6/2015 Markettityömaa

Markettityömaalla alkaa olla tasaista. Viimeiset pystyssä olleet betonipalkit pureskeltiin palasiksi. Seuraavaksi paikalle tullee monttu.

Edellinen osa.

Kaisa Niemi

Helsingin yliopiston metroasemalla oleva Tokmannin liike on nimennyt itsensä Helsingin yliopiston Tokmanniksi. Aikaisemmin Kaisaniemen metroasemana tunnettu paikka nimettiin yliopiston pyynnöstä hiljan uudelleen. Nyt yliopistolla ei olla lainkaan ilahtuneita siitä, että halpatavaraliikkeenä tunnettu on käyttänyt sijaintipaikkaa uuden kaupannimen osana.

Vanhan vitsin mukaan Kaisaniemi on saanut nimensä ravintoloitsija Kaisa Niemen mukaan. Vitsillä on vissi perä. Tosin Kaisa Niemi oli ruotsalaissyntyinen Catharina "Kajsa" Wahllund (1771-1843), joka muutti Turusta Helsinkiin 1819. Jo Turussa Wahllund oli ollut ravintoloitsija, Turun Seurahuoneen pitäjä. Helsingissä 1830-luvulla Wahllundilla oli majatalo ja useampia ravintoloita, hän oli muun muassa Kaivohuoneen ensimmäinen ravintoloitsija.

Kajsa Wahllund perusti silloisen Seurapuiston niemenkärkeen kahvibuffetin 1827. Kymmenen vuotta myöhemmin paikalle perustettiin virvokkeita tarjoileva kioski ja vielä pari vuotta eteenpäin laajempi Meripaviljonki. Samalla paikalla nykyisin on ravintola Kaisaniemi. Rautatierakentamisen myötä niemi katosi, kun viereinen Kluuvinlahti täytettiin. Helsingin ruotsinkielisetkin olivat alkaneet tuntea paikan Kajsaniemenä, tämä on yksi harvoja pääkaupungin suomenkielestä lainattuja paikannimiä.

Suomenkielisen nimen omaksuminen saattoi liittyä ajan ylioppilasradikalismiin. Turun palon myötä yliopisto muutti Turusta Helsinkiin. Jo Turussa ylioppilaat olivat viettäneet vappua ja perinnettä haluttiin jatkaa Helsingissä. Tsaari oli kuitenkin kieltänyt vapun juhlimisen.

Apu saatiin ravintoloitsija Wahllundilta. Kajsa oli syntynyt toukokuun ensimmäisenä päivänä ja oli aivan luonnollista, että ylioppilaat laajoin joukoin juhlivat yhden kaupungin merkittävimmän ravitsemusliikkeiden omistajan syntymäpäivää. Juhlaperinne jatkui.

Kajsasta ja niemestä oli paljon iloa ylioppilaille yliopiston muuttaessa Helsinkiin. Nimellä oli valmis kytkös yliopistoon. Onhan toki Helsingin yliopiston metroasema perinteitä tuntemattomalle selkeämpi nimi. Ja nimenmuutosten myötä yhä useammalla humanistitohtorilla on mahdollista työllistyä Helsingin yliopistoon, tästä useampikin tuttava huomautti.



* Minun nimeni on nimessun. Päivän pannu.
* Yllätysämpäreitä jonotettiin hillitysti – Helsingin yliopiston Tokmanni avasi ovensa. Metro.
* Helsingin yliopiston Tokmanni – tavaramerkkiriita uhkaa. turre.com
* Helsingin yliopiston Tokmannin avajaisissa keksittiin käyttöä älyämpärille. Radio Helsinki.
* Ämpäreitä jaossa: Helsingin Yliopiston Tokmanni. PiF

Taiteellista, asiallista

Yle Teema on esittänyt neljä Sergei Paradžanovin elokuvaa 1960- ja 1980-luvuilta. Värikylläiset, vanhan symbolistiset kuvitteellisissa (tai ainakin muokatuissa) eksoottisissa kansanperinneympäristöissä tapahtuvat elokuvat ovat kiehtovia ja mukaansatempaavia.

Ensimmäisen kerran Paradžanovin maailmoihin tutustuin Youtubessa. Liikkuvan kuvan palvelussa voi kulkea ja katsella, kyllästyä ja ihastella. Youtubessa on nykyisin paljon kokonaisia elokuvia. Ja paljon muuta. Jos palvelussa pysähtyy lähes puoleksitoista tunniksi yhden ja saman esityksen pariin, niin voi olla varma sen kiehtovuudesta ja vetovoimasta. Tuhannet muut pätkät viekoittelevat katsotun vieressä itsensä pariin ja vievät keskittymistä muualle. Paradžanovin Granaattiomenien väri (Neuvostoliitto 1968) sai pysähtymään.

Kun Youtube on Googlen myötä saanut luotettavat tiedot kirjautuneista asiakkaistaan on sisältörajoituksia höllennetty. Täysi-ikäisille on tarjolla laaja kirjo materiaalia, eikä jokaista mahdollista tissin vilahtamista aikaisempaan tapaan välittömästi poisteta. Niin sanottua aikuisviihdettä on turha kuitenkin etsiä. 1970-luvun saksalaisia ja italialaisia pornokomedioita palvelussa on, ne antavat muistutuksen miten naurettavilta viidenkymmenen villitykseen joutuneet miehet näyttävät.

Eilen blogipohja ilmoitti, että kuukauden päästä "bloggerissa ei enää sallita tiettyä avoimen seksuaalista sisältöä". Lisätiedoissa määritellään, että enää ei saa näyttää "kuvia ja videoita, jotka ovat avoimen seksuaalisia tai joissa näytetään alastomuutta". Määräystä lievennetään heti perään, "hyväksymme alastomuuden edelleen, jos sisällöstä on merkittävää julkista etua esimerkiksi taiteellisessa, opetukseen liittyvässä, dokumentaarisessa tai tieteellisessä yhteydessä".

Tämän blogin kannalta uusilla ehdoilla ei ole merkitystä. Silti tuntuu ikävältä, että yksityiset yritykset asettavat lakeja tiukempia ehtoja ja normeja. Eikö nämä asiat kuuluisi kansan valitsemien poliitikkojen päätettäväksi eikä ylikansallisten pörssiyhtiöiden?



* * *

Tähän loppuun vielä klassista musiikkia:

Oranssi, punainen, keltainen, musta, harmaa

Oranssi, punainen, keltainen (1961)

Tänään 1970 Mark Rothko (s. 1903) päätti elämänsä. Rothkon suuriin väripintoihin perustuvia maalauksia on pidetty yhtenä esimerkkinä taidemaailman epäreiluudesta. Kun Rothko oli kuollut, maalausten hintojen on sanottu kolminkertaistuneen yhdessä yössä.

Rothko oli tuottelias. Virallinen katalogin mukaan hän on tehnyt 836 työtä. Korkein hinta on maksettu työstä vuodelta 1961 (yllä). Christiesin huutokaupassa 2012 ennätyspitkän tarjoamisen jälkeen päädyttiin lähes 87 miljoonaan dollariin.

Rothkolta muistetaan hänen myöhäiskautensa työt. Väripintoja hän alkoi maalata vuonna 1949. Tyyliin vaikuttivat mennyt sota ja Friedrich Nietzschen lukeminen. Viimeisten vuosien maalauksien värit olivat usein musta ja harmaa. Jotain valoa niidenkin horisontissa näen.

Nimetön (mustaa harmaalla, 1970)

Oscar-humussa

Oscar-humua tuli seurattua puoli vuorokautta myöhässä. Ilta on aamuyötä parempi aika seurata mitä valkokankaalla tai televisiossa tapahtuu. Ennakkomainostus teki tehtävänsä. Viikonloppuna käytiin katsomassa Benedict Cumberbatchin tähdittämä kahdeksan Oscarin ehdokas The Imitation Game (Iso-Britannia 2014). Suomessa elokuva tuli vasta nyt ensi-iltaan.

Alan Turingin (1912-1954) elämäntarinaa esittelevä elokuva poimi päähenkilönsä vaiheista muutaman keskeisen asian ja dramatisoi niiden ympärille hienon, uskottavan tarinan. Turing oli toisen maailmansodan aikana mukana murtamassa saksalaisten "murtamatonta" Enigma-salakirjoitusta ja hänet tuomittiin homoseksuaalisuudesta 1950-luvulla.

Kokonainen elämä on usein liian monipolvinen hyväksi tarinaksi. Morten Tyldumin ohjaamassa elokuvassa sivupolut on karsittu ja on kerrottu se, mistä Turing tänä päivänä muistetaan ja siihen on lisätty ripaus "autistista neroa" uskottavuutta lisäämään. Lopputulos on hieno elokuva.

Kahdeksan ehdokkuutta muuttui Oscar-gaalassa yhdeksi voitoksi. Graham Moore sai parhaan sovitetun käsikirjoituksen Oscarin. Elokuva perustuu Andrew Hodgesin kirjoittamaan elämäkertaan Alan Turing: The Enigma (Burnett 1983). Ehkä alkuteoksen julkaisuajankohdasta johtuen elokuvan lopputeksteissä Turingia pidetään unohtuneempana vaikuttajana kuin hän nykyisin onkaan. Onhan Turingin saanut paikan tieteen historiassa ja hänen nimeään kantava kone ja testi ovat tunnetut.

Gaala on katsottu, elokuvissa käyty ja arvioita palkitsemisesta luettu. Tässähän on tullut suorastaan juhlahumuun heittäydyttyä.


* Oscar-gaala 2015. Wikipedia.

Kalkkaron paluu

Viikko sitten Kaleva alkoi ilmestyä tabloidina. Lehden sisältöön tuli joitakin uudistuksia, esimerkiksi sarjakuvasivut uusittiin. Lukijaäänestyksessä Touhulan perhe voitti Jeren, ja sai jatkaa sarjakuvasivulla. Kumpikaan ei ollut lukijoiden erityinen suosikki, äänet jakautuivat melko tasaisesti 2083-1825.

Muutamia sarjakuvia toimitus päätti lopettaa kokonaan. Yksi näistä oli Petri Hiltusen Kalkkaro. Vuonna 2005 useissa sanomalehdissä (muun muassa Aamulehti) aloittanut jatkuvajuoninen seikkailusarjakuva ilmestyi enää Kalevassa, joten lakkautuspäätös merkitsi sarjakuvan loppua.

Tai olisi merkinnyt.

Tabloidiuudistuksiin on hyvin usein liittynyt päätösten perumista. Lukijat antoivat palautetta ja jo lauantaina Kalkkaro palasi arkipäivien sarjakuvasivuille. Positiivista päätöksessä on uuden tuotannon suosiminen. Viikon verran lehdessä ilmestynyt Kiroileva siili alkoi alusta ja oli jo tuttu sarjakuvien ystäville.

Kalkkaroa on julkaistu kaksi albumia. Ensimmäinen, vuonna 2008 julkaistu Ihmispetojen laakso (Jalava) sisälsi 298 ensimmäistä strippiä. Toinen albumi Ihmisen hinta ilmestyi seuraavana vuonna. Toukokuusta 2012 Kalkkaro on ilmestynyt 1950-luvun tyylisenä liuskalehtenä kerran kuukaudessa. Sen julkaiseminen ei vielä ollut vaakalaudalla, ehti kustantava Lempo jo tiedottaa.

Nyt siis sarja jatkaa toiselle vuosikymmenelle.

Petri Hiltunen Oulun sarjakuvafestivaalilla 2014.

5/2015 Markettityömaa

Vieläkään marketin tontti ei ole aivan tasainen. Osa tontista on jo muokattu uuden rakentamiselle valmiiksi, mutta kuormalaiturin runko on vielä pystyssä.

Edellinen osa.

Benjamin Rabier: Jänismetsällä (1897)

(lähde)

Helle Helle

Eilen uutiset kertoivat, että Hannu Raittilan Terminaali on ehdolla Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Suomesta ehdolla ovat myös ruotsiksi kirjoittavan Peter Sandströmin Transparante Blanche, Niillas Holmbergin Amas amas amasmuvvat saamenkielisen alueen ja Karin Erlandssonin Minkriket (suom. Minkkitarha) Ahvenanmaan edustajana.

Pohjoismaiden neuvosto esittelee nettisivuillaan palkintoehdokkaina olevat kirjat perusteellisesti. Tällaisen tavan soisi yleistyvän suomalaistenkin kirjallisuuspalkintojen ehdokkaita esitellessä. Esittelyn kohteena ovat nimenomaan kirjat, eivät niiden kirjoittajat.

Toki kirjailijoiden persoona, elämätarina ja tuotanto laajasti ottaen ovat kiinnostavia asioita. Taitaa olla niin, että henkilöjutun kirjoittaa nopeammin kuin paneutuvan esittelyn kirjasta. Silti edellinen vaikuttaa suuremman työn tuloksena syntyneeltä. Nyt Pohjoismaiden neuvosto tarjoaa valmiita aineistoja, toivottavasti niitä hyödynnetään.

Ehdokasuutisoinnissa voi tarttua myös täysin epäolennaisiin seikkoihin, niin kuin tässä kirjoituksessa tehdään. Ehdokkaiden kirjoittajien nimistä hyvin erikoiselta vaikutti tanskalainen Helle Helle (s. 1965). Miten ihmisellä voi olla tuollainen nimi?

Wikipedia tietää kertoa, että Helle Helle sai syntyessään nimen Helle Olsen. Esikoiskirjailijana hän käytti nimeä Helle Krogh Hansen. Nyttemmin hän on ottanut käyttöön isoäitinsä sukunimen Helle.

Tanskassa otettiin käyttöön uusi sukunimilaki vuonna 2006. Viralliselta sukunimeltään Jenseneitä alkoi maassa olla huomattavasti, joten ihmisten tunnistaminen käytössä olleista välinimistä (yleensä äidin tyttönimi) huolimatta alkoi olla vaikeaa. Uuden lain perusteella sukunimekseen sai valita myös isovanhemmilla käytössä olleen nimen. Lähes 165 000 tanskalaista on muuttanut nimensä, Jenseneiden määrä on pudonnut reiluun neljännesmiljoonaan ja mainitusta kirjailijasta tuli Helle Helle.

Käykää tutustumassa ehdokaskirjoihin!


* Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinto 2015

Puolmatka

Vieremän Ahokylässä on Puolivälin baari, joka sijaitsee melko tarkkaan Iisalmen ja Pulkkilan puolivälissä. Entisen Suomenniemen kunnassa oli Puolmatkan ravintola. Kinosten perusteella se ei enää ole palvellut asiakkaita tänä talvena.

Puolmatka oli Mikkelin ja Lappeenrannan välissä, viitos- ja kuutosteiden välillä. Se oli lähempänä Mikkeliä kuin toista päätään. Vuoden 2013 alussa Suomenniemestä tuli osa Mikkeliä ja Savoa, vaikka karjalaisiksi paikalliset ovat itsensä mieltäneet.

Voihan siinä edelleen pysähtyä. Kauriansalmi on kaunis paikka ja viereinen huoltoasema palvelee edelleen.

Moisseinen Taidetehtaan Kulmassa

Porvoon Å-Festin parasta antia oli Hanneriina Moisseisen näyttely Taidetehtaan Kulmassa. Taiteilija itse esitteli näyttelyn teemoja ja tulevaa sarjakuvaansa. Yksi tekeillä olevan sarjakuvan keskeisistä aiheista on lehmien kohtalot viime sodissa. Vasikoiden kohtelun kautta sodan mielettömyys ja absurdius saa uudenlaisen ja vähän käsitellyn näkökulman.

Näyttely on esillä 22. helmikuuta saakka.

4/2015 Markettityömaa

 

Ajattelin, että Ouluun palatessa naapuritontti olisi jo kokonaan maan tasalla. Kuormalaituri oli vielä kuitenkin pystyssä. Muuta kaupasta ei enää ole jäljellä.

Edellinen osa.

Akateemiselle ostaja?

Terveisiä Porvoosta! Paikallisen sarjakuvafestivaalien tunnelmia on koettu ja taide-elämyksiä hankittu. Terroristi-iskuilta vältyttiin vaikka sananvapaudesta puhuttiin ja sarjakuvakauppa tuntui käyvän. Viikonlopun aiheista voisi moneen tarttua. Pikaisinta kommentointia tuntuisi vaativan kirjakauppa.

Karo Hämäläinen kirjoitti Suomen Kuvalehden blogissaan Akateemisen kirjakaupan mahdollisesta uudesta omistajasta. Sinänsä hyvään ja asialliseen kirjoitukseen on jäänyt yksi paha virhe.

Suomalainen kirja-ala on pieniä perunoita, kuten eräs alan johtaja joku aika sitten määritteli. Toisin kuin Hämäläinen kirjoittaa, kilpailuvirastolla ei olisi mitään sanomista siihen vaikka Suomalainen Kirjakauppa ostaisi Akateemisen. Tähän on kaksikin syytä.

Yrityskauppavalvonnan piiriin kuuluvat sellaiset kauppa-aikeet, joissa yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on yli 350 miljoonaa euroa. Vaikka kaikki Suomen kirjakaupat fuusioituisivat samaksi ketjuksi, niin tuo raja ei ylittyisi. Suomalaisen liikevaihto oli 2013 noin 106 miljoonaa euroa. Konserniin kuuluvan Akateemisen kirjakaupan liikevaihtoa ei erikseen ilmoiteta, mutta sen kokoluokaksi on talouslehdissä arvioitu 20 miljoonaa. Vuonna 2011 kilpailuvirasto ei ottanut Suomalaisen Kirjakaupan myyntiä Otavalle tutkittavakseen liian matalan liikevaihdon vuoksi.

Suomalaisen Kirjakaupan väitetyn määräävän markkina-aseman on kilpailuvirasto jo tutkinut. Tutkinta tehtiin vuonna 1999, jolloin joitakin vuosia aikaisemmin Suomalainen kirjakauppa oli ostanut muutamaa liikettä lukuunottamatta Akateemisen ketjun. Tuolloin Akateemiset katosivat maakuntakeskuksista. Ketju palasi joihinkin kaupunkeihin, muun muassa Ouluun, kun kauppasopimuksessa sovittu kymmenen vuoden liiketoimintakielto päättyi.

Kilpailuviraston mukaan Suomalaisella Kirjakaupalla ei ollut määräävää markkina-asemaa.

Kilpailuvirasto katsoo saamiensa selvitysten perusteella, että Suomalainen Kirjakauppa Oy:llä ei voida katsoa olevan kilpailunrajoituslaissa tarkoitettua määräävää markkina-asemaa kirjojen välityskanavana. Vaikka yhtiön asemaa tarkasteltaisiin pelkästään kirjakauppojen kautta tapahtuvan myynnin markkinoilla, sen markkinaosuus olisi Suomen Kustannusyhdistys ry:n arvion mukaan noin 25-30 prosenttia, mikä ei vielä viittaa määräävän markkina-aseman olemassaoloon. Lisäksi kirjojen välityksen markkinoita ei todennäköisesti voida rajata näin suppeasti, koska kustantajilla on kirjakauppojen lisäksi useita vaihtoehtoisia jakelukanavia. Relevanttien tuotemarkkinoiden tarkempi määrittely ei kuitenkaan ole tässä tapauksessa tarpeen, koska Suomalaista Kirjakauppaa ei voida pitää määräävässä markkina-asemassa olevana elinkeinonharjoittajana. Näin ollen yhtiön toimintaa ei voida myöskään tarkastella määräävän markkina-aseman väärinkäytön kieltävän kilpailunrajoituslain 7 §:n perusteella.

Suomalaista kirja-alaa on siis turha käsitellä taloudellisen toiminnan näkökulmasta. Sellaiseen se on liian hajanaista ja liian pientä. Kirjan ostaminen ja myyminen ovat jotakin muuta kuin kauppaa kilpailulakien näkökulmasta.

Maaningan pitäjäkirja

Perjantaina julkaistiin Maaningan pitäjäkirja. Maaninkajärven koulun auditorio oli lähes täynnä. Teos on toteutettu nopeassa tahdissa noin vuodessa. Maaningan kunta liittyi vuoden alusta osaksi Kuopion kaupunkia. Kuntaliitos oli teoksen suurin innoittaja.

Pitäjäkirja perustuu kyläkunnittain tehtyihin ryhmähaastatteluihin. Ne muodostavat suurimman osan teoksesta. Muita artikkeleita ja lyhyempiä tekstejä kirjaan on tehnyt lähes parikymmentä kirjoittajaa. Oma osuuteni käsitteli vesireittejä ja vesistöjä.

Julkistaminen oli pääasiassa puheita. Ne aloitti kustantajan, Maaninka Seuran puheenjohtaja Ari Väänänen.

Kirjan toimituskunnan puheenjohtaja Erkki Ryynänen jatkoi.

Teoksen toimittaja Anna-Liisa Pekkarinen lausui omat kiitoksensa.

Kuvatoimittaja Hannu Räisänen kertoi kuvituksesta ja teoksen mukana tulevasta DVD:stä.

Raija Jauhiainen lausui lopuksi Unto Eskelisen runon Myö Muaningan helemassa huppaellaan, jonka mukaan julkistettu pitäjäkirja on nimetty.

Sellaista huppaelua. Kovasti kirja kiinnosti ja monet poistuivat paikalta useampi kirja kainalossaan.

Artturi Valta 1935-2015

Eilen saatettiin Artturi viimeiselle matkalle. Maaningalla Artturin monet muistavat Uutis-Jousessa ja kahdessa kokoelmassa julkaistuista pakinoista. Pientilallinen oli näppärä käsistään ja sanoistaan.

Ennen painotuotteisiin kirjoittamista Artturi kertoi juttujaan meille naapureille. Viestinnän konventiot mietityttivät usein häntä. Lapsuudesta muistan kuinka Artturi ihmetteli tervehdyksen paikkaa tv-uutisissa. Uutistoimittaja luki ensin pääotsikot ja sen jälkeen sanoi: "Hyvää iltaa!"

Kului pari viikkoa. Kylään tullessaan Artturi kertoi kynnykseltä, että päivän mittaan oli syntynyt kaksi mottia halkoja, oli käyty kaupassa ja mopo oli tankattu.

"Hyvää iltaa!"

Ja sitten hän astui peremmälle tupaan.

Viimeinen sana kuuluu Artturille itselleen. Yksi läpihuutojuttu menee näin:

Imelä pussi leuan alla 

Mistähän Naurusaaret ovat saaneet nimensä? Elääkö saarilla erikoisen runsaasti naurulokkeja vai nauretaanko siellä muuten vain tavallista enemmän? Onko paikallisilla asukkailla jatkuvasti imelä pussi leuan alla tai vähintään veitikka silmäkulmassa? Jos näin on ei siellä tule turistillekaan suru puseroon. 

Toki muuallakin maailmassa nauraa osataan. Tyylejäkin löytyy monenlaisia. Joku tyytyy vaatimattomasti nauramaan partaansa, joku saattaa nauraa katketakseen, mikä kylläkin on hieman ihmeellinen tarkoitusperä. 

Armeijassa oli ainakin aikoinaan tapana lohduttaa alokkaita esimerkiksi tähän malliin: "Hymynne hyytyy, ennen kuin Höytiäinen jäätyy." Naaman piti mieluummin olla peruslukemilla kuin petolinnun perse. 

Sanontojen mukaan hymyjäkin on monta laatua. Yksi hymyilee kuin jakoavain, toinen myhäilee kuin Hangon keksimainos, jonkun naama loistaa kuin Naantalin aurinko. Ikävä kyllä, joukkoon mahtuu aina joku totinenkin torvensoittaja, jolla ei ole koskaan suu messingillä. 

Ei liene vielä tieteellisesti tutkittu sellaistakaan seikkaa, kuinka paljon nauru pidentää ikää. Aihe saattaisi antaa aiheen humoristiseen väitöskirjaan, jolla voisi yrittää väitellä ehkäpä jopa riemutohtoriksi.

Sothebyn sarjakuvahuutokauppa

Sarjakuvan arvo on nousussa taiteen jälkimarkkinoilla. Alkukuusta huutokaupassa maksettiin Hergén Salaperäisen tähden kansipiirroksesta 2,9 miljoonaa dollaria, 2,5 miljoonaa euroa. Se euroissa lähenteli toukokuussa 2014 sarjakuvaoriginaalista huudettua ennätyshintaa 2,52 miljoonaa euroa, mutta dollareissa jäi siitä selvästi (3,4 miljoonaa dollaria). Ennätyshintakin on Hergén nimissä, suurin summa maksettiin Tintti-albumien vuosina 1937-1958 käytetystä sisäkansipiirustuksesta.

Hinnat ovat nyt selvästi korkeampia kuin kesällä 2012. Tuolloin vuoden 1932 Tintti Amerikassa -albumin kannen tussipiirroksesta maksettiin 1,3 miljoonaa euroa.

Sotheby's järjestää seuraavan sarjakuvahuutokaupan maaliskuun alkupuolella Pariisissa. Huutokauppaluettelo on jo netissä tutustuttavissa. Korkeimmat hinta-arviot ovat Hergén Tinteillä. Le Petit Vingtiéme -lehden joulukuun 1938 juhlanumeron kansipiirroksen on arvioitu vaihtavan omistajaa 450 000 - 480 000 eurolla. Kuningas Ottokarin valtikan vanhan painoksen originaalista odotetaan saatavan vähintään neljännesmiljoona ja Castafioren korujen luonnossivusta 150 000 euroa.

Viime toukokuussa 3,4 miljoonaan dollariin noussut sisäkansipiirros oli arvioitu menevän 700 000 - 900 000 eurolla. Nytkin hinnat saattavat nousta, mutta tuskin kuitenkaan ennätyslukemiin.

Kaikkiaan huutokaupassa on vajaat kolmesataa kohdetta. Vaikka huutokauppa on nimetty ranskalaisittain bande dessinée-huutokaupaksi, tarjolla on kohteita myös Yhdysvalloista. Carl Barksin originaalin saisi 15 - 20 000 eurolla. Frank Millerin originaali olisi hieman kalliimpi.

* Sothebyn huutokauppaluettelo

Tie suljettu!

"Skibotndalen in twilight, 2012 March" by Ximonic (Simo Räsänen) - Licensed under CC BY-SA 3.0 via Wikimedia Commons.

Yle Lapin eilinen uutinen hämmästytti. Kilpisjärveltä lähtevä tie oli suljettu lumituiskun vuoksi. Eihän tällaista Suomessa tapahdu! Maamme aurauskalusto pitää tien kuin tien auki ympäri vuoden, pahimpienkin säiden aikana.

Kyse ei ollut tienpitomäärärahojen pienentämisestä. Kyse ei ollut edes suomalaisesta tiestä. Kilpisjärven ja Skibotnin (Yykeanperän) välinen tie oli suojettu Norjan puolelta.

Alati jaksan ihmetellä sitä miten erilaista luonto on Norjan puolella. Rajan ylittämisen huomaa. Vuoren rinnettä kiemurteleva tie on tosiaan alttiimpi sääilmiöille kuin Suomen kankaiden läpi kulkevat. Oikeita vaaratilanteita saattaa syntyä rinteillä.

Ei tie pitkään ollut suljettu Norjassakaan. Tie suljettiin kolmen aikoihin ja jo kuudelta se oli uudelleen käytettävissä.

Leea Klemola taannoin ihmetteli sitä miten Suomessa taistellaan luontoa vastaan. Jo muutama lumihiutale aiheuttaa valtavan aura-autojen armeijan liikekannallepanon.

Taistellaan näköjään Norjassakin. Vaikka teitä hetkeksi suljetaankin.

3/2015 Markettityömaa

Markettityömaalla on tapahtunut näkyvää edistymistä. Siksi päivitys jo nyt.

Edellinen osa.