Takavuosina jalkapallon maailmanmestaruuskisojen aikaan pelin merkitystä on pohdittu ja sille on annettu yliampuvia määritelmiä. Jalkapallosta on puhuttu paljon älyn kautta, älypeli, vihrean veran shakki. Joskus peli on nähty miehisten tunteiden tulkkina ja vapauttajana. Mieskin voi näyttää tunteitaan maajoukkueensa menestysten myötä.
Meneillään olevissa Brasilian maailmanmestaruuskisoissa suuremmilta tulkinnoilta pelin luonteesta on ilmeisesti vältytty. Tai ainakaan tänne asti ei tuollaisia vertauksia ole kuulunut.
Eilen kello 19 olimme Pieksämäen keskuskentällä seuraamassa neljännen divisioonan jalkapallo-ottelua Savon Pallon ja Toivalan Urheilijain välillä. Kotijoukkue voitti 2-0. Ensimmäisellä puoliajalla SaPan Juuso Liukkonen avasi maalitilin maanuoliaisella ja toisella Jussi Kauppinen viimeisteli voiton. Peli pysyi enimmäkseen kotijoukkueen hyökkäyspäässä.
Suomen neljännen sarjatason jalkapallon tunnisti helposti samaksi peliksi kuin Brasiliassa. Kaikissa urheilulajeissa ei näin todellakaan ole. Pelin luonne voi huippuunsa harjoitelleiden ja omaksi iloksi pelaavien välillä olla aivan toinen, eikä ainoastaan tavoitteiden takia. Itse pelikin näyttää aivan toiselta.
Tätä kirjoitettaessa meneillään olevan Brasilian ja Kolumbian välisen ottelun avausmaali olisi voitu tehdä vaikka Pieksämäen keskuskentällä. Perusstrategiat toimivat niin huipulla kuin harrastuksessakin. Juuri siitä rakennetaan suuria kertomuksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti