Alison Bechdel: Hautuukoti

Alison Bechdelin (s. 1960) Hautuukoti - tragikoominen perheeni (Fun Home – A Family Tragicomic, 2006, suomeksi Like 2009) on paljon palkittu ja kehuttu omaelämänkerrallinen sarjakuva kasvusta ja identiteetin löytämisestä, erityisesti isän ja tyttären välisestä suhteesta. Isä kuoli, jäi rekan alle tyttären ollessa parikymppinen, juuri itsensä löytämässä oleva yliopisto-opiskelija.

Bechdel kyseenalaistaa koko teoksen ajan isän kuoleman olleen sattumaa. Toki sen mahdollisuus pidetään esillä, mutta koko matkan vyörytetään valtavasti todisteita päinvastaisesta. Kun isä ei ole paikalla tukemassa, niin hänen tekonsa ja menneisyytensä valjastuu tyttären kasvun ja itsetuntemuksen välineeksi. Isä on tukena ja turvana, vaikka on poissa.

Isäsuhdehan on ja muuttuu, vaikka isä olisi poissa. Suomessahan asiasta on kirjoittanut ainakin Tuula-Liina Varis.

Alisonin isällä oli kolme näkyvää julkista roolia. Hän oli kätevä käsistään, hän remontoi vanhoja taloja, niin perheelle ja muillekin. Erään talon puutarhaa hän oli laittamassa traagisen kohtalon kokiessaan.

Isä oli perinyt perheyrityksen, hautaustoimiston Appalakkien vuoristoalueen pikkukaupungista. Teoksen englanninkielinen nimi Fun Home viittaa hautaustoimistoon, hautajaisiin (Funeral), ei iloon. Isän remontoimaa ja sisustamaa perheen kotitaloa ei kuvailla juurikaan iloisuuden tyyssijaksi, vaan "kotimuseoksi", kulissiksi, jossa piti asua.

Kolmanneksi isä oli kirjallisuuden opettaja. Pienen paikkakunnan hautaustoimisto ei elättänyt perhettä, joten muitakin tuloja tarvittiin. Myös äiti oli kirjallisuuden opettaja. Kirjallisuus tarjoaakin paljon, todella paljon tyttärelle aineksia kehitellä isän kohtaloa itsemurhaksi. Albert Camus kuoli myös auto-onnettomuudessa melkein samanikäisenä kuin isä. Mutta Camus piti itsemurhaa järjettömänä, ehkä isä oli tulkinnut ranskalaisfilosofia väärin?

Isällä on kotona suuri kirjasto, oma kirjastohuonekin. Tytär löytää isän ahkerasti lukeman F. Scott Fitzgeraldin elämäkerran. Isä ja Fitzgerald olivat molemmat 44-vuotiaita kuollessaan. Tytär lukee isän ja äidin kirjeenvaihtoa seurusteluajoilta. Isä näyttäisi ottaneen innoitusta Scottin ja Zeldan rakkaustarinasta omia rakkauskirjeitään kirjoittaessa.

Marcel Proustilta ja James Joycelta myös löytyi isän elämää ohjanneita kirjoituksia ja kohtaloita, isä näyttää latistuvan vain kirjalliseksi imitaattoriksi.

Kunnes isästä paljastuu salattu puoli, tyttären tunnustautuessa lesboksi. Isälläkin oli omat seikkailunsa kulissiseksuaalisuuden takana. Isällä paljastui olleen nuoria poikaystäviä, vierailuilla New Yorkiin olivat isän iltaseikkailut olleet aivan omia. Muistuipa tyttärelle mieleen sekin, kun isä oli oikeudessa "oluen välittämisestä alaikäiselle". Rangaistukseksi teosta tuli käyntejä psykiatrilla.

Silloin hetkeksi äiti nousee tärkeäksi. Varsinkin kun hän näyttelee Oscar Wilden näytelmässä.

Isän ja tyttären suhde vahvistuu kulissin takaa löydetyn myötä. He ovat samaa heimoa, ehkä. Epälineaarisesti etenevä kerronta korostaa tyttären näkökulmaa, miltä asiat ovat tyttärestä näyttäneet ja miten vaikutelmat ovat häntä muokanneet. Lopussa Bechdel muistaa olla poliittisesti korrekti, biseksuaaleilla on tietysti aivan oma seksuaalinen identiteettinsä, joka poikkeaa heteroista ja homoista. Olihan isällä äiti ja lapset, ei häntä yksiselitteisesti homoheimoon voi lukea.


Hautuukoti on traagisista, koskettavista ja hämmentävistä elementeistään huolimatta kiehtovaa ja mukaansa tempaavaa luettavaa, humanisti/akateemiselle lukijalle ainakin. Sarjakuva kerronta on sujuvaa, kirjojen ja kirjeiden tekstien esittäminen "kuvina" koko sarjakuvaruudun täyttäen on onnistunut ratkaisu. On ehdottomasti palkintonsa ansainnut.

Kuujuustokahvilan huvituksia

Varmaan kukaan mediaa seuraava ei ole voinut välttyä sen muistelulta, että 40 vuotta sitten ihminen ensimmäisen kerran asteli kuun kamaralla. Teemalla on uusittu Kuustudiota vuodelta 1969, muilta kanavilta on tullut Apollo-ohjelmaan liittyviä elokuvia, dokumentteja ja muita muisteluita. Uutisissa on muistettu myös, koska hyvin, hyvin harvoin julkisuudessa oleva Neil Armstrong oli myös muistelijoiden joukossa.

3000-luvun maailmaan sijoittuva Mauri Kunnaksen Kaikkien aikojen avaruuskirja (Otava 1989) muistaa myös Armstrongin tekoa. Teoksen mukaan kuuhun on perustettu turistikohteita, joissa koululais- ja eläkeläisryhmät vierailevat.

Kuujuustokahvilan pihanmaalle on pystytetty planssi, jossa halukkaat voivat kuvauttaa itseään Armstrongin kuupuvussa.

Opetusretkillähän koululaisryhmät kuussa 3000-luvulla käyvät, joten suurempia huvituksia ei Kuujuustokahvilan ympäristössä näytä olevan.

Koiraporin ala-asteen oppilaat opettaja rouva Hallikaisen johdolla tutustuvat kuussa kraaterien syntyyn. Kuin malliksi Pete saa minimeteoriitin kypäräänsä ja kaatuessaan demonstroi koko luokalle miten kraaterit syntyvät.

Luokkaretki jatkuu pian Peten pyllähdyksen jälkeen Marsiin, paljon on aurinkokunnasta vielä koiraporilaislapsilla opittavaa.

Marsiin toivovat Apollo 11 -astronautitkin seuraavaksi suunnattavan.

Alanen ja Kero: Kuolema Kreikassa

[Kesäkirjakimara: johdanto, osat 1, 2, 3, 4, 5 ja 6]

Valokuvaaja Milka Alasella on Kreikassa Tinoksen saarella toinen koti. Hän on kuvannut saarelaisia, saarella kävijöitä ja saarta, asukkaan näkökulmasta, yksityiskohtia poimien. Valokuvien pohjalta monien kuvakirjojen tarinoija Esa Kero on kutonut kertomuksen.

Nimen, Kuolema Kreikassa, mukaan teemana on kuolema. En tiedä, onko kuolema Tinokselle jotenkin omaleimainen tai tyypillinen asia. Harmillisesti lukuhetken aikaan ei ollut mahdollisuutta sujahtaa Internetin tietovarantoihin lisätietojen etsimistä varten. Lukiessa olin kirjan vihjeiden ja oman muistin varassa.

Saarelle virtaa pyhiinvaeltajia rukoilemaan paranemista ja parannusta. Armon anojat konttaavat ihmeitätekevän ikonin luo koko matkan lautalta, satamasta saakka.

Kaikkia kymmentä käskyä rikkoneilla ei ole lupa suudella ikonia. Tekstissä ihmetellään miten nuori nainen on voinut rikkoa kaikkia, viidettäkin käskyä. Kero arvailee aborttia.

Kuvissa on nuoria ja vanhoja. Teos loppuu lapsen käden kuvaan, alkupuolella on vanhuksen käsi.

Toinen kuoleman lähelle tuova elementti Tinoksella ovat vuorenjyrkänteet. Niiltä nuoret huimapäät hyppivät suoraan mereen. Pohjakivikkojen tuntemus on ensisijaisen tärkeää mereen sujahtajille.

Kuolema on kaikkialla läsnä. Tivolissa, laivalaiturilla, Turkin läheisyydessä.

Tinoksen maisemista tai topografiasta kiinnostuneille teos ei paljoa anna. Alasen linssi ei kuvaa informatiivista yleiskuvaa, vaan kertovia yksityiskohtia, oli kyse ihmisestä tai paikasta. Keron teksti tarjoaa yhden mahdollisuuden kuvien tulkintaan.

Fasisteilta tullut kirje

Taneli Viljasen (s. 1982) esikoisnovellikokoelma Kaksiosainen mies (Gummerus 2009) ei ole helpoiten avautuvaa proosaa. Seitsemän novellin kooste tarkastelee absurdeista lähtökohdista ihmistä ja itseymmärrystä ja -hallintaa. Viljasen novellit ovat nopeita käänteissään, päähenkilöt ovat usein amputoitavina tai muuten irrottamassa osia ruumiistaan.

Kokoelman novelleista helpoiten lähestyttävissä on Ja peilin pinnalle nousi huurre. Siinä Pieni mies saa kirjeen fasisteilta ja alkaa pohtia mitä on tehnyt väärin. Ei mitään, mutta silti hänen pitää saada rangaistus, välttääkseen vielä ankeamman kohtalon. Tarina ei pääty hyvin.

Tarina tuntuu hyvin yhteiskunnallisesti ajankohtaiselta. Vaikka syyt ovat jossakin muualla, ihmiset mieluimmin etsivät niitä itsestään ja varmuuden vuoksi ovat mieluimmin uhreja. Fasistit ovat kauniita, korskeita ja kaikin puolin mallikelpoisia. Vaikka heidän pihallaan kasvaa kuollut puu. Eräässä toisessakin novellissa viitataan uusnatseihin, sellaisen kellarikomerossa on pilkottu ruumis poliisien löytämättömissä. Poliisit eivät koskaan fasisteja epäile.

Ruumiinjäsenten irtoaminen ja irrottaminen viitannee ihmisten haluun kieltää osia itsestään, halusta poistaa epämieluisia osia itsestään. Amputoituja käsiä ja jalkoja vilisee siellä täällä, haimakin on eräältä poistettu. Symbolisesti hyvin ymmärrettävä lienee erään henkilöhahmon peniksen päätyminen naisen omistamaan rasiaan, sisätilaan.

Teos jakaantuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä tarkastellaan nimen mukaan aukkoja neljän novellin verran, toisessa kahden tarinan verran sisään haluamista ja kolmas, Värit ovat tärkeitä, summaa kokoelman Uhri -nimisenä kertomuksena.

Viimeisessä novellissa käsitellään pintapuolisesti tarkastellen kirjoittamista. Runouden lähiluku ajaa päähenkilön tuhopolttajaksi, joten sellaista Viljanen ei toivone teokselleen tehtävän. Se johtaa myös siihen, ”ettei kukaan meistä voi olla mitään muuta kuin ei-kenenkään kirjoittama mitallinen lause”.

Kaksiosainen mies on haastava, symboliikkaa pursuava lukukokemus. Vaatii aikaa sulatteluun, mutta palkitsee aikanaan, antaa lukijalle aseita ymmärtää itseään. Absurdin kautta.

Tulen viemää

Savonlinnan pääkadun varren viimeisimpiä puutaloja odottanee surkea tulevaisuus. Olavinkatu 48:n tontilla on kadulle päin kaksi vanhaa puutaloa, niin sanotut Jordanin talot, niistä toinen otti ja paloi heinäkuun seitsemäs päivä.

Lehtitietojen mukaan teollisuusneuvos Martti Kinnusen omistama palanut talo oli saanut jo purkuluvan. Viime vuodet talossa on toiminut kirpputori, muttei käytöstä huolimatta sitä juurikaan ole korjattu tai kunnostettu.

Vuonna 1863 rakennettu talo toimi asuntona aina 1960-luvun lopulle. Sen jälkeen sisätiloja suurentamalla talosta tuli liiketiloja.

Palon jälkeen lienee turha haaveillakaan, että taloa korjattaisiin entiseen asuun. Pahoista jäljistä huolimatta se ei kokonaan poissuljettu vaihtoehto kuitenkaan ole.