Näinä olympian aikoina media, niin Suomessa kuin maailmallakin, on aloittanut kertomaan kahta uutistarinaa. Median kannaltahan parhaita ovat lukijat/katsojat koukuttavat jatkokertomukset, jotka kulkevat tietyn hallitun tarinakaavan mukaisesti. Niissä on hyvä ja paha, ja tarinan lopuksi paha saa palkkansa. Näiden kahden aloitetun tarinan nimet ovat Tiibet ja Etelä-Ossetia.
Tiibet tarina alkoi jo hyvissä ajoin ennen Pekingin kisoja. Soihtukulkuetta ympäri maailman piti suojata. Etelä-Ossetiassa alkoi tapahtua avajaispäivänä. Pahan viitat asetettiin olympiaisäntä Kiinan ja pientä Georgiaa alistavan Venäjän harteille.
Tarinoilla ei välttämättä ole mitään tekemistä totuuden kanssa. Kunhan uutisvirta vain pysyy kiinnostavana, katharsiksen tuottavana.
Toisaalta tässä esitetty kritiikki voi olla, kuten hyvä ystäväni taannoin muotoili, samanlaista kuin journalismin tutkijain kritiikki Keski-Maan mediaa kohtaan, koska se on demonisoinut Sarumonin.
Nähdäkseni Etelä-Ossetian tapahtumista on Wikipediaan koostettu kelvollinen artikkeli. Georgia hyökkäsi, sen uuslibaralistinen johtaja Saakashvili laski väärin. (Aiheesta kirjoittaa myös Immanuel Wallerstein: Geopolitical Chess: Background to a Mini-war in the Caucasus.)
Tämän paljastuminen vei pohjan mediassa aloitetulta tarinalta. Georgilaisten vetoaminen Talvisotaan on laajalti uutisoitu, mutta samaisissa julisteissa mainittu Venäjän pahat teot Suomessa 1921-22 ovat jääneet uutiskuvan varaan. Mitä pahaa Venäjä Suomessa 1921-22 tekikään? Ajoi pois Itä-Karjalasta sinne kansannousua tekemään eksyneet suomalaiset heimosoturit.
Tilanteen rauhoituttua Etelä-Ossetian tarinaa on yritetty jatkaa "tulitauon rakoiluna" tai "ristiriitaisina tietoina" alueelta. Wikipedian mukaan kriisi on alkanut jo 1989.
Tiibetin puolesta kerrottava tarina ei ole edennyt yhtä hengästyttävään tahtiin kuin Etelä-Ossetian. On voitu hyvinkin jättää tarinaan sopimattomia uutistapahtumia kertomatta.
London Review of Booksin kirjepalstalle Tiibetin tarinasta on kirjoittanut otsakkeella No Shangri-La kulttuurintutkija-filosofi Slavoj Žižek. Hänen mukaansa median tarina kertoo, että hiljaisesti olemme hyväksyneet taloudellisen käytännöllisyyden nimissä Kiinan julmuudet Tiibetissä.
Mutta mikä on tuo Tiibet? Žižek kirjoituksessaan muistuttaa, että Kiinalla ja Tiibetilla on monimutkainen yhteinen historia. Useimpina aikoina Tiibet on ollut vähintään Kiinan "suojeluksessa". Tiibet ei ollut ennen Kiinan kansantasavaltaan liittämistä 1949 ollut oikeastaan itsenäinen valtio ja tuo kuviteltu rauhan tyyssija, jossa keskimääräinen eliniän odotus oli nippanappa yli 30 vuotta, oli sisällissodassa vielä niinkin myöhään kuin 1948. Ei siis mikään Tralla La.
Žižekin mukaan Kiinan viime vuosien politiikkana on ollut tehdä tiibetiläisistä (Pohjois-Amerikan) alkuperäiskansojen kaltaisia. Tällaisessa asemassa länsimaat eivät enää olisi kykeneväisiä arvostelemaan, puolustamaan "demokratiaa".
Löytyykö lännestäkään kohta demokratian puolustajia. Kommunismin ja kapitalismin liittoutuma näyttää toimivan Kiinassa niin hienosti, että pitäneekö meidänkin seurata samaa tietä?
Following this path, the Chinese used unencumbered authoritarian state power to control the social costs of the transition to capitalism. The weird combination of capitalism and Communist rule proved not to be a ridiculous paradox, but a blessing. China has developed so fast not in spite of authoritarian Communist rule, but because of it.
There is a further paradox at work here. What if the promised second stage, the democracy that follows the authoritarian vale of tears, never arrives? This, perhaps, is what is so unsettling about China today: the suspicion that its authoritarian capitalism is not merely a reminder of our past – of the process of capitalist accumulation which, in Europe, took place from the 16th to the 18th century – but a sign of our future? What if the combination of the Asian knout and the European stock market proves economically more efficient than liberal capitalism? What if democracy, as we understand it, is no longer the condition and motor of economic development, but an obstacle to it?
Mitä jos demokratia aletaankin nähdä taloudellisen kehityksen esteenä täällä lännessäkin Kiinan taloudellisen kasvun innoittamana?
(Kuva: venäläinen juliste vuodelta 1922, wikipediasta)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti