Karmakapitalismi

Fortumin nyt jo eläkkeellä oleva Mikael Lilius taisi optiokohunsa ollessa kuumimmillaan todeta, että hän nukkuu yönsä hyvin. Ei kokenut tunnontuskia ilmaiseksi saatujen päästöoikeuksien rahastamisesta johtamalleen yhtiölle ja siten omien tulojen kasvattamisesta. Pankinjohtaja Sirkka Hämäläinen kertoi medialle ansainneensa yhtäaikaisen palkan ja eläkkeen.

Miten ihminen voi perustella itselleen olevansa tuhansia tai kymmeniätuhansia kertoja suuremman palkan arvoinen?

Ei voikaan, länsimaisesti ajatellen. Protestanttinen etiikka ei moista salli, muille kuin kalvinisteille.

Eilen (ensilähetys oli tiistaina) Kolmannen maailman puheenvuorossa Tapio Tamminen kertoi Intiasta ja esitteli sikäläistä yhteiskunnallista keskustelua sosiologi Meera Nandan teoksen The God Market - How Globalization is making India more Hindu kautta.

Teos on muun muassa uskontososiologian perinteisten käsitysten kritiikkiä, puutun tässä vain Tammisen esiin nostamaan käsitteeseen karmakapitalismi.

Karmakapitalismi liittyy oleellisesti yritysjohtajien palkkoihin ja palkkioihin.

Intialaiset hindugurut ovat saaneet uuden uskollisen seuraajakunnan menestyneistä liikemiehistä ympäri maailman. Guru Swami Dayananda on kirjoittanut hengellisiä oppaita bisnesihmisille ja tarjoaa karmantasoituspalveluja. Samantapaista opettaa Sri Sri Ravi Shankar (jota ei pidä sotkea muusikko Sri Ravi Shankariin - nimikiistaakin näillä kahdella gurulla on ollut).

Länsimainen kulutuspröystäily tuottaa ehdottomasti huonoa karmaa ja siten huonomman seuraavan elämän. Dayananda tai Shankar eivät kuitenkaan käske pidättäytymään hulvattomasta luksuselämästä, vaan suosittelevan karman tasoittamista itämaisella kulutuksella. Dayananda tai Shankar sopivaa rahallista korvausta vastaan tarjoavat näitä henkisiä palveluita.

Olennaista hindulaisten gurujen tarjoamissa palveluissa on selityksen antaminen sille, miksi yritysjohtaja on ylisuuret tulonsa ansainnut. Hän on aikaisemmissa elämissään kerännyt niin paljon hyvää karmaa, että jumalat palkitsevat siitä tässä elämässä. Siis kaikki rahat on omilla ansioilla hankittu, eikä syytä huonoon omatuntoon ole.

Voi illalla ilman syyllisyydentuskia nukahtaa ja uskoa olevansa kaikkien miljoonien arvoinen. Tiedossani ei ole, ovatko Lilius ja Hämäläinen gurujen palveluja käyttäneet.

Gurujen palveluiden ja "vedatieteen" tuotteiden onkin arvioitu lähivuosina kasvavan yhdeksi merkittäväksi Intian vientituotteeksi.


* Kolmannen maailman puheenvuoroja: Henkisyyden kasvavat markkinat. Yle Radio 1 9.2.2010

Miksi kukaan ei vastaa tuohon vuodatukseen?

Vietetäänköhän tänä vuonna hätänumeropäivää? Numero 112 on jo varsin tuttu, ja se piinallisesti hätäkeskuksissa koetaan. Vastaajien kertoman mukaan jopa joka kolmas soitto on turha. Silti puheluihin vastataan, eikä ole pelkoa Jobin kirjan 11:2 kysymään:

- Miksi kukaan ei vastaa tuohon vuodatukseen?

Kyllä he vastaavat kaikista hallintohässäköistä huolimatta. Ei tarvitse testata, soittakaa vasta sitten kun oikeasti apua tarvitsette.

Vuosi sitten päivää vietettiin ja silloin kirjoitin merkinnän Miksi juuri 112?

Puhelimella viranomaiselle soittaminen on lehtitietojen mukaan muuttunut jännäksi. Kun kansalaiselle on tullut asiaa aluehallintovirastoon (entinen lääninhallitus), on keskus yhdistänyt sattumanvaraisesti jonnekin päin maata jollekin viranhaltijalle. Välttämättä asia ei ole puhelulla selvinnyt.

En suosittele tätäkään testaamaan. Että kuka siellä tällä kertaa.

Ministerit ovat kuumeisesti miettineet, mitä tehtäviä keksittäisiin niille palomiehille, jotka eivät enää työhönsä kykene, mutta eläkeikään on vielä vuosikymmen tai enemmän.

Sydämen asialla -televisio-ohjelman innoittamana esitän Holmlundille, Risikolle ja Hyssälälle, että laittakaa heidät vastaamaan puhelimeen. Alf Ventress näyttäisi ainakin olevan mies paikallaan. Ei laita poliisia, palokuntaa tai ambulanssia väärään paikkaan ja osaa muutaman juorunkin kertoa avuntarvitsijoista.

On esitetty myös, että saisi ihminen töissä olla 70-vuotiaaksi saakka. Tällä taidettiin julkisia virkoja tarkoittaa, sillä yksityisellä puolellahan saa tehdä niin kauan kuin haluaa ja töissä pidetään. Yksityisenä ammatinharjoittajana ja yrittäjänä voi töitä tehdä niin kauan kuin virtaa ja asiakkaita riittää.

Mielenkiintoista olisi tietää miten yliopistouudistus on professoreiden eläkeikiin vaikuttanut. Yliopistoajoilta muistan miten kauhistuttavana pidettiin ajatusta etteivät oppituolinhaltijat ajallaan jäisi eläkkeelle. Opiskelijan kokemus oli, että pidetyt jäivät heti kun pääsivät ja ne muut hakivat jatkoaikaa aina 68-vuotiaiksi saakka.

Ilmeisesti lienee nyt niin, että yliopistot rinnastuvat yksityisiin oppilaitoksiin. Ainakin yliopistotyönantaja on niin järjestäytynyt. Ei ole valtionvirkoja enää, eikä eroamaan pakottavaa virkamieslakia. Se merkinnee, että professori voi jatkaa oppituolillaan niin kauan kuin työnantaja suvaitsee.

Se siitä dynaamisesta, aikaan reagoivasta ja nuorekkaan tehokkaasta yliopistolaitoksesta.

Tänään kuuluisa hermeneutikko, mannermaisen filosofian edustaja Hans-Georg Gadamer täyttäisi satakymmenen vuotta. Vielä kahdeksan vuotta sitten hän istui Heidelbergin yliopiston filosofian oppituolilla.



(vietetään päivää tänäkin vuonna: 112-päivä)

Kuukauden Bat-fani: Paavo Väyrynen

Paavo Väyrynen on jälleen kerran, ties monettako kertaa, valtakunnallisen poliittisen keskustelun kärjessä. Viitisentoista vuotta sitten Väyrynen valvotti kansanedustajia ja etenkin eduskunnan henkilökuntaa pitämällä venytyspuheita Suomen EU-jäsenyyttä vastaan.

Erääseen yöistuntoon Väyrynen otti mukaansa poikansa Batman-huovan, omien sanojensa mukaan siksi, että se oli "pehmyt ja lämmin". Huopa päätyi myös tv-uutisiin.

Asia laitettiin Batman -lehdessä ja sitä julkaisseella Semicillä (nyk. Egmont) mielihyvällä merkille. Pekka Lehtosaari tavoitteli Väyrystä ja sai kalastettua häneltä lausunnon Batman-lehteen.

Lehtosaari ja lehden toimittaja Esa Toivonen ideoivat "kuukauden bat-fani" -sarjan, jossa vuoden 1995 aikana esiteltiin neljä muutakin julkisuuden henkilöä.

Ensimmäisenä esiteltiin siis Paavo Väyrynen numerossa 3/1995. Väyrynen kirjoitti lehdelle:

Eduskunnan EU-keskustelun yöistuntoihin tuomani Batman-huopa herätti huomiota sekä mediassa, että alan harrastajien piirissä. Alunperin lainasin huopaa pojiltani ennen muuta sen vuoksi, että se on pehmyt ja lämmin. Mutta istuntojen venyessä huomasin, että siihen liittyi aimo annos symboliikkaa.

EU-asiassa koin olevani Rambo, Rocky tai Batman. Koin toimivani oikean asian puolesta, ja minua vastassa oli voimiltaan ylivoimainen vastustaja, joka lisäksi käytti osittain likaisia keinoja.

Olen edelleenkin sitä mieltä, että toimin ehdottomasti oikein. Tämän maan asioiden järjestämisessä tarvitaan lisää Batmanille ominaista ammattitaitoa ja peräänantamattomuutta. Minä ainakin aion tehdä osani.

Väyrysen jälkeen esitellyt neljä bat-fania liittyivät sarjakuvasankariin kiinteämmin. Kai Lindin (4/95) levytyksiin kuuluu bat-laulu Suuri kultalevyryöstö. J. Karjalainen (5/95) kertoi lapsuudenmuistoja bat-auton pienoismallista.

Jyrki Hämäläinen (7/95) paljastuikin jutun perusteella suuremmaksi bat-vaikuttajaksi kuin olisi uskonutkaan. Vuosina 1966-1969 ilmestyneen Batmanin toimittajaksi ja kääntäjäksi paljastui haastattelussa Hämäläinen.

Viimeinen esitelty bat-fani oli muusikko Moog Konttinen. Hän esitteli lehdelle keräilyharrastustaan ja bat-kokoelmiaan.

Samassa numerossa, jossa bat-fani Väyrynen saa palstatilaa, kerrotaan Batmanin ensiesiintymisen Suomessa olleen helmikuun alussa vuonna 1945. Tuolloin Ilta-Sanomat alkoi julkaista Lepakko -nimistä strippiä, jossa seikkailivat seurapiirileijona Ben Valpo (Bruce Wayne), hänen nuori suojattinsa Riku Reimas (Dick Grayson) ja hovimestari Aamos (Alfred Pennyworth).

Batmania toimittanut Esa Toivonen on Petteri Ojan kanssa koonnut sarjakuvasankarin vaiheet Suomessa bat-historiikiksi.

* Batman Suomessa: Bat-historiikki

Gräf & Stift Rois De Blougne tourer kaatosateessa

(jatkoa)

Sotahistoriat on kirjoitettu ja kirjoitetaan edelleen pääasiassa niin, ettei tapahtumakulun puolivälissä sattunutta, tai ylipäätään mitään varsinaisesti käsiteltävän asian yksityiskohtaa ei tuoda esille sivulla 22. Sotahistoriat kirjoitetaan (yleensä) kronologisesti, alkusivut kuluvat pitkälti sodan taustoihin ja/tai välittömiin syntysyihin.

Näin ollen viittaus historian aivan alkusivuihin on viittaus johonkin aikaisempaan, kuten eilen sanottu, Liddell Hartin teoksen ensimmäiseen nimeen The Real War, Oikea sota. Nimi houkuttelee, suorastaan pakottaa vähättelemään aikaisempia ja pienempiä sotia.

Ensimmäisen maailmansodan historiassa sivulla 22 saatettaisi hyvinkin käsitellä esimerkiksi terroritekoja Sarajevossa, sitä miten Itävalta-Unkarin kruununperijä, arkkiherttua Frans Ferdinand kuoli äärinationalistin luodista.

28. heinäkuuta 1914 oli aurinkoinen päivä, joten kruununprinssin Gräf & Stift Rois De Blougne tourerin katto oli alhaalla rantabulevardia kulkeneessa autosaattueessa. Musta käsi oli sijoittanut salamurhaajia pitkin matkaa. Erään rakennuksen yläkertaan sijoitettu pistoolimies jätti ampumatta, koska ei ollut osumasta varma. Pommimies sääli mukana ollutta prinsessa Sofiaa. Toinen pommimies heitti räjähteensä väärään autoon.

Frans Ferninand pääsi turvallisesti vastaanottotilaisuuteensa. Vihainen kruununperijä päätti käydä katsomassa pomminheittäjää, jonka itsemurha oli epäonnistunut joen mataluuden ja vanhentuneen syanidikapselin vuoksi.

Tällä reissulla toisen pistoolimiehen luoti löysi tiensä. Arkkiherttua kuoli.

Borges viittaa Liddell Hartin sanomaan, että "merkityksettömän viivytyksen" syynä oli "kaatosade".

Jos Sarajevossa olisi ollut kaatosade 28. heinäkuuta 1914, kuten tasan kaksi vuotta myöhemmin Serre Montaubanin kaistalla, Gräf & Stift Rois De Blougne tourerin kuomu olisi vedetty ylös ja katujen varsilla tuskin olisi ollut tungokseksi asti alamaisia tervehtimässä tulevaa kuningastaan. Kruununprinssin kuolinpäiväksi kirkonkirjoihin olisi luultavasti merkitty joku toinen.

Historiankirjoista tuntemamme ensimmäisen maailmansodan välitön syttymissyy olisi jäänyt tapahtumatta. Poliittinen jännite oli sellainen, että sota olisi luultavasti syttynyt joka tapauksessa, mutta jonkin muun provokaation innoittamana.

Tai ehkä olisi diplomatialla saatu suhteet ratkottua.

Novellin alun jälkeen Borges kirjoittaa jostakin ihan muusta. Ts'ui Penin kirjasta, labyrintista ja haarautuvien polkujen puutarhasta. Ajasta haarautuvien polkujen risteyksissä tehtävinä valintoina. Tästähän ideasta Borges on laajasti tunnettu.

Novellin rakenne on yksinkertaisuudessaan hyvin tehokas. Ensin inspiraation lähde ja sitten keksitty, hahmottunut idea.

Mutta miksi juuri "sivulla 22"?

Numerologiassa 22 on mestariluku, arkkitehdin tai rakennusmestarin luku, täydellisyyden ja täyttymyksen numero.

Borges on tuskin hakenut viittauksia okkultismista. Kristilliset perinteet olivat hänelle tärkeämpiä ainakin teosten useiden Encyclopædia Britannica -viitteiden perusteella. Tämän tietosanakirjan keskiaikaisia luostarikuntia ja -sääntöjä käsitteleviin artikkeleihin Borges viittaa siellä täällä.

Juutalais-kristillisessä perinteessä on numeroon 22 suhtauduttu epäluuloisesti. 21, ventti, on onnenluku ja sitä seuraava on väistämättä jotenkin epäilyttävä. Onnenluku kymmentä seuraava yksitoista on synnin luku.

Ihmisen ominaisuuksista luku 22 on Pentti Lempiäisen Lukujen symboliikan (WSOY 1995) mukaan kuvannut lähinnä ylimielisyyttä.

Borges kertoo oikeasta, todellisesta, realistisesta, Liddell Hart sen sijaan vääristyneestä, epätodellisesta, surrealistisesta.

Liddell Hartin Maailmansodan historian sivu 22

Jorge Luis Borges aloittaa novellikokoelmansa Haarautuvien polkujen puutarha niminovellin sanoin:

Liddell Hart kertoo Maailmansodan historiassaan sivulla 22 kolmentoista englantilaisen divisioonan hyökkäyksestä jonka piti suunnitelman mukaan alkaa heinäkuun 24. päivänä 1916 Serre Montaubanin kaistalla tuhannenneljänsadan tykin tukemana mutta joka jouduttiin siirtämään 29. päivän aamuun. Kapteeni Liddell Hart toteaa että syynä tuohon kaikin puolin merkityksettömään viivytykseen oli kaatosade.

Niminovelli on teoksen ensimmäisenä, joten nämä ovat koko kirjan avaussanat, jos jätetään huomiotta suomenkielisen laitoksen alussa olleet suomentaja Matti Rossin alkusanat.

Alkusanat Rossi päättää Borgesin runojen pohdintaan. Sanat ja kirjaimet saattavat johtaa harhaan, kuvat ovat painavampia, se viesti jonka aprikoija haluaa välittää.

Haarautuvien polkujen puutarhan alkusanat olen lukenut monta kertaa. Ne ovat jotenkin riemastuttavan vetävät, vaikka sisältävät yksityiskohtaista tietoa jota kaunokirjallisuudessa ei olettaisi kohtaavansa.

"Sivulla 22" kerrotaan.

Olen lukenut aloitusta kirjailijan avoimena kertomuksena siitä, mistä hän on inspiraationsa saanut. Lukiessaan sotatapahtumista Borges on huomannut viiden päivän aukon, johon saattaisi sijoittaa mielikuvituksellisen tarinan. Joku toinen olisi piilottanut lähtökohdan ja tehnyt kehyskertomuksen. Mutta Borges ei.

Liddell Hartin etunimen pois jättäminen kertoo myös. Ainakin sen, että sotateoreetikko, auktoriteetti oli Borgesille tuttua lukemista.

Kirjallisuudenhistoria on tietenkin selvittänyt kysymystä. Sivulla 22 Liddell Hart ei käsittele Borgesin mainitsemaa tapahtumaa. Joissakin englanninkielisissä Borges-käännöksissä alussa mainitaan Liddell Hartin sivu 212. Silläkään ei viitatuista tapahtumista puhuta, latomisvirhe on se ollut. Juuri ensimmäisille riveillehän virheet tuppaavat jäämään, oikoluvussa ne ohitetaan nopeasti.

Robert L. Chibka on selvitellyt sivukysymystä. Liddell Hartin klassikkoteoksesta on tietysti useita painoksia ja laitoksia. Selvitystä helpottaa varhainen kirjoitusajankohta, Borgesin novelli on vuodelta 1942.

Liddell Hartin "Maailmansodan historia" ilmestyi vuonna 1930 nimellä The Real War, 1914-1918. Tästä teoksesta löytyy Borgesin kirjoittamaan sopiva identtinen lause, sivuilta 233-234. Toinen, korjattu ja laajennettu laitos Liddell Hartilta ilmestyi 1934 (Faber & Faber), siinä tuo identtinen on sivuilla 314-315. Toinen laitos kantaa nimeä A History of the World War, 1914-1918.

Chibka havainnoikin, että juju taitaa ollakin ensimmäisen painoksen nimessä. Sivunumeron mainitseminen on borgesilaista johdatusta.

Liddell Hart kertoo oikeasta, todellisesta, realistisesta sodasta, Borges sen sijaan vääristyneestä, epätodellisesta, surrealistisesta.

(jatkuu)