(jatkoa)
Sotahistoriat on kirjoitettu ja kirjoitetaan edelleen pääasiassa niin, ettei tapahtumakulun puolivälissä sattunutta, tai ylipäätään mitään varsinaisesti käsiteltävän asian yksityiskohtaa ei tuoda esille sivulla 22. Sotahistoriat kirjoitetaan (yleensä) kronologisesti, alkusivut kuluvat pitkälti sodan taustoihin ja/tai välittömiin syntysyihin.
Näin ollen viittaus historian aivan alkusivuihin on viittaus johonkin aikaisempaan, kuten eilen sanottu, Liddell Hartin teoksen ensimmäiseen nimeen The Real War, Oikea sota. Nimi houkuttelee, suorastaan pakottaa vähättelemään aikaisempia ja pienempiä sotia.
Ensimmäisen maailmansodan historiassa sivulla 22 saatettaisi hyvinkin käsitellä esimerkiksi terroritekoja Sarajevossa, sitä miten Itävalta-Unkarin kruununperijä, arkkiherttua Frans Ferdinand kuoli äärinationalistin luodista.
28. heinäkuuta 1914 oli aurinkoinen päivä, joten kruununprinssin Gräf & Stift Rois De Blougne tourerin katto oli alhaalla rantabulevardia kulkeneessa autosaattueessa. Musta käsi oli sijoittanut salamurhaajia pitkin matkaa. Erään rakennuksen yläkertaan sijoitettu pistoolimies jätti ampumatta, koska ei ollut osumasta varma. Pommimies sääli mukana ollutta prinsessa Sofiaa. Toinen pommimies heitti räjähteensä väärään autoon.
Frans Ferninand pääsi turvallisesti vastaanottotilaisuuteensa. Vihainen kruununperijä päätti käydä katsomassa pomminheittäjää, jonka itsemurha oli epäonnistunut joen mataluuden ja vanhentuneen syanidikapselin vuoksi.
Tällä reissulla toisen pistoolimiehen luoti löysi tiensä. Arkkiherttua kuoli.
Borges viittaa Liddell Hartin sanomaan, että "merkityksettömän viivytyksen" syynä oli "kaatosade".
Jos Sarajevossa olisi ollut kaatosade 28. heinäkuuta 1914, kuten tasan kaksi vuotta myöhemmin Serre Montaubanin kaistalla, Gräf & Stift Rois De Blougne tourerin kuomu olisi vedetty ylös ja katujen varsilla tuskin olisi ollut tungokseksi asti alamaisia tervehtimässä tulevaa kuningastaan. Kruununprinssin kuolinpäiväksi kirkonkirjoihin olisi luultavasti merkitty joku toinen.
Historiankirjoista tuntemamme ensimmäisen maailmansodan välitön syttymissyy olisi jäänyt tapahtumatta. Poliittinen jännite oli sellainen, että sota olisi luultavasti syttynyt joka tapauksessa, mutta jonkin muun provokaation innoittamana.
Tai ehkä olisi diplomatialla saatu suhteet ratkottua.
Novellin alun jälkeen Borges kirjoittaa jostakin ihan muusta. Ts'ui Penin kirjasta, labyrintista ja haarautuvien polkujen puutarhasta. Ajasta haarautuvien polkujen risteyksissä tehtävinä valintoina. Tästähän ideasta Borges on laajasti tunnettu.
Novellin rakenne on yksinkertaisuudessaan hyvin tehokas. Ensin inspiraation lähde ja sitten keksitty, hahmottunut idea.
Mutta miksi juuri "sivulla 22"?
Numerologiassa 22 on mestariluku, arkkitehdin tai rakennusmestarin luku, täydellisyyden ja täyttymyksen numero.
Borges on tuskin hakenut viittauksia okkultismista. Kristilliset perinteet olivat hänelle tärkeämpiä ainakin teosten useiden Encyclopædia Britannica -viitteiden perusteella. Tämän tietosanakirjan keskiaikaisia luostarikuntia ja -sääntöjä käsitteleviin artikkeleihin Borges viittaa siellä täällä.
Juutalais-kristillisessä perinteessä on numeroon 22 suhtauduttu epäluuloisesti. 21, ventti, on onnenluku ja sitä seuraava on väistämättä jotenkin epäilyttävä. Onnenluku kymmentä seuraava yksitoista on synnin luku.
Ihmisen ominaisuuksista luku 22 on Pentti Lempiäisen Lukujen symboliikan (WSOY 1995) mukaan kuvannut lähinnä ylimielisyyttä.
Borges kertoo oikeasta, todellisesta, realistisesta, Liddell Hart sen sijaan vääristyneestä, epätodellisesta, surrealistisesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti