maanantai 17. joulukuuta 2018

Päätoimittaja ja kustantaja


Ylioppilaslehtien tilanne vaikuttaa tällä hetkellä huonolta. Vastavirtaan kulkee ainoastaan Oulun ylioppilaslehti, joka ensi vuonna alkaa jälleen ilmestyä paperisena versiona. Aikoinaan opiskeluaikoina yhden lehden toimintaa seuranneena ja yhden ylioppilaskunnan historian kirjoittaneena olen pitänyt näitä lehtiä tärkeinä sananvapauden hahmottamisen välineenä.

Jokaisella medialla on kustantaja ja päätoimittaja (vastaava toimittaja). Ylioppilaslehdet ovat vuosien varrella opettaneet tuleville johtajille ja muillekin päättäjille kustantajan ja päätoimittajan rooleja. Näin työelämään päässeet ovat voineet omien tai opiskelukavereiden kommellusten kautta oppia journalismin perusasioita vaikka kantapään kautta.

Kustantaja julkaisee lehteä ja valitsee sille vastaavan toimittajan. Valinnan jälkeen kustantaja ei voi puuttua lehden sisältöön, tuo vastuu on siirtynyt päätoimittajalle joka vastaa siitä. Laissa on määritelty päätoimittajarikkomukset ja seuraukset niistä. Kustantaja voi joutua vastuuseen vain jos ei ole nimennyt vastaavaa toimittajaa.

Isoissa lehdissä nämä linjat ovat selvät, mutta pienemmissä järjestöjen julkaisemissa lehdissä työnjako ei ole mennyt perille. Viimeksi lauantaina Inhimillisiä uutisia -lehdestä poistettiin juttu päätoimittaja ohittaen.

Veikkauksen Velipekka Nummikosken olisi kannattanut seurata tarkemmin ylioppilaspolitiikkaa. Silloin ei olisi tullut rikottua journalismin perusperiaatteita,




Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset