lauantai 6. elokuuta 2016

Suomen parhaat vitsit


Kirjastossa käydessä viisastuu. Ainakin sen suhteen mitä Suomessa julkaistaan. Jo pitkään olen ajatellut vitsikirjojen olleen menneen maailman ilmiö. Että internet ja viimeistään some olisi tappanut tämän aikoinaan erittäin suositun kirjallisuuden lajin.

Kirjaston hyllyt todistavat toista. Suomen parhaita vitsejä on tarjolla lainaksi puoli hyllymetriä ja uusimman aikamääreenä on vuosi 2016. Toki teos on painettu edellisenä vuonna.

Tuon uusimman kannen perusteella tänä vuonna julkaistava Suomen parhaat vitsit on osa neljännesvuosisataista jatkumoa. Viime vuotinen kertoi kannessaan tarjonneensa "makeimpia nauruja jo 24 vuotta".

Vitsit ovat aivan erityinen, tekijätön kirjallisuuden laji. Suomen parhaimpien tekijänimimerkit keräävät vitsejä, pyytävät lukijoita lähettämään parhaita kuulemiaan seuraavan vuoden opusta varten. Vuoden 2016 kirjaan tekstejä on kertynyt yli neljän sadan sivun verran.

Julkaistuista osa on tuttuja, osa uusia. Pääasia on hyvän tuulen nostatus. Nauruhan pidentää ikää.

- Kuulin, että Rento-Raija sai porttikiellon tivoliin.
- Joo. Ennustaja puhui pitkästä elämänviivasta ja Raija näytti sellaisen.





2 kommenttia:

sa.mih kirjoitti...

Toivottavasti ei ole vitsejä juutalaisista, koska moinen vitsi saa aikaan sensuurin.

Oli meinaa yksi sivusto vuosia sitten, jossa oli koottu tuhansia vitsejä. Joka piti ottaa pois netistä, koska juutalaisvitsit.

Tästä on vitsit lopussa, mutta sukkahousuja pitävät pitkät partasuut saa haistaa, mun mielestä pitkät. Ja heidän affilaidit ja hangaaroundit.

Huumori on epäpyhää, ja sen pitää voida loukata kaikkia.

Reijo Valta kirjoitti...

Kirjasarja on Gummeruksen julkaisema ja olettaisin toimittajien karsivan epäkelvot.

Juttuun laittamassani linkissä käsitellään Zizekin vitsikirjaa. Filosofi on pitänyt vitsejä tärkeänä kommunikaation ja toisten ihmisarvon ymmärtämisen välineenä. Vitsien avulla tutustuu toisiin paljon helpommin ja jännitteitä purkaen vaikka ne roiseja välillä ovatkin.

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset