Esko Salminen vaatii valkoisten kunnian palauttamista. Saakoonsa: kaikki kunnia ja ylistys lahtareille!
Mutta Salmisen vaatimus oikeistolaisesta suurromaanista onkin vaikeampi juttu. Sellaista kun ei käskien suurellakaan apurahalla kirjoiteta. Ja vastahan ylipäätään oikeistolaiset taiteilijat olivat Helsingin Sanomissa hakusessa, täikammalla pari oli löydetty. Susi suurella rahalla sutta tekemään.
Päällisin puolin punaisten ja valkoisten välille syntyi sopu jo 1927, alle kymmenen vuotta sisällissodan jälkeen. Sattui nimittäin niin, että presidentti Relander sairastui. Protokollan mukaan hänen tehtäviensä hoito siirtyi pääministerille, joka tuolloin sattui olemaan sosialidemokraatti Väinö Tanner.
Maailmansotien välillä presidentin tehtäviin kuului valkoisten vuosittaisen voitonparaatin vastaanotto toukokuun 16. päivä. Relanderin sairastaessa 1927 paraatin otti vastaan virkaatekevä presidentti, hävinneen osapuolen johtaja Tanner.
Sekä marssijoille että marssin vastaanottajalle tilanne oli hankala. Molemmat hakivat tekosyytä kieltäytyä osallisuudesta, mutta sellaisia ei löytynyt. Valkoiset marssivat ja punainen otti kunnianosoituksen vastaan. Muistelmissaan Tanner ei tapauksesta kerro, päiväkirjaansa on kirjoittanut "musta päivä". Ja nupinoista huolimatta valkoiset marssi.
Sillä, että valkoiset pitivät paraatin ja Tanner otti sen vastaan, on valtavan suuret ja kauas kantoiset merkitykset Suomen tulevaisuuden kannalta. Huhtikuun lopussa oli Vapun kunniaksi hieman ilkamoitu valkoisille, mutta 16.5. noudatettiin kaikkia demokratian sääntöjä.
Olen monta kertaa miettinyt, että tuo päivä on maailmalle ollut tärkeämpi Suomen imagon luoja kuin kaikki talvi- ja jatkosodan taistelut yhteensä. Lähes kaikki ensimmäisen maailmansodan loppumelskeissä syntyneet maat suistuivat diktatuureiksi 1920/30-luvun taitteessa. Suomi ei. Ilman hävinneen osapuolen vastaanottamaa ja valkoisten marssimaa voitonparaatia olisi luultavasti käynyt toisin.
Kun toisen maailmansodan tiliä liittoutuneiden kesken jo sodan kestäessä alettiin tehdä, perusperiaatteena oli demokratian noudattamisen palkitseminen, ainakin Iso-Britannian ja Yhdysvaltain ajatuksissa. Sotien välisestä ajasta ilman diktatuuriin sortumista oli selvinnyt vain harva Euroopan maa. Suomi oli kieltänyt kommunismin 1929, mutta toukokuun 1927 kommelluksitta sujunut voitonmarssi antoi sen anteeksi.
Siis kiitos Tannerille ja valkoisille marssijoille, molemmille osapuolille jotka kunnioittivat demokratiaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti