Taneli Viljasen (s. 1982) esikoisnovellikokoelma Kaksiosainen mies (Gummerus 2009) ei ole helpoiten avautuvaa proosaa. Seitsemän novellin kooste tarkastelee absurdeista lähtökohdista ihmistä ja itseymmärrystä ja -hallintaa. Viljasen novellit ovat nopeita käänteissään, päähenkilöt ovat usein amputoitavina tai muuten irrottamassa osia ruumiistaan.
Kokoelman novelleista helpoiten lähestyttävissä on Ja peilin pinnalle nousi huurre. Siinä Pieni mies saa kirjeen fasisteilta ja alkaa pohtia mitä on tehnyt väärin. Ei mitään, mutta silti hänen pitää saada rangaistus, välttääkseen vielä ankeamman kohtalon. Tarina ei pääty hyvin.
Tarina tuntuu hyvin yhteiskunnallisesti ajankohtaiselta. Vaikka syyt ovat jossakin muualla, ihmiset mieluimmin etsivät niitä itsestään ja varmuuden vuoksi ovat mieluimmin uhreja. Fasistit ovat kauniita, korskeita ja kaikin puolin mallikelpoisia. Vaikka heidän pihallaan kasvaa kuollut puu. Eräässä toisessakin novellissa viitataan uusnatseihin, sellaisen kellarikomerossa on pilkottu ruumis poliisien löytämättömissä. Poliisit eivät koskaan fasisteja epäile.
Ruumiinjäsenten irtoaminen ja irrottaminen viitannee ihmisten haluun kieltää osia itsestään, halusta poistaa epämieluisia osia itsestään. Amputoituja käsiä ja jalkoja vilisee siellä täällä, haimakin on eräältä poistettu. Symbolisesti hyvin ymmärrettävä lienee erään henkilöhahmon peniksen päätyminen naisen omistamaan rasiaan, sisätilaan.
Teos jakaantuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä tarkastellaan nimen mukaan aukkoja neljän novellin verran, toisessa kahden tarinan verran sisään haluamista ja kolmas, Värit ovat tärkeitä, summaa kokoelman Uhri -nimisenä kertomuksena.
Viimeisessä novellissa käsitellään pintapuolisesti tarkastellen kirjoittamista. Runouden lähiluku ajaa päähenkilön tuhopolttajaksi, joten sellaista Viljanen ei toivone teokselleen tehtävän. Se johtaa myös siihen, ”ettei kukaan meistä voi olla mitään muuta kuin ei-kenenkään kirjoittama mitallinen lause”.
Kaksiosainen mies on haastava, symboliikkaa pursuava lukukokemus. Vaatii aikaa sulatteluun, mutta palkitsee aikanaan, antaa lukijalle aseita ymmärtää itseään. Absurdin kautta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti