lauantai 5. tammikuuta 2019

9. Sarjakuvassa luetaan kirjaa tai sarjakuvaa


Äkkiseltään ei tule mieleen yhtään sarjakuvaa, jossa juoni rakentuisi keskeisesti lukemisen ympärille. Useissakin sarjakuvissa haetaan lisätietoja käsillä olevan ongelman ratkaisemiseksi tieto- tai muista kirjoista. Näin kerronnassa päästään eteenpäin.

Tintin Kuningas Ottokarin valtikassa (tai Ottokarin valtikassa) keskeisessä osassa on sankarin lentomatkalla lukema matkaopas Syldavia -- Mustan pelikaanin kuningaskunta. Siitä on, laitoksesta riippuen, otettu kaksi tai kolme sivua myös itse albumiin.

Pitkä tekstikatkelma keskellä sarjakuvaa kertoo Syldanian kuninkaan asemasta oleellisen seikan myöhemmän tarinan kannalta. Mikäli lukiessa hyppää tekstin yli, niin on myöhemmin ymmällään tapahtuvan suhteen.

Iloitse syldaavi!
Tää on sun kuninkaasi:
tuo valtikka sen osoittaapi.


LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset