Sunnuntaina Turun Sanomat uutisoivat arkeoakustiikan tutkija Riitta Rainion tutkimustuloksista. Muinaiset esi-isämme kuulivat kalliomaalausten äärellä outoja, yliluonnollisiksi tulkittuja ääniä, otsikoi Simopekka Virkkula. Rainio kiertänyt tutkijoineen muutamien muinaismaalausten luona ja äänimittaukset osoittavat kaikujen heijastuneen maalauskallioista erikoisella tavalla.
Tutkimusjulkaisussa Nauravat kalliot työryhmä summaa mittaustuloksia esimerkiksi näin:
kaiut ovat vaikuttavia sellaisenaan, mutta Värikallion, Julman-Ölkyn ja Taatsikirkon kallioiden edustala voidaan kuulla myös jotain poikkeuksellista. Energisten herätesignaalien lisäksi kalliot heijastavat takaisin hiljaista keskustelua, naurua ja askeleita eli satunnaisia seurustelun, työn ja toiminnan ääniä. Hätkähdyttävää on se, että Värikalliolla nämä äänet vaikuttaisivat tulevan suoraan maalatuista hirvien tai ihmisten kuvista, ikään kuin nämä puhuisivat, nauraisivat tai heräisivät henkiin. (s. 24-25)
Maalaukset ovat heränneet puhumaan niille kysymyksiä esittäneille. Mittausten mukaan kaiku kuului parhaiten 30-50 metrin päästä kalliosta.
Epäilemättä Rainion ryhmä jatkaa mittauksia Suomessa laajemmin. Jo nyt tulokset antavat luvan olettaa, että äänillä on ollut oleellinen osa jo maalauspaikkojen valinnassa.
Aikaisemmin on havaittu, että maalauksia tehtiin mielellään kallioihin, joissa oli havaittavissa jokin ihmis- tai eläinhahmo. Jos paikoilla on ollut lisäksi omalaatuisesti heijastava kaiku, niin ei ihme, että paikat on koettu pyhiksi ja maalausten arvoisiksi.
* Nauravat kalliot. Artikkeli teoksessa Muuttuvat suomalaiset äänimaisemat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti