Vuonna 2006 briteissä ilmestyi Tim Lihoreaun kirjoittama moderneja fobioita käsittelevä humoristinen teos. Pari vuotta myöhemmin se ilmestyi Tarja Kontron suomennoksena nimellä Tammikuukammo ja muita moderneja fobioita (Otava 2008).
Fobiakirja sattui käsiini kirjastosta. Kirjan idea on ollut jalostaa nykyhetken ihmisen maailmasta ärsyttäviltä tuntuvista tilanteista kammoja ja antaa niille latinankielinen hieno nimi. Esimerkiksi tekstiviestikammo on verbafobia.
Vuonna 2018 kirjaa lukiessa tuntuu, että monet fobiat ovat jo mennyttä maailmaa. Tekstiviestejä ei enää juuri liiku, henkilökohtaisesti olen tämän vuoden aikana saanut ainoastaan muistutuksia, että puhelinlasku on lähetetty sähköpostiin (sähköpostin avaamisen pelko on muuten aperepifobia). Ajankohtainen muuttuu nopeasti entiseksi, se on ajan henki.
Huvittavimpana mieleen jäi musaurofobia, ylisuuria kuulokkeita pitävien ihmisten pelko. Tämäkin oli ajan ilmiö, taitaa olla jo ohimennyt tai ainakin normalisoitunut tilanne. Suuria kuulokkeita käyttäviä ei varmaan enää erehdytä pitämään ”äänittäjinä, jotka ovat eksyneet ohjelmantekoyksiköistään”.
Civerofobiasta, pelosta ettei ole poliittisesti korrekti, nykyisen sosiaalisen median aikana ei kenenkään tarvitse kärsiä. Nykyisin voi möläytellä ihan rauhassa tilanteessa jos toisessakin, ja vaikka joku suuttuisikin, niin aina voi uhriutua, ja rinnalle löytyy välittömästi lukuisia tukijoita. Semmoiseksi maailma on mennyt ettei valkoinen keski-ikäinen heteromies enää saa mitään sanoa jonkun loukkaantumatta!
On Lihoreau laittanut kirjaansa monia ruumiintoimintoihin liittyviä pelkoja, jotka ovat säilyttäneet asemansa. Kuolaamiseen, sukuelinten toimintaan ja piereskelyyn liittyvät huolet ovat ikuisuusongelmia.
Tuskin on ollut tarkoituskaan kirjoittaa aikaa kestävää teosta. Omaan hetkeensä luotu opus kymmenen vuotta myöhemmin näyttää mikä on muuttunut lyhyessä ajassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti