perjantai 25. elokuuta 2017

Moninaista suomalaista sarjakuvaa


Maaningan kirjastolla tänään Tero Mielonen esitteli suomalaista sarjakuvaa. Esityksen pääajatuksena oli, että sarjakuvan aihepiirit vaihtelevat todella suuresti. Kotimaistakin sarjakuvaa on lähes joka lähtöön.

Mielonen oli ottanut esityksen pohjaksi kirjallisuuden kirjastoluokituksen ja esitteli pari kolme kuhunkin luokkaan sopivaa sarjakuvaa. Aapisilla ja Kuti-kollektiivin Aakkostoukalla aloitettiin.

Sisällön puolesta Suomessa tehdään todella monimuotoista sarjakuvaa. Suosittujen sanomalehtistrippien taustalla tapahtuu paljon ja Mielonen innosti tutustumaan tarjontaan.

Ainoa aihepiiri, johon Mielonen ei helposti ollut löytänyt sopivia sarjakuvia, oli erä- ja metsästystarinat. Lähimmäksi tätä kategoriaa tulivat Petri Hiltusen intiaani- ja villin lännen tarinat.

Mielonen pohtikin, että olisiko syytä luokitella sarjakuvia muutenkin kuin aikuisten ja lasten sarjakuviin. Tosin karkealla jaottelulla on etunsa: luettavakseen voi saada teoksia hyvinkin yllättävistä aiheista.

Twitterissä Mielonen on esitellyt palvelun asettamissa rajoissa erinomaisia suomalaisia sarjakuvia. Juhlavuonna tietenkin teemana on #100sarjakuvaa.



* #100sarjakuvaa


Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset