehtii hyvin tapahtumien lomassa kommentoimaan ja omat näkökohtansa esittämään. Juonesta ei helpolla putoa.  

Hirvittävän kallista kuulema Terra Novan tekeminen on ollut. Ensimmäinen jakso yksin parikymmentä miljoonaa dollaria. "Tietokoneanimointi maksaa", totesi nuoriso kotisohvalta.

Marsin pölypyörteiden jälkiä

Lueskelin uutta avaruutta esittelevää tietokirjaa Avaruuden ääriin (Docendo 2011), tai oikeastaan lähinnä katselin teoksen kuvia. Monet avaruutta ja maailmankaikkeutta käsittelevät tietoteokset ovat runsaasti kuvitetut, kiitos Nasan ja Yhdysvaltain lainsäädännön. Viranomaisten toiminnassa syntynyt aineisto on annettava vapaasti kaikkien halukkaiden käyttöön -- ilmaiseksi. Useimmat Nasan kuvat saa painokelpoisina käyttöönsä suoraan netistä.

Avaruus ei enää ehkä ole samoin tavoin tuottoisa kirjabusiness kuin 1960- ja 1970-luvuilla avaruuteen "harppaamisen" aikoina. Silti 2000-luvulla on suomeksikin tasaiseen tahtiin julkaistu uusia, näyttäviä kirjoja. Useimmat niistä kansainvälisinä yhteispainatuksina, niin kuin tämä uusinkin.

Selkeästi informatiivisen kuvituksen joukossa on joitakin viime vuosien löytöjä. Maaliskuussa 2006 Marsia kiertävälle radalle asettautunut Mars Reconnaissance Orbiter on kuvannut naapuriplaneetan pintaa aikaisempaa tarkemmin ja -- väreissä. Yllä oleva kuva on sen ottama, ja Nasa esitteli otoksen päivän kuvana lokakuussa 2009.

Tatuoitu Mars? arvuuteltiiin leikillisesti kuvan julkaisemisen aikoihin.

Selitys kuvan suurilla hiekkadyyneillä oleviin tummiin jälkiin tunnettiin jo entuudestaan. Valokuvista oli jo vajaat kymmenen vuotta aikaisemmin sama ilmiö: suuret pölypyörteet kulkevat pitkin Marsin aavikoita ja jättävät reitilleen tummia vanoja.

Pölypyörteitä esiteltiin päivän kuvana jo maaliskuussa 2000. Mustavalkoisessa kuvassa on oma vaikuttavuutensa. Värillisyys luo maisemaan toisenlaista syvyyssäväystä.

Mars Reconnaissance Orbiterin HiRISE-kamera paljasti myöskin sen, ettei Marsin Cydoniassa ole ihmiskasvoja. Ihan tavallinen kukkula se tarkemman kuvan perusteella on.

Oulun taiteilijaseuran introajia

Harri Naumanen

Valvegalleriassa on parhaillaan Oulun taiteilijaseura -63:n uusien jäsenten näyttely Intro.


Näyttely on esillä 26. helmikuuta saakka.

Heidi Stålnacken muoviveistos

Kati Leinosen valokuvia

Christelle Mas